maanantai 27. tammikuuta 2014

Talounelmia..

Tiedättekö mitä?
Meiltä loppuu tila!!

Lapset eivät tästä pienemmiksi muutu, vanhempi kaipaisi jo kovasti "omaa tilaa". Kertolaskujen pänttäämiset ynnä muut eivät luonnistu nuoremman hyöriessä samassa huoneessa banjon ja huuliharpun kera :).

Hiljalleen wc:n jakaminen kodinhoitohuoneeksi, kylppäriksi ja veskiksi yhtä aikaa alkaa turhauttaa. Myös olohuoneen ollessa sekä työhuone että lasten leikkihuone samaan aikaan ja makkarin majoittaessa parhaimmillaan 4 henkeä samassa tilassa, alkaa tulla vähän sellainen tunne, että pitäisköhän tässä alkaa katsella jotain vähän enemmän neliöitä kattavaa asuntoa??

Ollaan katseltu netistä vanhoja taloja ja vertailtu uusia talopaketteja, koitettu tehdä vähän listaa, että mikä olisi meille järkevin ratkaisu.
Onneksi meillä on aika samanlainen näkemys siitä, millainen yhteinen kotimme olisi. Molempia kiehtovat perinteiset ja vanhaakin aikaa henkivät talot.. rintamiestaloista aina pohjalaiskartanoihin, joita tänne Etelä-Pohjanmaalle on taas alkanut nousta perinnekylähankkeiden yms. siivittäminä. Esimerkiksi Vimmerbyssä sijaitsevat Vaahteramäen Eemelin koti on aivan ihastuttava!


                      http://www.travelgatesweden.se

Tällaisissa taloissa on sitä aitoa, oikeaa kodin tunnelmaa. Minun mielikuvissani taloamme ympäröivät mummolan syreenipuskat ja omenpuiden alle mahtuu paistattelemaan päivää ja syömään pannukakkuja :).

Ihastun yhä uudelleen mansardikattoisiin taloihin. En välttämättä tarkoita talopakettien kaikkein piparkakkumaisimpia puuteriunelmia, mutta sellaisia, jotka tuovat taloon nostalgista tunnelmaa.

Sitten toinen juttu, joka meitä vetää puoleensa, ovat kivitalot. Vanhat, jopa jugend-tyyliä henkivät kivitalot! Tai ollapa kivinen villa Italiasta tai Etelä-Ranskasta! Työmatka taitaisi vain venyä silloin turhan pitkäksi, saisikohan sellaisen talon tunnelmaa siirrettyä jotenkin tänne kylmään pohjolaan?

                  http://www.theaustralian.com.au/executive-living
       Tässä kuvassa on aivan ihana tunnelma! Näillä lakeuksilla ja     pakkasasteilla  tulisi kyllä haasteelliseksi tavoittaa tätä     fiilistä.. :D

                                                 http://www.rentvillasin.com

En oikein osaa selittää, mikä näissä taloissa vetää mua puoleensa. Ne ovat aika pelkistettyjä, eivät mitenkään suomalaisessa mielessä perinteisiä (ja olen monessa jutussa raivostuttavan Suomi-nostalginen :D) eivätkä monen mielestä kovin kauniitakaan verrattuna mansardi-pitsitalo-unelmiin. Silti näitä kuvia katsellessa mun sydämen valtaa todella kotoinen tunne. Ja sellaista fiilistähän me kaikki tietty tavoitellaan kun kotia etsimme.

Kun jotenkin saisin yhdistettyä Vaahteramäen mansardikaton ja maalaistunnelman Etelä-Eurooppalaiseen villaan ja saisin sen näyttämään vielä luontevalta Suomen maaperällä... Kaipa tässä täytyy avata silmät ja alkaa katsella ympärilleen, jossain se oma unelmien Pikku Villa meitä odottaa!

Sellaisen kodin terassilla voisin siemaista lasillisen punaviiniä ja rauhoittua niitä syreenipensaita nuuhkien :).

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihania haaveiluja! Ja ihan ymmärrettävää että tila tuntuu loppuvan. En oo aikoihin kattonu lähialueen asuntotarjontaa muutaku pohjalaistalojen osalta ..toivotaan että se teidän unelmien koti jostain löytyy <3

    VastaaPoista
  2. Toivotaan!! Siihen saattaa mennä vielä useampi tovi, mutta kuten todettua, haaveillahan saa :). Pohjalaistaloja on ollut nyt suht. hyvin tarjollakin, saas nähdä löytyiskö teille sieltä omaa punaista tupaa ;)

    VastaaPoista