tiistai 1. joulukuuta 2015

Kodinhoitonurkkausta ja laattajuttuja

Heiiii kaikki! Joo, siitä on ihan liian kauan aikaa, kun viimeksi tänne olen jotain kirjoittanut. Aion härskisti lyödä vauva-kortin pöytään; en ole jaksanut! Meillä alkoivat pian 10 kuukauden ikäisen Ketunpojan kanssa yöhulinat.. hampaita tehdään, konttaamista ja seisomista treenataan unissaankin, jo toista viikkoa kestänyt nuhakin pitää tukkoisena ja valvottaa.. Heikoin yö tähän mennessä oli viime viikolla, kun sain unta 2 tuntia 40 minuuttia. Eikä muuten lohduta yhtään, että ollaan äitiyslomalla.
Mies tekee edelleen remppaa kaiken vapaa-ajan, joten jään aika paljon kahden pienen miehen kanssa. Mutta eikö se tästä, haudassa levätään. Tai jotain.

Palaan työelämään vuoden vaihteessa ja tehdään roolien vaihto. Mies jää hoitovapaalle Ketunpojan kanssa. Ehkä siinä vaiheessa saisin vähän enemmän unta.. tai siinä vaiheessahan on pakko, menen sitten vaikka muualle yöksi välillä. Mutta ei murehdita sitä vielä, ensin saadaan nauttia joulustakin, tuo juhlista ihanin!! Yleensä laitan innoissani joulua, koristelen ja leivon. Viime jouluna se jäi raskauden viimemetreillä väliin väsyn vuoksi ja tänä vuonna ei vain huvita laittaa tänne kerrostalokämppään mitään ylimääräistä "rojua". Ahdasta on muutenkin ja hetkittäin tuntuu, että jokainen nurkka on vain täynnä pahvilaatikoita, vaatekasoja ja niin edelleen. Ei siis ylimääräisiä jouluvouhotuksia tälle vuodelle.. ensi vuonna aionkin sitten räjäyttää Hirviskän sellaiseen talven ihmemaahan, että heikompia hirvittää, varokaas vaan :D !

Lupailin viimeksi, että kirjoittaisin vähän pohdintaa kylppärin suhteen. Tultiin miehen kanssa siihen tulokseen, että pieneen tilaan on vaikeaa ideoida toimivaa kodinhoitonurkkausta! Neliöitä on niukalti, joten kaikki pitäisi saada kooltaan taloudellisesti sijoiteltua. Silti säilytystilaa ja työtasoakin pitäisi vähän olla.. Ai niin, ja vissiin joku suihkukin, jos siitä tosiaan kylppäri tulee :D !

Ollaan nyt sitten päädytty siihen, että kylpyhuoneeseen tultaessa kodinhoitotaso on heti oikealla, suihku taas jää vasemmalle nurkkaan. Laitamme suihkun ja kodarin väliin suihkuseinän, joka toivon mukaan suojaa mööpeleitä suurimmilta roiskeilta. Mun toiveeni kodariin oli ainoastaan korkea kaappi, jonne saisin kaiken pyykkilajittelun pois näkyviltä. Tällä hetkellä sitä virkaa toimittavat kaksi päällekkäistä koppaa kaksiomme ahtaassa kylppärissä, pesukoneen viereen runtattuna. Ai miten mä nautin, kun saan laittaa kaikki likapyykit kaappiin piiloon, lajitella ne omiin koppiinsa ja siirtää sieltä pesukoneeseen :D ! Jep, pienestä lähtevät ilot tällä hetkellä, kaipuu rintamamiestaloelämään on käsin kosketeltavaa! Pitkän kaapin viereen olisi siis tarkoitus sijoittaa pesukone sekä kuivausrumpu, näiden viereen allas ja muutama laatikosto, peilikaapinkin laitamme altaan päälle, että mies saa ajella partansa suihkureissullaan.
Meidän kompaktin kodarin minimaaliset mööpelit :)!

Mööpelikaupoille suuntamisimme Ikeaan. Tai oikeastaan ostosreissu muuttuikin katselmukseksi. Meillä tuli nimittäin näkemysero kalusteiden hankinnan suhteen, mies olisi ollut tyytyväinen siihen, että ne vain tilattaisiin netin kautta ja toimitettaisiin Ikeasta kotipihaan. Itse taas olin skeptinen - mitäs jos siinä vaiheessa toteankin, etten tykkää ovista yhtään? Mitäs jos vihaan sitä hanaa? Lopulta mörköjä oli jo niin monta mielessä, että nappasin Ketunpojan mumman matkaseuraksi ja karautimme yhdeksi päiväksi Tampereen Ikeaan. Tavoitteenamme oli ainoastaan kolistella kaappeja, käännellä hanoja ja tuijotella värisävyjä kahden naisen voimin. Ja vaikkei tekisikään mieli myöntää, niin kaikki oli paikan päällä juuri niin mun mieleeni kuin olivat olleet netistäkin katsottaessa. Eli mitään kalustetta ei vaihdettu. Mutta tulipahan varmistuttua asiasta paikan päällä ja aina sieltä nyt muutama humpuukivuoka ja kuppi mukaan lähti.

Harmillisen tärähtänyt kuva, mutta tässä alla siis meidän kaapin ovet, vetimet ja pesuallas. Oli hauska huomata, että esittelivät juuri samanlaista kokonaisuutta myymälässä, kuin olimme kylppäriin suunnitelleet. Mielestäni kaapin ovissa on mukavasti maalaisromanttista tunnelmaa ja mustat vetimet tuovat vähän rouheutta. 
Meidän hana, oujee!
Alemmassa kuvassa taas komeilee allashanamme, kamalan kallis se on, mutta haluaisin niin kovasti vanhan ajan tunnelmaa kylppäriinkin, edes pienillä jutuilla. Meille kun ei ole tulossa suuria tehostelaattaseinustoja, jolla tunnelmaa voisi viedä vaikka mihin suuntaan. 
Laattojen suhteen olemmekin aika tylsiä, vaikka taisin siitä jo aikaisemmin varoitella. Mieluummin valitsemme jotkut peruslaatat ja katselemme niitä sitten pitkään. Suihkun kohdalle tai viereen laitamme todennäköisesti jotain tehostelaattaa, mutta senkin varmaan mosaiikkiraitana, eli ei varmasti ilahduta sieltä huoneen nurkasta kuin suihkussa kävijää :D.
Seinälaattaideointia
Lattialaattaehdokas?
Laitamme seinään isoa valkoista laattaa, jää vielä nähtäväksi miten isoa, seilaamme vähän ees taas eri kauppojen kanssa.. Lattiaan laitamme tummanruskeaa, pinta saa hieman elää väreiltään, muttemme innostuneet tämän hetken suuresta muotijutusta - ruostesävyistä. Eli pyritään siihen lookkiin, kuin lattia olisi ruskean ruosteen peitossa. Kaikilla harmaan ystävillä vastaava muotioikku on laittaa betonimainen laatta..eh.. ei meidän juttumme. 
Seiniin tulevalla mosaiikilla haluaisimme vähän viedä tunnelmaa itämaiseen suuntaan, suuri Intian ystävä kun olen. En tosin ole varma kannattaako se kylpyhuoneessa, kun kerran kalusteilla pyrimme vanhahtavaan maalaisromantiikkaan? Miten itämaisuus siihen istuu? Löytyisikö jostain maalaisromanttisia mosaiikkilaattoja ja miten ne pitäisi kylppäriin sijoitella? Noh, tällaisia ajatuksia koitan täällä kovasti pyöritellä, ei kiirettä, vesieristettä aletaan lyödä kylppäriin ja vessaan tasan viikon kuluttua, ehtiihän tässä vielä muuttaa mieltään moneen kertaan :D !

Kertokaahan, mitä tykkäätte meidän kompaktista ja maltillisesta kylppärin hahmotelmasta! Laitan ensi viikolla lisää kuvia, kun ollaan saatu ideoitua lisää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti