tiistai 15. joulukuuta 2015

Peräkammarin tapetti ja (tavallaan) Annanpäivän ihmettelyä

Nyt on tavallaan Annanpäivä, vaikka se virallisen almanakan mukaan meni jo 9. päivä. Ennen vanhaan Annanpäivää vietettiin juuri tänään, joskus keskiajalla päivää sitten aikaistettiin..enpä tiedä miksi. Annanpäivä merkitsi ennen monia jänniä asioita joulun kannalta ja olen ajatellut elvyttää tämän perinteen omassa perheessäni!

Vanha kansa uskoi, että Annanpäivän sää enteili jouluaaton ja -pyhien säätä. Olen lujasti päättänyt sivuuttaa 9. päivän ankeat vesikelit ja +7 asteen lämpölukemat ja keskittyä tämän päivän säähavaintoihin. Ja pistihän se hymyilyttämään! Aurinko on paistanut utuisesti, juuri kuten kylmänä talvipäivänä kuuluukin. Maassa on lunta - ei paljon - mutta juuri sen verran että maailma on puhtaan valkoinen.. pakkastakin on ollut pari astetta. Tarkoittaako tämä, että saamme sittenkin valkean joulun? Olen päättänyt, että tarkoittaa se :D !!

Annanpäivästä on jouluun - siis oikeaan jouluun, keskiajalla jouluaatto ei ollut niin suuressa arvossa - enää 10 päivää. Tämä tarkoitti virallisten jouluvalmistelujen aloittamista. Kalja laitettiin tekeytymään Annanpäivänä, seuraavana päivänä aloitettiin leipominen ja ruokien valmistelut, koristeita tehtiin puhdetöinä.. Se joulun tuloon kuuluva tohina käynnistyi. 

Itsekin innostuin puhdetöihin ja kirjoitankin niistä sit erikseen, että minkälaisia taiteiluja tuli väkerrettyä. Askartelen-paskartelen niin harvoin, että siitä pitää tehdä ihan oma juttunsa :D! Annanpäivää juhlistettiin juuri jouluvalmistelujen aloittamisen vuoksi. Kiireestä huolimatta päivä tarkoitti iloisten töiden tekoa ja suuren juhlan odottamisen alkua. Tästä syystä oli tapana leipoa Annanpäivän kakku. Perinteen mukaan kyseessä oli siis oikein koristeltu, täyteläinen herkkutäytekakku! Tällaiseen itsellä ei kylläkään ollut aikaa, mutta Annanpäiväkahvit tuli nautittua kera joululeipomusten - yhden varaslähdönhän saa tehdä, jos sen jälkeen palaa ruotuun ja malttaa odottaa aattoon :) ? Pöytään kannettiin siis pipareita, lusikkaleipiä, herrasväen pikkuleipiä, taateli- sekä hedelmäkakkua. Näistä leipomuksista en tosin voi ottaa kunniaa, joulutonttuna keittiössä on häärännyt äitini. Jotain kivaa piti silti Annapäivän kunniaksi kehitellä ja päädyin paahdettuihin, sokeroituihin manteleihin. Reseptin näihin herkkuihin löydät pian kokkailublogistani. Manteleita paahdettiin jo keskiajalla ja ne olivat suurta herkkua, vaikkakin vaikean saatavuuden vuoksi niistä pääsivät nauttimaan vain harvat ja etuoikeutetut.
Mitä sinun mielestäni kuuluu perinteisiin jouluherkkuihin kahviydässä? 
Kaivoin esille myös vuosi sitten aloittamani maton - tässä lähtöasetelma vuosi sitten, jospa sen saisi ensi vuonna valmiiksi ja Hirviskän lattiaan :) ?
Ilta on siis kulunut puhdetöitä tehdessä ja makoisia manteleita napostellessa. Laitoin vielä joululaulut soimaan ja tunnelma oli taattu!

Sitten sananen meidän peräkammarin seinälle tulevasta tapetista! 
Tässä seinä, jolle tapetti tulee, siinä on iso ala, jolle kuviota mahtuu!
Aiemmin jo kerroin, että itämaisuus ja isot kuviot kiehtovat meitä tehostetapeteissa. Peräkammarissakin olisi tarkoitus laittaa jotain värikästä yhdelle seinälle ja jättää muut rauhallisen vaaleiksi. Täälläkin lattia tulee olemaan valkoiseksi maalattua lautaa. Selailimme kaupassa tapettikirjoja ja vastaan tuli todella hauskan näköinen tapetti:
Tapetissa on siis kultaisia norsuja ratsastaja selässään. Sellaisia intialais-tyylisiä. Rakastan Intiaa kuvataiteen ja kulttuurin vuoksi, patsaissa ja maalauksissa on jotain äärettömän kaunista! Myös mieheni ihastui tapettiin saman tien, norsut eivät ole massiivisia eikä siis voi sanoa, että tapetoisimme seinämme NORSUILLA. Ennemminkin voisi sanoa, että tapetti on itämaistyylinen ja jos tarkemmin katsoo hoksaa, että kah, ronsuthan ne siinä marssivat. Ainoa harmitus oli siinä, että tapetti oli punaista, olimme jo päättäneet, että haemme värimaailmaa Kreikan meristä ja mintun vihreästä.

Sitten käänsimme seuraavalle sivulle ja tadaa!
"Se on siinä!" Kuten mieheni sanoi, kun tapetin ensi kertaa näki :)
Hämmentävää kyllä, olimme täydellisen yksimielisiä tapetin valinnasta. Mitäs tykkäätte, istuuko Intia-fiilistelijöiden työhuoneeseen? 

1 kommentti:

  1. Heiii! Minähän olin siis kovin perinteikäs, kun leivoin eilen kakun Annanpäivän kunniaksi. :) Perinteisiä jouluherkkuja... noh, ainakin piparit ja joulutortut, rusinat ja pähkinät, hedelmät ja suklaa.

    Aivan ihana tuo tapetti! Kun se on seinällä niin laitahan kuvaa tulemaan!

    VastaaPoista