Herkkuviikonloppu Miss Silvan kanssa

Varoitus, luvassa on herkuttelua :).

Meillä on ollut ilo ja kunnia saada Ketunpojan kummeiksi "ne parhaat tyypit", eli sekä minun että mieheni hyviä ystäviä, joiden tiedämme pysyvän tiiviisti mukana Ketunpojan elämässä. Niitä tukipilareita, joita jokainen elämäänsä tarvitsee. Pari viikkoa sitten yksi näistä tukipilareista, Saija, tuli luoksemme muutamaksi päiväksi kyläilemään. Tiedättekö, miten joidenkin ihmisten kanssa tapaamisten välillä olevan ajan pituudella ei ole mitään merkitystä. Ystävyyssuhde on ja pysyy syvänä ja arvokkaana vaikka välillä olisi kuukausia, ettemme juuri kuule toisistamme. Käykää kurkkaamassa Saijan blogi, "Casa Silva" sieltä löytyy kokkailua, fiilistelyä, kauniita valokuvia ja kauniita asioita :).

Teki hyvää olla yhdessä pitkästä aikaa, viimeksi näimme Ketunpojan ristiäisissä ja ne olivat aikamoista hulinaa, joten emme päässeet rauhassa juttelemaan. Nyt tuli vaihdettua kuulumiset perinpohjaisesti, parannettua maailma - jälleen kerran, ihmeteltyä Hirviskää koko perheen voimin, vietettyä laatuaikaa Ketunpojan ja kummitädin välillä sekä juotua punaviiniä ja herkuteltua. Meitä yhdistää Saijan kanssa - monen muun asian lisäksi - armoton herkkuperseily. Kun näemme, tulee yleensä aina otettua haltuun jokin uusi aluevaltaus ruuanlaiton saralla. Saijan kanssa olen vääntänyt ensimmäiset britakakkuni ja tiramisuni. Leivomme joka joulu yhdessä pipareita (jouluihmisiä kun olemme, joka vuosi täytyy tavata rati-riti-rallan merkeissä). Muistan yhden pääsiäisen, jolloin kokkasimme koko päivän juhla-ateriaa ihan vain meille kahdelle. Muistelisin pöydässä olleen niin naan-leipää, konjakkisessa kermakastikkeessa muhineita pihvejä kuin samaisessa konjakissa marinoituja viikunoita. Voi sitä ähkyn määrää :D !

Ylitsepursuavaan kokkaamisen suuruudenhulluuteemme nähden olimme tällä kertaa lähes maltillisia! Teimme vain kaksi pizzaa ja canneloneja, joita olemme itseasiassa tehneet ennenkin samaisella reseptillä. Aika hyvin siis maltoimme mielemme tällä kertaa :D ! Uusi aluevaltaus tuli silti tehtyä, sillä tein elämäni ensimmäisen kerran pizza biancoa, eli valkoista pizzaa. Reseptin Saija oli saanut työkaveriltaan joka muuten kirjoittelee myös blogia. Pizza biancon pointtina on jättää tomaattikastike väliin ja korvata se ranskankermalla (maustoimme creme fraichen suolalla, oreganolla ja valkosipulilla). Muutoinkin pizzasta tuli sävyltään kovin vaalea, sillä täytteinä meillä oli kanaa, herkkusieniä ja mozzarellaa. Ihan älyttömän hyvää! Ranskankerma antoi pizzalle todella täyteläisen maun, kannattaa kokeilla!

Teimme kyytipojaksi vielä toisen, perinteisemmän pizzan tomaattikastikkeineen, hyvää oli sekin! Palkitsimme itsemme myös herkkuhetkellä paikallisessa pikkukahvilassa, jonka valikoimiin kuuluu jos jonkinlaista leivonnaista ja makupalaa. Siellä(kin) nautimme pizzasta, salaatista ja erilaisista leivoksista.

Jos joskus eksytte Seinäjoelle, kannattaa tänne Pikku Paussiin pysähtyä kahvittelemaan. Tiskin takaa löytyy hymyilevä omistaja ja kaikki herkut ovat itse valmistettuja. Palvelu on aina aurinkoista ja jo muutaman kerran käytyään henkilökunta alkaa muistaa, miten kahvisi haluat ja mikä on ollut vakiotilauksesi. Paikka on kovin pieni, mutta sitäkin kodikkaampi. Sitä vanhan ajan kahvilan tuntua, ei mitään ylimääräistä kikkailua.

Pikku Paussin leivonnaistarjontaa katsoessa tulee valinnan vaikeus!

Joskus pitää vain antaa mennä ja suoda itselleen niitä herkkuhetkiä. Omassa tapauksessani niitä on varmaan ihan liian useinkin, mutta ruoka on niin määrittävä osa ihmisen hyvinvointia ja sanonta hyvä ruoka - parempi mieli pitää kyllä paikkansa. Kun hyvästä ruuasta pääsee vielä nauttimaan kauniissa puitteissa, tulee herkutteluhetkestä suorastaan ruhtinaallinen. Niinpä soimme Saijan kanssa itsellemme vielä yhden hemmotteluhetken sille viikonlopulle. Sunnuntai valkeni harmaana ja sateisena, kun me vaelsimme sateenvarjojen suojissa viini- ja ruokaravintolana toimivaan vanhaan kartanoon sunnuntaibrunssille. Kävin täällä viimeksi vappuna herkuttelemassa hyvin samantyylisellä kattauksella, eikä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. 

Emme päässeet tällä kertaa nauttimaan vihreän puutarhan rauhasta, koska sade tuntui vain yltyvän. Sen sijaan rentouduimme sisällä kartanon lämmössä nauttien tummien hirsien ja suurikuvioisten tapettien tunnelmasta. Hetkeksi saattoi huijata itseään ja kuvitella siirtyneensä ajassa taaksepäin. Söimme hitaasti ja pitkän kaavan kautta, annoimme pisaroiden ropista vanhoihin ikkunoihin ja saimme hetken kahden keskistä "aikuisten aikaa". Ketunpoika jäi isänsä kanssa kotiin ja me naiset saimme vain olla. 

 

Kahdenkeskistä brunssia hyvän ystävän kanssa täytyi juhlistaa myös kauniilla jälkiruoilla. Suklaafondantti ja kinuski-appelsiinijäätelö kruunasivat sunnuntaibrunssin.

Viikonloppuun mahtui myös levottomia bollywood-elokuvia, kasvonaamioita ja paljon paljon naurua. Milloinkohan päästään ottamaan uusiksi? :) 

Kuten sanottua; syvä ja arvokas ystävyyssuhde.