maanantai 23. joulukuuta 2013

ATSHIU!!

Ihminen sokkona adventtisohjossa kyntää. Vai miten se meni? 
Multa katkaistiin jouluhössötys aika tehokkaasti. Vajaa viikko sitten menolle ja meiningille tuli stoppi flunssan muodossa. Viimeiset kaksi joulua ovat todistaneet, että kyllä kroppa tietää kun ollaan lomalla. Eli sairastun kun vapaat alkavat. Tämäkään vuosi ei ollut poikkeus.
Ja ettei siinä vielä olisi tarpeeksi, niin myös mieheni on samassa taudissa. Kummallakaan ei siis ole ollut voimia tehdä joulusiivoja, viime hetken hankintoja pyhiä varten tai mitään muutakaan.


 Tässä pieni esittely siitä, millaisella tehokkuudella tätä tautia on yritetty saada lähtemään. Repertuaarista löytyy perinteiset vitamiinit ja tulehduskipulääkkeet. Niiden lisäksi luontaistuotteista Anti-vir sekä auringonhattu-uute. Carmolis-tippoja unohtamatta. Mieheni halusi ehdottomasti lisätä asetelmaan rommipullon ja pätkikset, jotka saimme joululahjaksi. Noh, kyllähän nekin omalla tavallaan ainakin mielen voivat pitää virkeänä :).
Mutta niin vain kävi, että kuvan keskeltä löytyy kefexin ja antibioottikuurillehan tässä joutui, kun ei tämä tauti alkanut taittua ollenkaan. 

Nyt on siis aatonaatto, sekä minä että mieheni olemme kipeinä emmekä ole menossa jouluna mihinkään. Masentavaa!!
Olemme seuranneet, miten autot kerrostalomme parkkipaikalta katoavat yksi toisensa jälkeen. Ihmiset ovat lähteneet sukulaistensa luo pyhiä viettämään, kaupunki hiljenee. 
Parhainta joulussa on kaikesta tavaran roudaamisesta ja paikasta toiseen seilaamisesta huolimatta ihmiset! Se, että saamme olla perheemme kanssa ja nauttia yhteisestä ajasta. Tänä vuonna se ei toteudu. Olemme vain minä ja hän - vedämme peiton nenälle ja kuuntelemme joululauluja ihan vain kahdestaan.

Sisuunnuimme ja paistoimme kuitenkin kinkun. Ihan vielä emme korkanneet jouluherkkuja, aattona vasta. Mutta teimme muutamasta kinkkusiivusta pulled porkia, tuota amerikkalaista herkkua.


Totesimme vain, ettei kummallakaan ole minkäänlaista käsitystä siitä, miltä ruoka loppujen lopuksi maistui. Kummaltakin on lähtenyt makuaisti flunssan mukana, niinkuin nyt asiaan perinteisesti kuuluu. 
Kai tässä voi vain todeta koostumuksesta, että ihanan mehukastahan pulled porkista tuli, kun siihen käytti maukasta, uunista juuri tullutta kinkkua. Täytyy kokeilla uudestaan. Sitten kun maistan jotain :D.


Minulla oli hieno joulukuusi jemmassa työpaikan pyörävarastossa, mutta tässä kunnossa en ole tehnyt yhtäkään ylimääräistä hommaa, kuusi jää siis varastoon, sääli. Pidin vielä kovaa mekkalaa siitä, että saisin itselleni tämän kuusen. Se nimittäin löytyi toimettomana työpaikkamme oven edestä makailemasta. Kun sitä ei parin päivän aikana kukaan tullut perimään omanaan, aloimme arpoa, kuka siitä saisi itselleen kuusen. Nyt on suuri sääli, että puu jää yksin pyörävarastoon nyhjöttämään, kun sillä olisi ollut mahdollisuus saada komea asu ylleen.



Olemme toki tehneet sisälle joulua, ei tässä nyt ihan ankeissa tunnelmissa juhlaa odotella. Haluaisin esitellä teille jouluna lasikuvussa asuvan alivuokralaisemme - jouluenkelin. Koriste on kovin vanha, se on lähtöisin äitini lapsuudenkodista ja taitaa olla tunnearvoltaan kallisarvoisin koriste, jonka omistan.

Enkeli laulaa joulukuusen luona joululauluja punaisesta vihkosta, kultaiset siivet selässään. Sääli, että hän on kärsinyt jo aika lailla vuosien saatossa, joka vuosi suunnittelen entisöiväni häntä jotenkin, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. Siihen asti enkeli saa asustaa joulunsa lasikuvussa turvassa, hauras kun on.



Ihana tästäkin joulusta varmasti tulee, vähän vain eri tavalla kuin normaalisti. Nyt aika otetaan vielä enemmän levon kannalta, tunnelmoinnista ja kynttilöistä. 


Myös talli asukkaineen ja matkalaisineen on muuttanut olohuoneeseen hyasinttien keskelle :). Sitä on ollut hauskaa rakennella vuodesta toiseen, koristella napein, ym. säihkyvin pikkukilluttimin. Sopivan kokoisten eläinten ja ihmisten etsiminen on myös oma operaationsa, vieläkin mittasuhteet ovat vähän niin ja näin.. mutta tykkään tunnelmasta, jota nuo asukit välittävät katsojilleen.

Heidän innoittamanaan toivotan siis kaikille siunattua, tunnelmallista ja rakkaudentäyteistä joulua ja rauhallisia pyhiä!
ps. pysykää terveinä ;)

torstai 12. joulukuuta 2013

Tytöttää!!

Tänään olen tyttöillyt. Aggressiivista tyttöilyä. Vaaleanpunaisia siivekkäitä poneja laskemassa sateenkaarta pitkin kristallinkirkkaaseen lähteeseen. No ei nyt ihan :D.

Mutta ei kauaskaan heitä, on nimittäin ollut taas aika yövuorojen ja jotain kivaa on pitänyt itselle keksiä. Vastapainoksi sille, että on pimeää kun herään, on pimeää kun olen töissä, on pimeää kun menen nukkumaan - kaikki valoisa aika menee itseltä ohi. Sitä ahdistusta eivät aina edes joulun tunnelmavalot ja kynttilät helpota. Mikä on siis paras ratkaisu? No tyttöily tietenkin! 
Kävin nimittäin kotikulmille hiljattain avatun kauneussalongin pikkujouluissa. Sain geelikynnet joilla voin nyt kätevästi työpaikan näppistä naputella, ai että! Tällaiselle krooniselle kynsien/kynsinauhojen repijälle todella tervetullut juttu. Minulle tehtiin  myös värianalyysi ja selvisi, että olen kesäihminen. Ei tuo oikeastaan yllätyksenä tullut, mutta oli kiva saada varmistusta omalle "MuTulle". Nyt uskallan satsata joulun alennusmyynneissä smaragdinvihreään ja luumunpunaiseen.


                       Kesäihmisen värisuora.

Nuorena minulla oli oletus, että kovuus ja äijämäinen rempseys ovat käytöksessä synonyymejä itsenäisyydelle ja päättäväisyydelle; oikeastaan elämässä pärjäämiselle. Minulla oli kova tarve esiintyä riippumattomana ja "kovettuna", vaikka sisimmässäni kaipasin kaikkea hemppistä ja herkkää ympärilleni, niin elämänhallinnassa kuin ihmissuhteissakin. Mutta koska esiinnyin jonakin täysin päinvastaisena, ei voi kuin todeta "sitä saa mitä tilaa". 
Näin vanhana ja viisana (huomaa sarkasmi ;)!) sitä huomaa, miten kahtia - noin keskenään ristiriidassa oleva ulkopuolelta tuleva oletus ja sisältä lähtevä tarve - voivatkaan ihmisen repiä. Aikuistuminen tuntui olevan itselleni kovempaa tasapainottelua kuin murkkuikä koskaan! Paljon tuli rikottua omaa itseä ja sisimmästä kumpuavia tarpeita vastaan.

                     Ihana tytöttelybiisi.

Muistan kun vähän reilut 20-vuotiaana teimme opiskeluaikaisen kämppikseni kanssa sopimuksen, että alamme tavoitella sisäistä tyttöyttämme. Silloin oletin, ettei minussa sellaista ole ja että voisi hiljalleen olla "ihan kiva", jos olisi jotain omaa tyttöyttä. Kaikki jotka minut tuntevat toteavat varmaan tässä vaiheessa, miten hukassa itseltäni olinkaan tuolloin, kun näin itsestäni ajattelin. Muistan kun joululoma koitti ja suuntamisimme omille kotipaikkakunnillemme joulun viettoon. Ennen kotikonnuille lähtemistä löysin keittiön pöydältä joululahjan kämppikseltäni: Kauniit roikkuvat korvakorut ja viestin "tässä sulle askel kohti sisäistä tyttöä ja itseäsi, kyllä me ne vielä sisältämme löydetään!"
Hymyilin. Taisi vähän itkettääkin.
Kai se itsensä johonkin epäluontaiseen pakottaminen alkoi jo painaa liikaa.

             Kuva Maailman ihanin tyttö- valokuvaprojektista. Kuva: Miina Savolainen

Ja löytyihän se oma tyttöys sieltä sisältä, iän ja itsevarmuuden kautta. No mitä tällä tyttöydellä nyt sitten tässä ajan takaa? Vaikka puhuin alussa, että menin sitä kauneussalonkiin toteuttamaan, ajan takaa jotain suurempaa kuin geelikynsiä ja värikarttoja. 
Tarkoitan sitä, miten jokainen tyttö ja nainen itsemme identifioimme. 

Millaiset asiat ja ominaisuudet kuuluvat omaan tapaamme olla tyttö. Mitkä asiat eivät siihen kuulu?
Tuntuuko jokin juttu itsessämme suorittamiselta? Kannattaisiko siitä luopua ja miten se tehdään? 
Miten uskalletaan olla omia, muista eroavia itsejämme?
Mikä tekee meistä ainutlaatuisia, omina itsenämme arvokkaita tyttöjä?

Oma tie on johdattanut minut uskaltamaan olla herkkä, uskaltamaan itkeä romanttisia elokuvia katsottaessa. Uskaltamaan todeta, että geelikynnet on sit ihkuja! 
Muille pintaa, itselleni näiden pienten asioiden taakse kätkeytyy tärkeä arvopohja. Eikä näistä pienistä jutuista löytyvän suuren symboliikan tarvitse aueta muille kuin itselleni. Tiedän, miten pitkän matkan olen tähän kulkenut. Tyttöyden löytäminen tarkoittaa sitä, että on rauhassa oman itsensä kanssa, hyväksyntää.


     Kuva valokuvaprojektista Maailman Ihanin Tyttö. Kuva: Miina Savolainen

Tyttöys puhuttaa minua tänään myös siksi, että ensi viikolla tähän aikaan minulla on toivottavasti teille jotain jännää kerrottavaa työrintamalta. Liittyen niin tyttönä kuin poikana olemiseen ja sen framille nostamiseen tärkeänä asiana. Muuta en vielä kerro, koska kaikki on vielä auki. 

Muistakaahan tyttöillä, kukin omalla tavallanne. Itse laitan kookosteen tulelle ja katson pari jaksoa Gleetä ennenkuin lähden yövuoroon. 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pakollinen jouluvalmisteluteksti!

Hei kaikki tonttuset!

Mitä teille kuuluu? Papusen maailman täyttävät tällä hetkellä puuterilumimaisemat, kulkusten kilinä ja villasukista kuuluva suhina, kun hiippailen ympäri kotoa jouluvaloja ripustellen ja lahjapiiloja vaihdellen.

Kyllä vaan, nyt se on alkanut. Nimittäin joulun odottaminen ja sen valmistelu. Mielestäni tämä on juuri sitä parasta aikaa. Kun kaikki on vielä edessä ja ilma suorastaan kihisee odotuksesta ja jännityksestä. 

Muutama viikko sitten olin vielä vähän huolissani omasta toiminnastani. Mikä on, kun ei oikein lähde? Tämä vuoden ihanin aika siis. Yleensä tämä on se ainoa valopilkku kaamosväsymykseen taipuvaisen ihmisen talven keskellä (kyllä, puhun omasta kokemuksesta silläkin riskillä, että tämä kuulosti nyt hirmu dramaattiselta :D ) ja tänä vuonna se ei tunnu oikein miltään. Missä vika? Arjen täyttävät vain paahtaminen töihin, sieltä kotiin ja kaikki vapaa-aika tuntui menevän sohvalla/sängyssä nuokkumisessa. Yhtenä päivänä yllätin itseni nukkumalla 16 tuntia ihan tuosta noin vaan. 
Eipä sellaisessa mielentilassa tee juuri mieli alkaa joulua valmistelemaan ja "hössöttämään". Mistä lisävirtaa??

Joulu on rakkauden juhla jota tulisi viettää läheisten ja ystävien kanssa. Kävin Tampereella rakasta ystävää tapaamassa, emme olleet nähneet moneen kuukauteen ja tuntui hyvältä päästä jakamaan hänen kanssaan asioita pitkästä aikaa. Pikkuhiljaa asiat alkoivat loksahdella kohdilleen. Kyse ei ollut enää vain pysähtymisen tarpeesta, kaamosväsymyksestä tai muustakaan helposti selitettävästä ongelmasta. Tarvitsin rakkaita ja ystäviä päästäkseni kiinni joulun tunnelmasta. Eli paluu perusasioiden äärelle. Kiitos siitä sinulle, Saija. Kun vielä kiehautimme kattilassa glögiä ja aloimme leipoa pipareita pyjamahousut jalassa tiesin, että tästä se taas lähtee, lämmin olo alkoi hiipiä sydämeen.


Piparityöpajan kokeellinen tuotos à la Papunen & Friends. Istallaatio kertoo elämän karusta kiertokulusta piraijan ja korvattoman hamsterin muodossa.

Saija vei minut sattumalta löytämäänsä putiikkiin hykerrellen jo etukäteen. "Sää sekoot kun pääset sinne, se on oikea joulun ihmemaa, ootas vaan..". Ja voi veljet, miten oikeassa hän oli :D. Käykää siis ihmeessä tutustumassa Sisustus- ja lahjatavarakauppa Liliin, mikäli teidän joulumielenne on hieman maassa.  Takaan, että niiden joulukuusten ja köynnösten keskellä suupielet alkavat edes vähäsen nykiä :D.
Perinteeni on ostaa joulukuuseen joka vuosi yksi uusi koriste, muisto jokaiselta vuodelta. Tänä vuonna koriste löytyi Lilistä. En malttanut sijoittaa käsityönä tehtyihin lasisiin koristepalloihin, mutta kimalteen keskeltä löysin yhden kauniin pallon, jonka tyylisiä muistan isoäitini joulukuusessa vuosittain olevan. En ole löytänyt vastaavia koveroita puoliympyröitä mistään ennen tätä, olkoon tämä nyt siis retroilubling!




Tietenkin jouluvalmisteluihin kuuluu kunnon Papusena kokkailu ja leipominen. Otin itseäni niskasta kiinni ja kiskoin lähes jumiin muurautuneen reseptilaatikon auki, luokittelin kaikki irralliset reseptit ja paperinpalat, järjestin ne ja löin yhteen mappiin. Kesti muuten tovi. Operaatioon liittyi myös aika paljon luopumisen tuskaa. Mutta kuka loppujen lopuksi tekee mitään 5 arabialaisen kakun tai 7 voileipäkakun ohjeella, jos erot ovat vain soodan tai majoneesin määrissä. Näin pikkuinen mapista tuli, olkaa ylpeitä musta :D!



Mapin plarauksen jälkeen pidimme äitini kanssa neuvonpidon ja tämä viikonloppu on mennyt lapsuudenkodissa leipoen ja paistaen jouluherkkuja aina tortusta imellettyyn perunalaatikkoon. Ruuan suhteen voin siis todeta kinkkua lukuunottamatta olevani valmis, bring it on! 



Vaikka perinteitä kunnioitankin, pitää joka vuosi kikkailla jotain uutta ja jännää. Sain työkaveriltani bataattilaatikon ohjeen. Tämä on heidän joulupöydässään kuulemma se herkku, joka ensimmäisenä loppuu ja jota kaikki ylistävät. Pitihän sitä siis kokeilla. Täytyy kyllä myöntää, että piti hillitä itsensä, etten tehnyt laatikosta saman tien selvää, niin herkullista se oli! Harmittaa, miten vähän tuleekin bataattia hyödynnettyä, en osaa tehdä siitä oikein mitään. Jos teillä on jokin super-bataatti-kikka tiedossa, niin jakakaa se mullekin, olen bataattikäännynnäinen :D.

Toinen ylläri oli kuivakakku, josta en oikein vieläkään osaa sanoa, onko se leipä vai kakku, makea vai suolainen, kahvin kanssa herkuteltava vai limpun kanssa ruokapöytään laitettava. Vain siitä olen varma, että tämä aurinkoinen leipä on parasta kuivaa kakkua, mitä olen koskaan syönyt! (huomioikaa, etten siis pidä perinteisistä kahvikakuista, tämä ei siis varmastikaan ole kaikkien mieleen). 

Rasputin- vanhus vahtii ruokapöydän ääressä tarkasti, etteivät pullat ja pasteijat vain pakene paikalta.
 
Silmät ja nenä ovat siis jo saaneet alkusysäyksen pian koittavaan juhlapyhään. Huomenna menemme kuuntelemaan Club for Fiven joulukonserttia, korvatkin pääsevät menoon mukaan :).


Bataattilaatikko

1,5 kg bataatteja
vettä 
suolaa
3 dl kuohukermaa
2,5 rkl korppujauhoja
1 muna
0,5 dl siirappia
100 g voisulaa
1 tl suolaa
ripaus kanelia
0,5 tl raastettua muskottipähkinää

- Keitä bataatit niukassa suolalla maustetussa vedessä. Anna korppujauhojen muhia sillä aikaa kermassa. Sekoita siirappi kermaan.
- Kaada bataattien keitinvesi pois, muussaa ne ja lisää ensin voi, munat, kermaseos ja mausteet. Tarkista suola.
- Paista 175 asteessa n. 2 tuntia.

Aurinkoleipä keskiajalta

Miten hyvää suolaisen ja makean liitto voikaan olla? Tämä on ehkä parhaita kuivakakkuja, joita olen koskaan maistanut! Tähän lisättäköön, etten oikeastaan ole kuivakakkujen ystävä, mielestäni niissä on aina parasta ollut vain se hetki, kun maistan korppujauhoisen pinnan, sitten peli onkin jo ollut menetetty :D. Tämä ei siis ole välttämättä makeaa kuivakakkua mutustavan herkku, mutta mikäli haluat kokeilla laittaa joulukinkun siivusi tai sinihomejuustomurusi jonkin muun kuin limpun tai suolakeksin päälle, suosittelen rohkeasti kokeilemaan! Tämä on myös älyttömän helppotekoinen, ei tarvitse vatkata eikä vaahdottaa :).
Resepti löytyi jouluisesta Kotivinkistä, mutten enää muista, mikä reseptin alkuperäinen nimi on..
 
1 dl hunajaa
1/2 dl ruokosokeria
1 1/2 dl kuohu- tai vispikermaa
1 rkl piparkakkumaustetta
1 dl kuivattuja aprikooseja
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl saksanpähkinöitä 
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa 
2 tl soodaa

- Kiehauta hunaja, sokeri, kerma ja piparkakkumauste kattilassa. Anna seoksen jäähtyä sillä aikaa kun valmistelet muut aineet.
- Paloittele aprikoosit pieniksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää lopuksi jäähtymässä ollut seos mukaan.
- Voitele 1,5 - 2 litran vetoinen rengasvuoka voilla ja kaavi taikina vuokaan. Kypsennä 150 -asteisessa uunissa alatasolla 40-50 minuuttia. Kokeile kypsyyttä puutikulla. Jos tikkuun ei jää taikinaa, leipä on kypsää.