Jaksan ihastella muutamia kavereitani, jotka kirjoittavat säännöllisesti, pari kertaa kuussa! Onneksi mulla on myös kohtalotovereita, kuten ystäväni Jenni joka kunnostautuu hetkittäin, kuten meikäläinenkin <3. Luin juuri Jennin tekstin hänen häämatkastaan New Yorkissa ja innostuin itsekin. Perrrhana, kai tässä voisi pitkästä aikaa aktivoitua ja tehdä samat hupsistakeikkaaihmettelyt kuin Jenni :D!
..Ainakin tällä hetkellä olisi aikaa, elelen tällä hetkellä nimittäin oloneuvoksena. Jäin viikko sitten äitiyslomalle ja laskettuun aikaan päivää vaille kuukausi aikaa.. Mikäli tuo masussa asusteleva pikkumies malttaa pysyä vielä aloillaan ja kaikki menee hyvin, nyt olisi aikaa kirjoittaa ja ihmetellä elämää.
Paljon on ehtinyt tapahtua vajaassa vuodessa. Kesän alussa saatiin tosiaan tieto, että perheemme kasvaa yhdellä jäsenellä. Tavoilleni uskollisena kirjasin tuolloin raskauden alkuaikoina muistiin tuntemuksia ja ajatuksia, että jäisi jotain muistiin niiltä ajoilta...ja sitten tietty lopetin jo ennenkuin alkoi masu kasvaa, lusmu mikä lusmu! Mutta ajattelin liittää tähän pätkiä teksteistä tuolta ajalta, niitä on itsekin kivaa lukea näin raskauden loppumetreillä.
10.6.2014:
"Mä lähden nyt ostamaan raskaustestejä, jos vaikka oltais saatu maha-asukki" , vitsailen työkaverilleni Tanjalle, kun lähden tunnin etuajassa töistä. En tiedä, mistä moinen päähänpisto edes tuli. Jokin tuntuu nyt vain kuiskivan korvaan, että teepä testaus. Naisen vaisto?
Ostan apteekista kaksi Clear Blueta ja ajelen kotiin. On vähän hölmö olo kun istun tietokonepöydän äärellä ja odottelen testin näytössä vilkkuvan tiimalasin muuttuvan joko "raskaana" tai "ei raskaana" -tekstiksi. Vähän ihmettelen, mistä tämä päähänpisto tuli. Se hiipi mieleen päivän aikana ja kiire testin tekemiselle oli iltapäivällä jo niin kova, että lähdin tunnin etuajassa töistä. Nyt olin jo niin malttamaton, että vaikka mies on vielä töissä eikä tiedä mitään testeistä, oli jo pakko pissiä tikkuun :D ! Mitään sen kummempia fyysisiä tuntemuksia minulla ei ole. Vain tämä pieni ääni, joka kuiskii korvaani.
Clear Blue antaa vastauksensa.
"Raskaana. 1-2 viikkoa hedelmöityksestä."
Istun tuolilla ja tuijotan tulosta. Enkä usko sitä. Tuntuu kuin alaselässäni olisi tuhat muurahaista, jotka kipittävät selkärankaa pitkin niskaan nostaen hiukset ja ihokarvat pystyyn. Nousen seisomaan ja kävelen makuuhuoneeseen, istahdan sängylle. En pysty sanoinkuvailemaan, miten epätodellinen hetki on. Olenko minä raskaana? Saadaanko me vauva? Eikun ei, en pääse edes siihen "vauva"-ajatukseen asti. Olen jumissa sanassa "raskaana". Mitenkä niin olen raskaana, minähän olen minä, enkä minä ole raskaana. Juoksen takaisin työpöydän ääreen ja katson testiä epäuskoisena. Edelleen "raskaana", ei ollut vaihtunut "ei vaiskaan!"-tilaan.
Olen joskus vitsaillut, että olen "jäätyjä". Kriisitilanteissa, palohälytyksen sattuessa tai muussa vastaavassa yllättävässä tilanteessa reagoin jäätymällä. Pysähdyn paikalleni, jalat ovat sementtiä enkä kykene toimimaan. Nyt on jäätymisen hetki.
Katson kelloa, katson puhelinta. Mieheni ei tule vielä tuntiin töistä. Apua! Tekisi mieli soittaa. Muttei tällaista kerrota puhelimessa.
Alan nauraa omille reaktioilleni ja katson kolmannen kerran testiä. Edelleen raskaana.
Yhtäkkiä tajuan istuneeni puoli tuntia pöydän ääressä tuijottaen raskaustestiä. Harmittaa, että onnen kiljaisujen ja euforian sijaan tunnen oloni pöllämystyneeksi ja parhaiten olotilaa kuvaisi sana "pihalla". Tulisi se mies jo! Minun täytyy lähteä martta-yhdistyksen hallituksen kokoukseen, eikä mies ole vieläkään tullut. Ei auta kuin lähteä ja pitää tieto vielä toistaiseksi sisälläni.Matkalla kokoukseen tajuan ajaneeni harhaan tutulla tiellä. Ihan pihalla, kuten sanoin.
Kokouksessa sovitut asiat menevät minulta täysin ohi. Olisi vain kiire kotiin. Kärsivällisyys ei koskaan ole ollut hyveitäni ja nyt sitä ei ole pisaraakaan! Kun olen ensin kiirehtinyt koko kokouksen ajan kotiin ja istun nyt sohvalla tuijotellen mieheni takaraivoa, olen sanaton. Koitan miettiä jotain järkevää tapaa kertoa toiselle uutiset. Sanoja ei ole. Päätän vain näyttää testin.
Hymyilyttää, kun mieheni reaktio on niin samanlainen kuin omani muutama tunti aikaisemmin. "Pidä musta kiinni, jalat pettää alata.." Se nauraa ja halataan."
<3
Voi kun tästä tuntuu olevan ikuisuus aikaa! Kesä - ihana, ihana hellekesä - meni mun osalta oksennellessa ja vasta syksyn viileiden ilmojen saapuessa olo alkoi kohentua. Olen yleensä ekana valittamassa, jos kesällä ei ole lämpimiä kelejä, mutta viime kesältä olisin kyllä voinut jättää ne välttiin :D.
Tässä varmaan kaikki tältä erää, nyt pitää kiiruhtaa hetken päästä alkavaan synnytysvalmennukseen, tänään perehdytään imetykseen. Voi tätä äitiyden ihmeellistä maailmaa!
