Päivä elämästäni -haaste ja kylppärin ihana tehostelaatta

Sain päivä elämästäni -haasteen Casa Silva-blogin Saijalta ja tässä sitä nyt siis mennään! Jaan yhden tavallisen arkipäivän kanssanne tekstin ja kuvien muodossa. Aluksi meinasi pukata vähän paineita kun katselin kalenteriani; milloin tämä haaste kannattaisi tehdä, että olisi edes jotain kivaa kirjoitettavaa. Sitten ajattelin että pyh pah, ollaan realisteja ja näytetään millaista arki oikeasti mammalomalla on. Eli siitä vinkkelistä kurkkaus mun päivääni, olkaa hyvät!

00:15 Herään ensimmäisen kerran tälle päivälle, Ketunpoika itkee pinnasängyssä ja on noussut seisomaan. Koitan imettää ja pian poika rauhoittuukin tuhisemaan sängyn pohjalle. Unet jatkuvat..
2:12 Ketunpoika on hereillä taas ja itkee, tällä kertaa lohduttomasti ja surkeana. Joko ollaan taas tukossa, hampaat ahdistavat tai sitten nähtiin pahaa unta. Otan pojan viereeni ja 3:30 kuuluu jälleen tuhina ja siirrän pojan omaan sänkyynsä.
5:30 Taas pinnasängyssä itketään, hyöritään ja pyöritään eikä rauhoituta millään unille. Lopulta 6:30 päädyn nukuttamaan pojan meidän sänkyymme ja nukummekin loppuyön kaikki kolme samassa pedissä, perheen miehet ilmeisesti ihan hyvin.. itse en osaa rauhoittua unille kun Ketunpoika on vieressäni, heräilen joka välissä ihan vain tarkistamaan, että lapsi nukkuu rauhallisesti välissämme eikä kamppaa sängystä pois tai muuta vastaavaa.
8:10 Herään kikatukseen ja siihen, kun kasvoilleni lävähtää pehmoinen pieni käsi. On aamu. Vaippa- ja vaaterumban sekä aamupesujen jälkeen olemme aamupalalla 9:00. Avaan ikkunaverhot ja aamuisessa hämyssä maailma näyttää jotenkin todella jouluiselta. Mies innostuu laittamaan joululauluja soimaan ja juomme kahvia Club for Fiven "Joululaulu"-kappaleen soidessa, kaunis hetki. Mies on menossa töihin vasta yövuoroon ja suunnittelee remonttipäivää Hirviskällä. Toteamme samaan hengenvetoon, että aamupäivästä voisi olla mukavasti aikaa kierrellä hieman kylppärikaupoilla, tuumasta toimeen siis!

Aamupuuroa mulle nyt heti!! :)

10:30 Monen hämäysliikkeen, maanittelun ja tsemppauslaulun jälkeen aamiainen on syötetty pikkumiehelle ja vanhemmatkin ovat ennättäneet syödä siinä välissä. Kirmaamme ees taas käyden suihkussa, lyöden autoa lämmitykseen, leikkien aina vuorotellen Ketunpojan kanssa ja teen tässä vaiheessa myös päiväruuan, kun lapsella on vielä toinen vanhempi paikalla vahtimassa. Kokkailulle kun ei ole myöhemmin enää aikaa, koska nyt Ketunpojan päikkäriaika (eli ainut aika jolloin yksin ollessani ennättäisin laittaa ruokaa) taitaa kulua kaupungilla kierrellessä. Olemme valmiita lähtemään klo 11:45, paitsi että tässä vaiheessa aikaa on kulunut niin paljon, että päätämme antaa Ketunpojalle päiväruuan ettei tämä ala valittaa heti kaupungille päästyämme nälkäänsä. Hämäysliikkeitä ja maanittelua jälleen, tosin tällä kertaa ruoka oli mieluisampaa ja vielä vaipparumban jälkeen olemme vihdoin autossa ja matkalla kohti kauppoja 12:30! Miten piru vie lapsiperheet ehtivät MIHINKÄÄN ajoissa??

12:30 Kurvaamme Hirviskän kautta, en ole käynyt talolla hetkeen ja mies haluaa esitellä viimeisimpiä muutoksia. Ihmettelemme tuuletusputkia ja saunan hormia, silittelemme pakkeloituja seiniä ja haemme postin.. sitten kylppärin laattoja ihmettelemään!

Kirjoitin viimeksi vähän pohdintaa laattojen suhteen.. En oikein ole ollut varma tehostelaatoista.. mikä näyttäisi parhaalta meidän kylppärissä ja olisi tulevalle tyylille uskollinen. Tänään kuitenkin löytyi täydellinen laatta suihkun viereen! Nimittäin kaunis, koristeellinen 5cm x 5cm kuvioinen mosaiikkilaatta. Sitä saa niin tummana kuin kirjavanakin..ja sinisenä. Voi ihana sininen!

Niin upeaa..

Yllä oleva kirjava mosaiikkikuvio vie tunnelman itämaisuuteen ja toimii varmaankin ihan hyvin tummanruskean laattalattian kanssa. Mutta mitä olette mieltä tuosta mun rakkaasta sinisestä laatasta tuossa alla? Mies alkoi arpoa, näyttäisikö se hassulta ruskean lattian kanssa, mitä mieltä olette? 

 
Mun mielestä se voisi sopia ihan kauniisti. Orientalia siitä ei enää saisi, mutta eikös kylppäristä sitten tulisi maalaisromanttisine kodarin ovineen kuin kaunis posliinikuppi sinisillä koristekukkasilla? Alunperinhän haaveilin tehostelaatoiksi valkoisia kaakeleita joihin olisi käsin maalattu sinisiä koristekukkasia.. kovin, kovin, kovin kallista.. Mutta ainahan saa haaveilla, eikö? Tässä tyylissä olisi ollut jotain maalaisromanttista ja somaa. Eikö näistä koristeellisista mosaiikeista saisi sinisävyisinä vähän samaa tunnelmaa?

Vähän tätä tyyliä olisin haaveillut tehostelaattojen olevan, kooltaan 10x10 cm.. Kuva Houzz.com

14:00 Suuntasimme ruokaostoksille ja sen jälkeen kotiin, meillä aikuisilla oli huutava nälkä ja mahdoton täpinä hyvien löytöjen siivittämänä, hyvä flow toisin sanoen. Lounas sujui Hirviskästä jutellen. Tämän jälkeen mies lähti talolle, me jäimme leikkimään Ketunpojan kanssa.

Huijjjjjj!!!!

15:00 Ketunpoika söi päivällisen ja simahti totaalisesti sen päätteeksi. Olimme suunnitelleet, että lähdemme iltasella käymään ystävien luona kylässä, heilläkin on pieni poika ja olisi ollut hauskaa antaa lasten leikkiä ja vaihtaa hetki kuulumisia aikuisten seurassa. Nyt tiedossa oli kuitenkin rauhallinen koti-ilta kahdestaan, sillä Ketunpoika nukkui piiitkät päikkärit. Toisaalta on aina plussaa kun pieni ottaa tarvitsemansa levon, toisaalta jäi harmittamaan ettei päästykään kyläilemään. Aikuiskontaktit ovat tätä nykyä harvinaista herkkua ja meillä on aina hauskaa, kun nähdään.

Vaikka juuri manailinkin, etten aio joulua tänä vuonna tänne kerrostalokämppään laittaa, huomasin ripustelevani vähän jouluvaloja ikkunaan Ketunpojan nukkuessa. 

Vaikka ulkona ei juuri lunta olekaan, jouluvalot luovat heti talvista tunnelmaa ja joulu tuntui olevan taas vähän lähempänä. Niin se hiipii kuin varkain sydämeen tänäkin vuonna, ihanaa. 
Joulutuksen vallatessa mielen aloin tehtailla joululahjoja ystäville, niiden parissa kuluikin seuraava tunti, ei paljasteta siitä sen enempää ;) !

18:00 Ketunpoika herää ja tahtoo leikkiä, istua sylissä, tutkia kaappeja, kiehnätä ja halia.. lepo on tehnyt tehtävänsä ja pieni ihmistaimi on taas joka paikassa yhtä aikaa.. Tällaisina hetkinä en edes yritä tehdä mitään ylimääräistä, keskityn täysillä lapseen, nämä päivät alkavat olla vähissä. Hetkittäin jo surettaa, että pian joudun luopumaan kotiäitinä olemisen ja palaamaan töihin. On mahtavaa saada seurata päivittäin lapsen kasvua ja uuden oppimista. Ja vaikkei se töihinpaluuseen lopukaan, aikaa on kuitenkin vähemmän ja tällaiset hetket ovat entistä harvemmassa.

19:00 Lasken Ketunpojalle kylvyn ja tästä lähtee iltatoimirumba joka huipentuu iltapuurojen ja muiden jälkeen lopulta iltasadun lukemiseen, nukutteluun ja omaan aikaan noin klo 21:00 eteenpäin.

21:20 Istuskelen olkkarissa ja avaan telkkarin.. Mies palaa Hirviskältä, juoksee käymään pikasuihkussa ja lähtee töihin 21:30.. mietin, miten yövuorossa voi jaksaa oltuaan koko päivän liikenteessä kun itse meinaan nukahtaa sohvan nurkkaan saman tien.
Päädyn kuitenkin vielä leipomaan valmispiparitaikinasta vähän aurajuusto-hyrriä viikonloppua varten. Ketunpojan kummitäti on tulossa meille kyläilemään ja olisi kivaa tarjota jotain punaviinin kylkeen sopivaa jouluherkkua. Toivottavasti hyrrät ovat tykättyjä! Taikinaa jäi hieman yli vielä pipareidenkin leivontaan. 

23:00 Istahdan tietokoneen ääreen. Josko nyt kirjoittaisin pikaisesti jotain blogiin ennen nukkumaanmenoa. Ja nyt tätä tekstiä lopettaessa huomaan, että kello on jo 23:40.. nyt äkkiä nukkumaan, Ketunpoika herää ensimmäisen kerran todennäköisesti puolen tunnin kuluttua eikä itsellä ole vielä yhtään lepoa alla! 

Tällainen arkipäivä meidän perheessä, miten sinun arkipäiväsi etenee? 

Haastan arkipäivähaasteeseen mukaan Saltunraitin Annan sekä Katjan Onni On-blogista! Kertokaahan ihanat, miten teidän arki rullaa eteenpäin kohtalotoverit, mammalomalaiset? :)

 

Ketunpoika sairastaa, hyvät neuvot tarpeen!

Voi mikään ei ole niin ankeaa kuin sairastava vauva!
Myönnän, että ennen vähän kadehdin työkavereita, jotka jäivät saikulle kun lapsi kotona sairasteli. Ajattelin, että lapsi tietty nukkuu paljon kun kerran on kipeänä..ja siinä sivussa vanhempi saa kätevästi tehtyä paaaljon kotihommia kun kotosalla hoitelee pikkupotilasta.
No todellisuus olikin sitten vähän toista. 

Äärettömän räkäinen ja tukkoinen lapsi, joka ei juuri näistä vaivoista johtuen pysty syömään eikä nukkumaan. Ja mitäpä muuta väsynyt ja nälkäinen lapsi tekisi kuin itkisi? Paljon. Koko ajan. Ja kun henki saadaan hetkellisesti kulkemaan, ei aikaa käytetä sängyssä lepäilyyn. Ei pieni lapsi hoksaa, että nyt pitäisi ottaa iisisti.. se haluaa lattialle möyrimään kun on edes hetki, jolloin ei ahdista ja voisi touhuta jotain.

Sinne se toipilas ryömi heti kun olo hetkellisesti helpotti - makkariin hihittelemään :D

Millä te olette saaneet tukkoisen lapsen hengityksen kulkemaan?? Vinkkejä otetaan vastaan, on se rohiseva ja itkuinen lapsi niin ankeaa kuunneltavaa.. Tähän mennessä olen käyttänyt nenäimuria, jolla siis nimensä mukaisesti imuroidaan räkä lapsen nenästä. Ostettiin myös vinkistä semmonen vauvojen versio nenänhuuhtelukannusta. Niillä ollaan saatu vähän hengitystä kulkemaan. Ja vaikka itse sairastelua kestikin 2,5 viikkoa ja luulisi, että siinä ajassa alkaisi jo tauti helpottaa, meillä ollaan edelleen tukossa. Ei onneksi enää kuumeessa ja pahin on jo takanapäin, mutta tukossa edelleen.. Ketunpoika on jo oppinut tunnistamaan, milloin olemme aloittamassa niisto- ja nenänhuuhteluoperaation, kun menemme kolistelemaan vauvanhoitolaatikolle. Mieheni risti laatikon jo Mengelen lootaksi, niin kauhistunutta itkua Ketunpoika alkaa vääntää kun tajuaa, että pian taas niistetään. Raasu.. Onneksi hoito-operaatiota sentään seuraa tyytyväinen ja helpottunut hengittely ja jokellus, muuten sydän särkyisi ihan joka kerta kun tähän hommaan pitää ryhtyä..

Eli jos sulla on jokin kikkakolmonen, NYT on aika jakaa se mun kanssani! Än - yy - tee - nyt!! Millä vauvan tukkoisuus selätetään?  

Puoli vuotta äitinä - tämän olisin halunnut kuulla ennen synnytystä!

Voi katsokaa nyt, pikkumies on jo iso mies. Tai isompi. Saa luvan olla äidin vauveli vielä pitkään. Meillä oli kuitenkin puolivuotisneuvola ja saimme kehuja Ketunpojan jäntevyydestä ja lihasvoimasta, poika nimittäin laitettiin seisomaan omilla jaloillaan terveydenhoitajan pitäessä käsiään kainaloiden alla vain tasapainoa antamassa. Joko tuollaisiakin aletaan tarkkailla? Missä vaiheessa mun pienestä vauvasta tuli noin vahva? Polte ryömimiselle on kova ja sitä harjoitellaan jatkuvasti..yölläkin. Tämä johtaa välillä pimeässä huoneessa pään kopautteluun pinnasängyn reunaan ja sitten harmittaa kovasti. Terkkarin mukaan suussa olisi myös 3 hammasta puhkeamassa, kaikki yhtä aikaa! Ei siis ihme, että viime päivät on valvottu, jäyhätty leluja, syöty vähän miten sattuu ja koko ajan jokin tuntuu harmittavan. Niin se aika karkaa ja lapset kasvavat, koko ajan tulee uusia juttuja eteen.

  Joitakin päiviä sitten kävin terassilla toisen äiti-ihmisen kanssa ja saimme vaihtaa kuulumisia ilman jatkuvia keskeytyksiä ja itkutteluja, harvinaista! Aloin oikein miettiä - näin perjantai-illan ratoksi, miten paljon oma arki onkaan muuttunut. Näin sitä arkea eläessään sitä ei huomaa ja minkäänlaista kriisiä asioiden muuttumisesta ei ole (enää :D ). Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että tämä puoli vuotta kestänyt siirtymävaihe äitiyden opettelun alkulähteille (joo, nyt koen, että äidin rooli ja identiteetti on alkanut solahtamaan osaksi minuutta. Kauan siinä kestikin, ihan oma prosessinsa ja on toki edelleen kesken) olisi mennyt paljon kivuttomammin, jos mulle olisi kerrottu muutamat lohdutuksen sanat etukäteen. En halua jakaa samaa kriisin paikkaa eteenpäin, joten tässä muutama juttu, jotka kannattaa sisäistää ennen synnytystä - sen jälkeen sulla ei ole enää aikaa tätä lukea! :D. Useimmat näistä liittyvät tavalla tai toisella syömiseen ja imettämiseen. Ennen synnytystä ihmettelin, että miten äidit jännittävät niin paljon sitä imettämistä ja sen sujumista, mutta nyt ymmärrän sen täysin. Monta naksahdusta pitää tapahtua kohdilleen, että se sujuisi koko täysimetyksen ajan ongelmitta.

Lukkiudut yksin vessaan itkemään, elämäsi tuntuu harmaalta ja lapsi vierelläsi vieraalta? Kyllä se siitä.
Synnytyksen jälkeinen masis-kausi. Itselläni se ei iskenyt synnärillä, mutta pari päivää kotona oltuani ihmeellinen alakulo ja lamaantuminen ottivat valtaansa. Se on oikeasti aika kauheaa aikaa, koska ankean fiiliksen lisäksi syyllistät itseäsi siitä, että olet saanut ihanan vauvan, miksei siitä vain voisi nyt nauttia? Olenko kiittämätön? Miksei äidin syvä rakkaus ja sisäinen palo roihahtanutkaan ilmiliekkeihin? Tätäkä tämä elämä nyt on - syöttämistä ja vaipan vaihtoa vaan? Ja taas iskee syyllisyys, että edes ajattelee moista. Ja taas itketään. Syyllisyyden vuoksi nainen ei tule edes avautuneeksi näistä tunteista puolisonsa tai muiden äitien kanssa, vaan istuu siellä vessassa yksin tihuuttamassa.
Tämä kaikki on ihan normaalia ja valtaosa naisista kokee tämän baby blues-kauden jollain tavalla. Et voi sille mitään, et ole huono äiti vaikka ajattelet moisia ja ennen kaikkea - se menee ohi viikossa tai parissa kun hormonit ovat tasaantuneet. Jos kuitenkin alakulo jatkuu eikä arjesta saa minkäänlaista otetta, voi olla hyvä ottaa asia puheeksi neuvolassa, ettei baby blues ole kehittymässä synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi. Mutta kuten sanottua - jos pari viikkoa synnytyksen jälkeen olet siipi maassa, ei ole vielä syytä huoleen.

Imetys on sottaista hommaa
Ihan oikeasti. Ehkä sinä olet perillä siitä, miten rinnat toimivat imettäessä, mulle se ei ollut mitenkään selvä homma. Kun imetät yhdestä, toinenkin vuotaa. Tai jopa suihkuaa. Kun itse syöt aamupalaa ja vauva parahtaa hereille makkarissa, ne suihkuavat. Kun vaihdat vaatteita ja muistat yhtäkkiä, ettei vauva ole vielä saanut d-vitamiiniaan, ne suihkuavat joka ilmansuuntaan. Osta siis liivinsuojuksia, koska yhtäkkiä rinnoilla on ihan oma elämänsä. Onneksi imettämiseen tottuu suht. äkkiä, mikäli imuote on hallussa ja sotkukin vähenee.. Itselläni hormonit pistivät pinnan todella kireälle ja suurimman raivon saivat tuta tissini, joille raivosin yön pimeinä tunteina, kun liivinsuojukset olivat yön aikana vaeltaneet pois ja olin kastellut itseni, vaatteeni ja oman puoleni sängystä ihan tahmeaksi. Kallisarvoiset ja harvalukuiset nukkumiseen tarkoitetut minuutit kuluivat suihkussa. Jos joku olisi psyykannut minua etukäteen, että se on sitten yhtä sotkua aluksi, olisin ottanut kaiken tämän tyynemmin vastaan. Luulisin.

Tissiraivo menee ohi
Lapsi hakkaa rintaan, karjuu pää punaisena hirveän kiukkuisena ja kieltäytyy syömästä. On ilta ja tätä on jatkunut koko päivän. Vauva ei siis ole syönyt mitään koko päivänä, mitäs nyt? Kyseessä on tissiraivo, josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Vauvalla on mennyt välit poikki tissin kanssa jostain syystä (joko maitoa tulee liian hitaasti tai suihkuaa liian kovalla paineella tai jotain muuta, jonka vuoksi on sukset menneet ristiin..mene ja tiedä..). Mikä neuvoksi? Imetä kun vauva nukkuu, eli kaikki ruokailu painottuu öihin kun vauva ei tajua raivota. Ihme ja kumma, silloin ei kiukkuilla vaan syödään ihan hanakasti. Tämä on oikeasti hermoja koetteleva ja uskoa imetykseen koetteleva kausi. Se voi kestää viikon, jopa kaksi mutta aina se menee ohi. Ei vain saa luovuttaa ja pitää uskoa siihen, että sinussa ja maidossa ei oikeasti ole mitään vikaa. Meitä neuvottiin ekan tissiraivon yhteydessä järkkäämään "laatuaikaa" vauvalle ja tissille. Rakensin sitten "pesän" jossa ketunpoika hengasi rinnan kanssa, koittivat setviä välejään kuntoon..eka tissilakko kesti vajaan viikon, tähän mennessä niitä on tullut nyt 4 kpl.. Ja jokainen on päättynyt jossain vaiheessa, ei vain saa luovuttaa imetyksen suhteen, se on vauvalle parasta ravintoa. Tiedän, että siinä hetkessä tilanne tuntuu ihan toivottomalta mutta usko kun sanon tämän sydämeni pohjasta - se menee ohi!!

Joskus on oikeasti päiviä, ettet tee muuta kuin imetät
Ääripäästä toiseen. Kun ei ole tissiraivoa, on tiheän imun kausi. Vauva itkee ja itkee, imetät häntä 45 minuuttia ja kaikki on hyvin piiiitkän ruokailun päätteeksi. Sitten itku alkaa uudelleen ja mietit, mistä nyt kiikastaa.. vaippa on kuiva, nälkäkään ei voi olla koska juuri syötiin..olisiko ilmakuplia suolistossa?? Todennäköisimmin vauva vain haluaa taas syödä, niin hurjalta kuin se kuulostaakin! Vauva on kasvamassa pian ison kasvupyrähdyksen ja tietää, että pian tarvitsee enemmän maitoa. Rinnat taas tuottavat maitoa kysynnän mukaan, joten vauva keskittyy pelkästään imemään päivän tai pari, että maitoa ehtisi kehittyä enemmän sitten kun sitä tarvitaan. Miten älykäs voi niin pieni ihminen jo olla?? 
Eli jos teillä itketään eikä mihinkään olla tyytyväisiä, tarjoa rintaa. Tarjoa aina ensin rintaa, ennenkuin yrität heijata, sylitellä, silitellä tai mitään muutakaan itkun rauhoittamiseksi. Pyydä miestä tuomaan sinulle tyynyjä tueksi sohvan nurkkaan, juomapullon lähettyville, purtavaa käden ulottuville ja laittamaan Netflixistä "How I Met Your Motherin" pyörimään. (Niin meillä mentiin tiheän imun kaudet, niiden ja kolmen ensimmäisen kuukauden aikana imetettäessä katsottiin koko sarja läpi :D ). Saatat olla niitattuna sohvan nurkkaan seuraavat 6 tuntia vauvan syödessä. Uskomatonta, mutta totta. Luota vauvan imutahtiin, luota siihen että olet juuri niin korvaamattoman tärkeä ja että juuri siinä sohvan nurkassa olet hyödyllisimmilläsi tässä elämäntilanteessa. Tämä vaihe on äärettömän äkkiä ohi, pian vauva ei jaksa viettää ruokaillessa sylissäsi kahta minuuttia pitempään. Koita siis nauttia näistä hetkistä, ne ovat pelottavan äkkiä ohi, meiltä ne jo menivät :(. 

Kun vauvasi itkee, varaudu siihen, että kaikki muu unohtuu
Ilmeisesti luonto on rakentanut meidät niin, että jonkinlainen autopilotti menee päälle kun vauvamme alkaa itkeä. Istut keittiössä juttelemassa ystäväsi kanssa, kun kuulet makuuhuoneesta itkua. Lauseesi jää kesken ja ennenkuin huomaatkaan, jalat ovat kuljettaneet sinut pinnasängyn luo. Samaan aikaan keittiöön jäänyt ystäväsi ihmettelee, mihin oikein lähdit (koska usko tai älä, hän ei ole kuullut mitään. Tämäkin on aika hurjaa, kenenkään kuulo ei ole virittynyt niin tarkasti oman lapsensa itkun erottamiseen, kuin äidin) ja kun palaat keittiöön vauva sylissäsi, sinulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, mitä olit sanomassa. Nyt kun yrität jatkaa keskustelua vauva sylissäsi huomaat myös, että lauseesi jäävät kesken, kuuntelet muttet kuule mitään mitä sinulle sanotaan ja ystävän puheisiin on vaikeaa keksiä mitään järkevää sanottavaa, vaikka kuinka pinnistelisit ja yrittäisit olla hänelle läsnä. Luonto on rakentanut meidät äiti-ihmiset tässä mielessä aika lahoaivoisiksi, hormonit varmistavat että poikanen saa kaiken primaarin huomion, muille lajitovereille ei jää mitään jäljelle.
Ja säästääkseni sinut tässä asiassa kriisin paikalta niin voin kertoa suorilta, että dementia jonka sait samalla kun tulit äidiksi, ei ole helpottanut vielä tässäkään vaiheessa. Kuulin juuri, että nainen alkaa muistaa asioita uudelleen vasta lapsen täyttäessä n. vuoden verran, ehkä jo vähän aikaisemmin mikäli imetys lopetetaan varhaisessa vaiheessa (osin yhteydessä hormoneihin tämä lahoaivoisuus). Keskittymisvaikeudet helpottavat jonkin verran, kun saat taas nukuttua vähän täydempiä öitä..toivon mukaan siinä muksun täyttäessä 4-5 vuotta :D !

Jos olet käynyt suihkussa, tehnyt ruokaa ja pedannut sängyn, olet saanut ihan mielettömän paljon aikaan yhden päivän aikana!
Terveydenhoitaja sanoi minulle ne taikasanat kriiseillessäni saamattomuuttani neuvolassa. "Hyväksy, että tällä hetkellä olet korvaamaton äitinä ja kaikki muut hommat tulevat vasta toisella sijalla. Hyväksy, että sinua tarvitaan juuri nyt äärettömän paljon." Jos olisin oppinut tämän vähän aikaisemmin, olisin varmasti nauttinut pikkuvauva-ajasta enemmän. Seuraavan vauvan (jos Luoja suo) kanssa en saa enää viettää kiireettömiä haaveilun hetkiä, koska hänellä tulee olemaan isoveli, joka myös tarvitsee huomiota. Jos olisin jättänyt asettamasta itselleni näin jälkeenpäin ajateltuna täysin typeriä vaatimuksia, olisin säästynyt turhalta itseni syyllistämiseltä ja sekin energia olisi suunnattu vauvaan. Tärkeintä on olla saatavilla vauvalle, joka ei osaa vielä yhtään mitään itse. Hän ei tiedä mitään muuta kuin sen, että vielä hetki sitten sai elää turvallisesti kohdussa ja nyt yhtäkkiä on kylmässä maailmassa jossa mikään ei ole tuttua. Paitsi äidin syli, tuoksu ja sydämensyke. Isänkin aika tulee kyllä, mutta elämän alkumetreillä - niin kamalaa kuin se onkin sanoa - äiti on se tuttu ja turvallinen kaikin tavoin, isässä on tuttua vain ääni. Kun laitat vaakakuppiin, onko tärkeämpää pitää vauvaasi sylissä ja tarjota hänelle turvasatama jossa vihdoinkin uskaltaa nukahtaa vai pestä keittiön lattiat ja valmistaa pinaattikeitto, valinta on simppeli. Miksi tällaisen asian oivaltaminen vei niin kauan aikaa? Jos tästä tekstistä ei jää mitään muuta mieleesi, niin muista edes tämä. Itsesi ja vauvasi vuoksi. Sinä olet korvaamaton. Sinua tarvitaan juuri nyt johonkin täysin uuteen. Järjestä aikasi ja tärkeysjärjestyksesi niin, ettei mikään vie sitä huomiota joka kuuluu vauvallesi.   

On ne vaan ihania, kriiseillä tai ilman.

Vapaapäivä

Onneksi on äiti!
Tai isoäiti tarkemmin sanottuna.
Joitain päiviä sitten äitiys otti erityisen lujille. Olimme olleet jo muutaman päivän neljän seinän sisällä ketunpojan kanssa, johtuen pienoisesta turvakaukalo-traumasta. 
Olimme yrittäneet käydä äitienpäivänä lounaalla isovanhempien kanssa, mutta ketunpoika päättikin toisin ja sai kypärämyssyn ja keväthaalariin pukemisen seurauksena aika massiivisen raivarin. Poikani on erittäin temperamenttinen, se huomattiin jo synnytyslaitoksella, mutta mitään äitienpäivän hermostumisen kaltaista ei oltu vielä koettu. Siinä vaiheessa kun vauva menee kasvoiltaan vitivalkoiseksi ja huutaessa alkaa ilmestyä verenpurkaumia kaulaan voidaan todeta, että nyt ollaan saavutettu raivon uusi aste.

Tästä johtuen emme koskaan päässeet äitienpäivälounaalle ja sen sijaan sain kaupungilta kotiinkuljetettua noutoruokaa ja jälkkäriksi miehen kokkaamat lettukestit <3. Mutta tästä jäi ketunpojalle pieni kammo turvakaukaloa kohtaan ja olin sitten päättänyt antaa pojalle vähän lomaa koko kapistuksesta. Olimme siis olleet jo muutaman päivän ajan ihan vain kotosalla (kyllä, sama kiukku kohdistui sillä hetkellä myös lastenvaunuja kohtaan). Jossain vaiheessa sitä alkaa mennä aika pöpelöksi, kun pienessä kerrostalokaksiossa tuijottelee samoja seiniä ja ikkunan takana vilistävää maailmaa. Kun lapsi on itkenyt vatsavaivoja neljä tuntia putkeen ja alla on huonosti nukuttuja öitä, eikä ole moneen päivään saanut raitista ilmaa, alkaa pinna kiristyä. Koko lapsivuodeajan mulla on myös ollut kaipuu ulos ja ihmistenilmoille. Ei sen ole tarvinnut olla muuta kuin vaunuttelua ja puiston penkillä istuskelua, kunhan olen vain päässyt vähän kotoa pois välillä. Nytkin isovanhemmat olivat ehdottaneet, että tulisin käymään mummolassa ja saisin mennä kävelylle, he kyllä katsoisivat ketunpoikaa. Päätin siis yrittää turvakaukaloa tauon jälkeen - se oli virhe.

Voi veljet sitä itkun ja huudon määrää. Keuhkot tyhjiksi, kasvot violeteiksi ja odotetaan kymmenen sekuntia....ja sitten vedettiin taas henkeä ja uusi huuto entistä lujempaa. Onneksi tällä kertaa väri kasvoilla pysyi silti punaisen ja violetin sävyissä, ei sitä pelottavaa valkoista. Tuntui tosi epäreilulta, että nenän edessä oli jo heilutettu tätä "pääset hengähtämään"-korttia, mutta nyt se evättiin. Mitä äiti voi tehdä tässä tilanteessa? No soittaa tietysti omalle äidilleen :D ! Kiukkusin ja itkin hetken hormonihirmuna puhelimessa, helpotti. Illemmalla vielä whatappittelin äitiyslomalla olevan ystäväni kanssa ja sain vertaistukea. Hieman paremmilla mielin nukkumaan!

Seuraava päivä koitti ja tiedättekö mitä? Äiti - eli ketunpojan mumma - tuli meille käymään. Keitimme kahvit ja söin aamupalan. Sitten hän käski minun imettää lapsen, nosti takin niskaani ja työnsi ovesta ulos: "mene kaupungille, kävelylle - mitä vain, mun pitää töihin vasta 13:45, sulla on siihen asti omaa aikaa". Hieman hämmentyneenä astelin ulos, hengittelin hetken raitista ilmaa ja ihastelin aurinkoista aamupäivää. Hetken mietin, miten tämän ajan hyödyntää ja päätin pitää hemmottelupäivä!

Näillä hankinnoilla ponnistettiin kohti Papusen kotitekoista hemmottelupäivää

 Hieman jotain kivaa kaupasta, ehkä kasvonaamio tai jotain ylellistä kosteutusta. Sitten kirjastoon lainaamaan hyviä kirjoja, ruokakaupan kautta vielä herkkuja mukaan ja sitten kotiin kurkkaamaan miten ketunpoika ja mumma siellä pärjäsivät. Pieniä asioita, mutta niistähän se arkipäivän luksus pitääkin rakentaa. Ja kolme kuukautta pienen lapsen kanssa kotona oltuaan täytyy myöntää, että piipahdus keskustan kaupoissa hölynpölyä shoppailemassa tuntui kuin olisi laadukkaammallakin kaupunkilomalla ollut :D ! Hurahdin viime keväänä luomukosmetiikkaan ja ostin siis kokeiluun jo kauan himoitsemani Madaran Pihlaja-body butterin. Eikä tarvinnut pettyä - koostumus oli täyteläinen ja tuoksu todella hyvä. Madaralla on samaa Pihlaja-sarjaa myös kosteusvoide, joka sopii periaatteessa kasvoille, käsille, keholle.. yksi voide kaikkeen (kuikkaan ne väkisin väännetyt lisämyyntiyritykset. Muka oma rasvansa silmänympäryksille, käsille, kasvoille, kaulalle..). Body butter on vain kosteuttavampaa ja tuntuu todella ylelliseltä! Pihlaja-sarja on kehitetty yhdessä Kemikaalicocktailia kirjoittavan Noora Shinglerin kanssa, joten vaikka kyseessä onkin latvialainen kosmetiikkasarja, on mukana ripaus suomalaistakin luomu-asennetta. 

Virkisti niin, että vesi juoksi silmistä! :O

Yllättävä hankinta oli Pirkan Argan-sarjan virkistävä kasvonaamio! Voi pojat että olikin virkistävä, vesi juoksi silmistä kun lämäisin tämän naamio-rievun kasvoillekin! Suosittelen lämpimästi kaikille väsyneille ja öitä valvoville äitiyslomalaisille! 
Palattuani siis kotiin ja vapautettuani mumman hoitotehtävistä suuntasin suihkuun ja tein kuorinnan uudella kookos-kuorintasaippualla, laitoin kasvonaamion ja testasin uuden body butterin. Olo oli kuin uudestisyntyneellä! Ei ihan kylpyläpäivä, mutta silti pala taivasta. Ketunpoika touhuili sitterissä kun kokkasin vielä keväiset mättöpastat.

Parsoja oli alunperin varmaan 10.. ne vähän katosivat lautaselta jo

 kokkailun lomassa :D

Kun haluan oikein mässäillä, päädyn yleensä tekemään pastaa. Ihan vain pastaa. Hassua sinänsä, ettei tällaisen uteliaan maistelijan tule lohturuokaa tehdessään kokattua mitään ihmeellisempää. Yleensä laitan spagetin sekaan pestoa, valkosipulia ja parmesaania. Nyt lisäsin kyytipojaksi vielä tavallista- ja kevätsipulia ja paistoin oliiviöljyssä parsoja, jotka ovat keväisin aina yhtä hyviä.

Onni ja autuus... pastaaaaaa........

Loppupäivä menikin köllötellen ketunpoika masun päällä ja kirjaston antiin tutustuessa. Pitääpä ensi kerralla jo vähän valottaa, mitä jännää talorintamalle kuuluu :) ! 
Ja miksikö aloin tätä tekstiä naputtaa? 
Muistutuksena jokaiselle äidille, että ette ole yhtään sen huonompia äitejä vaikka välillä ottaisitte omaa aikaa. Levännyt ja energinen mamma jaksaa taas paljon paremmin elää mukana ja touhuta ja häärätä, kun saa hetken hengähtää. Voimien kerääminen ei vaadi suuria hermolomia, pieni hetki itselle ja omille ajatuksille riittää. Näitä hetkiä voi sitten jokainen maustaa itselleen sopivilla elementeillä, mulle se nyt oli hyväntuoksuinen saippua, happihyppely kevätsäässä, spaghetti ja ideoita herättävät sisustus- ja remppaopukset. Jos sinulla on lähipiirissäsi lapsiperheitä et uskokaan millaisen palveluksen heille teet, kun lupaat katsoa muksuja tunnin tai pari ja vapautat vanhemmat siksi aikaa vaikka nukkumaan ilman keskeytyksiä.
Viisautta on pyytää apua ja ottaa sitä vastaan.

Hyvä-Huono äiti vappuhumussa

Kevätsurinat vain kaikille!
Koivut ovat orastavaa vihreää täynnä, valon määrä lisääntyy ja ihana, ihana kevät on täällä. Parasta aikaa, kesä on vasta edessä ja luonto kuhisee uutta elämää. Puistoissa tuoksuu multa.. Voi kun pääsisin omaan puutarhaan kuokkimaan ja kuoputtamaan. Ehkä se tänä kesänä on mahdollistakin, sen verran vinkkaan, että perjantaina tapahtuu jotain jännää talon suhteen ;) !

Sitten itse asiaan - mulla on pieni kriisi! Pari viikkoa sitten aukesi uusi puoli vanhemmuudesta. Nimittäin karhunpaini sen kanssa, mikä on lapsen kanssa moraalisesti hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei. Nyt jälkeenpäin mua on lohdutettu, ettei tää pään sisäinen keskustelu kuulemma pääty kunnolla koskaan. Aina tulet olemaan huono äiti tai isä, teit sitten niin tai näin. :D Jokatapauksessa - olimme vappupäivänä nauttimassa keväästä kaupungilla ketunpojan kanssa. Kävimme ensin brunssilla kotimme lähellä olevassa 1900-luvun alussa paikalleen siirretyssä ravintolassa. 

Paikka on todella tunnelmallinen, sisällä paksut hirsiseinät ja vanhaa Suomifilmi-musaa, takapihalla kaunis puutarha paviljonkeineen. Pöydässä oli perusnakeista ja lihapullista aina lohilevitteisiin, pateisiin ja juustolajitelmiin, ai että! Brunssi on kyllä nerokas keksintö! Pitäisi viettää kotosallakin joskus brunsseja ja yleensäkin vain hidastaa tahtia. Luin juuri ihanan ystäväiseni, Saijan, blogista hänen mietteitään hidastamisesta kiirehtimisen keskellä. Siellä oli ajatelma:  Elämä on nyt. Suorittaminen ei ole elämää. Annetaan tilaa ajatuksillemme ja unelmillemme. Ja toi on niin totta! Siinä kartanon takapihalla aurinkoisena vappupäivänä me herkuteltiin ilman kiirettä ja nautittiin hetki ihan vain toistemme seurasta. Ketunpoika nukkui vaunuissa ja saatiin nauttia "hetkestä".

Sovimme siinä brunssista ja kauniista kevätpäivästä nauttiessamme, että alamme ottaa hetkiä itsellemme yhdessä ja erikseen. Nauttimaan uudelleen arjen pienistä asioista. Jonkinlaista hidastamista kai sekin on :). Hetkien ottaminen on vähän unohtunut tänä keväänä yösyöttöjen, vaipparallin ja talokuvioiden selvittelyn lomaan. Kartanolla tullaan järjestämään koko kesän ajan sunnuntaibrunsseja ja tiedän jo nyt, että aion ottaa tämän keikan uusiksi. Ehkä saisin vaikkapa Saijan kanssani sinne hidastamaan.

Hyvillä mielin ja täysin vatsoin siis jatkoimme matkaamme vapputorille, herkuttelimme vielä jälkkäriksi kahvit ja jäätelöt ja näimme paljon tuttuja. Tori on kyllä tällaisena päiväni mitä parhain kohtaamispaikka. Melkein tuntuu, että näinkin pienessä maalaiskaupungissa olisi isomman kaupungin hulinaa ja vauhtia - lähdet torille ja voit kohdata kenet vain!

Mieli oli keveä ja askel myös, kun suuntamisemme vielä läheiseen pubiin tapaamaan sen omistajapariskuntaa. Ja tässä kohden pääsemme siihen karhunpainiin. Meillä on siis mieheni kanssa vakiokuppila, jossa käymme monesti viikossa. Juomassa kahvit, lukemassa päivän lehdet, vaihtamassa kuulumisia muiden "vakioasiakkaiden" kanssa. Suuri osa ystävistämme käy nimittäin samassa paikassa säännöllisesti. Ja kyllä, käymme siellä myös kuuntelemassa keikkoja ja juomassa hyvää rommia. Pubi ei silti ole meille mikään juottola, vaan toinen olohuoneemme. Paikan omistajat ovat ystäviämme ja heitä on mukavaa käydä moikkaamassa aina kun siitä ohi kävelee. Nyt meitä oli pyydetty näyttämään ketunpoikaa jo lukuisia kertoja. Omistajista mies oli jo poikasen nähnyt, mutta toinen puolisko ei. Ja hän on harmitellut asiaa meille moneen kertaan ja pyytänyt useasti, että meidän toisimme ketunpojan nenänpäätä näytille. 

Nyt siis olimme yhdessä liikenteessä ja tiesimme omistajien olevan työvuorossa. Tämän lisäksi meidät oli kutsuttu paikalle lasta näyttämään. Lapset eivät ole päiväsaikaan tässä kuppilassa muutenkaan outo näky. Pubilla on muutamia "vakiolapsia", eli ystävien lapsia, jotka ovat pienestä pitäen käyneet paikan päällä pyörähtämässä vanhempiensa kanssa. Vanhemmat saavat lukaista lehdet kahvikupposen äärellä ja omistajapariskunta, lapsirakkaita kun ovat, leikkivät mielellään pienten kanssa sillä aikaa. 

Brunssiherkkuja

Niin me kärryttelimme terassille, josta meidät hihkuttiin jo sisälle ja istutettiin alas. Ketunpoika pääsi tekemään tuttavuutta omistajien kanssa ja me saimme simaa. Tunnelma oli kuppilassa kuten yleensä siihen kellonaikaan, hyvin rauhallinen. Ihmiset siemailivat kuohuviiniä ja juttelivat mukavia, paikalla oli lähinnä vierasta joukkoa niinkuin usein juhlapyhien aikaan käy: vakiokasvot karsastavat väenpaljoutta ja ne jotka eivät yleensä kuppiloihin lähde, ovat vetäneet ylioppilaslakin päähän ja lähteneet terassille näyttäytymään. Vaihdoimme kuulumisia ja kaveripariskuntamme fiilisteli, että ketunpoika on jo toinen pieni vauva, jonka he saivat sille päivälle vieraisille kuppilaansa. Jossain vaiheessa ketunpoika alkoi itkeskellä nälkää ja aioin lähteä kotiin imettämään, lähellä kun asumme. Omistajat eivät kuitenkaan malttaneet päästää meitä lähtemään ja niin he järjestivät pubin takahuoneeseen meille imetystilan. Istuin vilteillä vuoratun oluttynnyrin päällä ja nauroin omistajan kanssa, että kerta se on ensimmäinenkin, niin itselleni kuin heidän takahuoneelleenkin :D !

Ihmettelin takahuoneesta palatessani viereisestä pöydästä saamiamme katseita. Iäkkäämpi pariskunta katsoi meitä todella halveksivasti, olivat ehtineet jo siihen mennessä nauttia useammankin kuohuviinilasillisen ja ilmeisesti se laski häveliäisyyttä ja teki heidän paheksuntansa näkyvämmäksi. En ollut uskoa, että me olimme katseiden kohde, käännyin monta kertaa katsomaan heitä ihan vain varmistaakseni, että katsovatko he todella meitä. Miksi? Mitä pahaa olimme tehneet? 

Kävellessämme kohti kotia se iski mieleeni: me olimme vieneet vauvan kuppilaan! Vanhemmat kävivät baarissa pienen vauvan kanssa! Isä ja äiti veivät pienokaisensa humalaisten keskelle! Siitä siinä oli ollut kyse - hiljaisesta tuomitsemisesta. Heidän mielestään olimme toimineet moraalisesti väärin. Varmaankin vielä olettivat, että olimme käyneet oluella ja lapsiraukka joutui pyörimään mukana. Häkellyttää vieläkin koko tilanne. Mitä mieltä te olette - olimmeko moraalittomia ja huonoja vanhempia kun veimme lapsemme baariin?
Itse en osaa nähdä tilanteessa mitään väärää. Kävimme tapaamassa ystäviämme paikassa jossa käymme muutenkin säännöllisesti ja jonka tiedämme olevan kaupungin rauhallisimpia pubeja. Kuppila oli hiljattain auennut ja tunnelma oli rauhallinen sekä "selväpäinen", me olimme selvinpäin, tulimme paikalle omistajien kutsumina. Miksi luettelen näitä asioita? Pelkään tuomitsemista, se oli oikeasti todella kurja tunne: Olla jonkun silmissä se huono äiti. 

Tavallisesti en juuri välitä mitä muut minusta ajattelevat, mutta tässä asiassa olen tuore äiti, tällainen kritiikki menee todella nahan alle. Ja tässä oli kyse vain katseista, kauhulla odotan, mitä kaikkea neuvolassa tulee kuulemaan vuosien kuluessa :D ! Sano Sinä, mitä mieltä olit tuosta tilanteesta? Tai mitä ajattelisit, jos näkisit vanhemmat pienen lapsen kanssa pyörähtämässä baarissa? 
Näin jälkeenpäin on pakko painaa päänsä nöyränä alas ja ottaa äidin huonon omantunnon viitta harteille kannettavaksi. Lapsekkaat ystäväni ovat vitsailleet, että tästä se nyt sinullakin alkaa - jatkuva huono omatunto tehdyistä tai tekemättä jätetyistä asioista lapsesi suhteen. 

Nyt siis kriisin ja mietinnän paikka on se, miten ison osan vanhemmuudesta muodostaa huono omatunto ja pakottava tunne siitä, että tässäkin asiassa olisi pitänyt toimia jotenkin toisin. Ai että. Äitiyden iloja! 
Oli niin tai näin - meidän vappumme huipentui baarireissun jälkeen kotona simaan, tippaleipiin ja rinkeleihin: pyhä kolminaisuus joita ilman vappu ei ole vappu! Valoisaa ja suvaitsevaista kevättä kaikille!