Hyvä-Huono äiti vappuhumussa

Kevätsurinat vain kaikille!
Koivut ovat orastavaa vihreää täynnä, valon määrä lisääntyy ja ihana, ihana kevät on täällä. Parasta aikaa, kesä on vasta edessä ja luonto kuhisee uutta elämää. Puistoissa tuoksuu multa.. Voi kun pääsisin omaan puutarhaan kuokkimaan ja kuoputtamaan. Ehkä se tänä kesänä on mahdollistakin, sen verran vinkkaan, että perjantaina tapahtuu jotain jännää talon suhteen ;) !

Sitten itse asiaan - mulla on pieni kriisi! Pari viikkoa sitten aukesi uusi puoli vanhemmuudesta. Nimittäin karhunpaini sen kanssa, mikä on lapsen kanssa moraalisesti hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei. Nyt jälkeenpäin mua on lohdutettu, ettei tää pään sisäinen keskustelu kuulemma pääty kunnolla koskaan. Aina tulet olemaan huono äiti tai isä, teit sitten niin tai näin. :D Jokatapauksessa - olimme vappupäivänä nauttimassa keväästä kaupungilla ketunpojan kanssa. Kävimme ensin brunssilla kotimme lähellä olevassa 1900-luvun alussa paikalleen siirretyssä ravintolassa. 

Paikka on todella tunnelmallinen, sisällä paksut hirsiseinät ja vanhaa Suomifilmi-musaa, takapihalla kaunis puutarha paviljonkeineen. Pöydässä oli perusnakeista ja lihapullista aina lohilevitteisiin, pateisiin ja juustolajitelmiin, ai että! Brunssi on kyllä nerokas keksintö! Pitäisi viettää kotosallakin joskus brunsseja ja yleensäkin vain hidastaa tahtia. Luin juuri ihanan ystäväiseni, Saijan, blogista hänen mietteitään hidastamisesta kiirehtimisen keskellä. Siellä oli ajatelma:  Elämä on nyt. Suorittaminen ei ole elämää. Annetaan tilaa ajatuksillemme ja unelmillemme. Ja toi on niin totta! Siinä kartanon takapihalla aurinkoisena vappupäivänä me herkuteltiin ilman kiirettä ja nautittiin hetki ihan vain toistemme seurasta. Ketunpoika nukkui vaunuissa ja saatiin nauttia "hetkestä".

Sovimme siinä brunssista ja kauniista kevätpäivästä nauttiessamme, että alamme ottaa hetkiä itsellemme yhdessä ja erikseen. Nauttimaan uudelleen arjen pienistä asioista. Jonkinlaista hidastamista kai sekin on :). Hetkien ottaminen on vähän unohtunut tänä keväänä yösyöttöjen, vaipparallin ja talokuvioiden selvittelyn lomaan. Kartanolla tullaan järjestämään koko kesän ajan sunnuntaibrunsseja ja tiedän jo nyt, että aion ottaa tämän keikan uusiksi. Ehkä saisin vaikkapa Saijan kanssani sinne hidastamaan.

Hyvillä mielin ja täysin vatsoin siis jatkoimme matkaamme vapputorille, herkuttelimme vielä jälkkäriksi kahvit ja jäätelöt ja näimme paljon tuttuja. Tori on kyllä tällaisena päiväni mitä parhain kohtaamispaikka. Melkein tuntuu, että näinkin pienessä maalaiskaupungissa olisi isomman kaupungin hulinaa ja vauhtia - lähdet torille ja voit kohdata kenet vain!

Mieli oli keveä ja askel myös, kun suuntamisemme vielä läheiseen pubiin tapaamaan sen omistajapariskuntaa. Ja tässä kohden pääsemme siihen karhunpainiin. Meillä on siis mieheni kanssa vakiokuppila, jossa käymme monesti viikossa. Juomassa kahvit, lukemassa päivän lehdet, vaihtamassa kuulumisia muiden "vakioasiakkaiden" kanssa. Suuri osa ystävistämme käy nimittäin samassa paikassa säännöllisesti. Ja kyllä, käymme siellä myös kuuntelemassa keikkoja ja juomassa hyvää rommia. Pubi ei silti ole meille mikään juottola, vaan toinen olohuoneemme. Paikan omistajat ovat ystäviämme ja heitä on mukavaa käydä moikkaamassa aina kun siitä ohi kävelee. Nyt meitä oli pyydetty näyttämään ketunpoikaa jo lukuisia kertoja. Omistajista mies oli jo poikasen nähnyt, mutta toinen puolisko ei. Ja hän on harmitellut asiaa meille moneen kertaan ja pyytänyt useasti, että meidän toisimme ketunpojan nenänpäätä näytille. 

Nyt siis olimme yhdessä liikenteessä ja tiesimme omistajien olevan työvuorossa. Tämän lisäksi meidät oli kutsuttu paikalle lasta näyttämään. Lapset eivät ole päiväsaikaan tässä kuppilassa muutenkaan outo näky. Pubilla on muutamia "vakiolapsia", eli ystävien lapsia, jotka ovat pienestä pitäen käyneet paikan päällä pyörähtämässä vanhempiensa kanssa. Vanhemmat saavat lukaista lehdet kahvikupposen äärellä ja omistajapariskunta, lapsirakkaita kun ovat, leikkivät mielellään pienten kanssa sillä aikaa. 

Brunssiherkkuja

Niin me kärryttelimme terassille, josta meidät hihkuttiin jo sisälle ja istutettiin alas. Ketunpoika pääsi tekemään tuttavuutta omistajien kanssa ja me saimme simaa. Tunnelma oli kuppilassa kuten yleensä siihen kellonaikaan, hyvin rauhallinen. Ihmiset siemailivat kuohuviiniä ja juttelivat mukavia, paikalla oli lähinnä vierasta joukkoa niinkuin usein juhlapyhien aikaan käy: vakiokasvot karsastavat väenpaljoutta ja ne jotka eivät yleensä kuppiloihin lähde, ovat vetäneet ylioppilaslakin päähän ja lähteneet terassille näyttäytymään. Vaihdoimme kuulumisia ja kaveripariskuntamme fiilisteli, että ketunpoika on jo toinen pieni vauva, jonka he saivat sille päivälle vieraisille kuppilaansa. Jossain vaiheessa ketunpoika alkoi itkeskellä nälkää ja aioin lähteä kotiin imettämään, lähellä kun asumme. Omistajat eivät kuitenkaan malttaneet päästää meitä lähtemään ja niin he järjestivät pubin takahuoneeseen meille imetystilan. Istuin vilteillä vuoratun oluttynnyrin päällä ja nauroin omistajan kanssa, että kerta se on ensimmäinenkin, niin itselleni kuin heidän takahuoneelleenkin :D !

Ihmettelin takahuoneesta palatessani viereisestä pöydästä saamiamme katseita. Iäkkäämpi pariskunta katsoi meitä todella halveksivasti, olivat ehtineet jo siihen mennessä nauttia useammankin kuohuviinilasillisen ja ilmeisesti se laski häveliäisyyttä ja teki heidän paheksuntansa näkyvämmäksi. En ollut uskoa, että me olimme katseiden kohde, käännyin monta kertaa katsomaan heitä ihan vain varmistaakseni, että katsovatko he todella meitä. Miksi? Mitä pahaa olimme tehneet? 

Kävellessämme kohti kotia se iski mieleeni: me olimme vieneet vauvan kuppilaan! Vanhemmat kävivät baarissa pienen vauvan kanssa! Isä ja äiti veivät pienokaisensa humalaisten keskelle! Siitä siinä oli ollut kyse - hiljaisesta tuomitsemisesta. Heidän mielestään olimme toimineet moraalisesti väärin. Varmaankin vielä olettivat, että olimme käyneet oluella ja lapsiraukka joutui pyörimään mukana. Häkellyttää vieläkin koko tilanne. Mitä mieltä te olette - olimmeko moraalittomia ja huonoja vanhempia kun veimme lapsemme baariin?
Itse en osaa nähdä tilanteessa mitään väärää. Kävimme tapaamassa ystäviämme paikassa jossa käymme muutenkin säännöllisesti ja jonka tiedämme olevan kaupungin rauhallisimpia pubeja. Kuppila oli hiljattain auennut ja tunnelma oli rauhallinen sekä "selväpäinen", me olimme selvinpäin, tulimme paikalle omistajien kutsumina. Miksi luettelen näitä asioita? Pelkään tuomitsemista, se oli oikeasti todella kurja tunne: Olla jonkun silmissä se huono äiti. 

Tavallisesti en juuri välitä mitä muut minusta ajattelevat, mutta tässä asiassa olen tuore äiti, tällainen kritiikki menee todella nahan alle. Ja tässä oli kyse vain katseista, kauhulla odotan, mitä kaikkea neuvolassa tulee kuulemaan vuosien kuluessa :D ! Sano Sinä, mitä mieltä olit tuosta tilanteesta? Tai mitä ajattelisit, jos näkisit vanhemmat pienen lapsen kanssa pyörähtämässä baarissa? 
Näin jälkeenpäin on pakko painaa päänsä nöyränä alas ja ottaa äidin huonon omantunnon viitta harteille kannettavaksi. Lapsekkaat ystäväni ovat vitsailleet, että tästä se nyt sinullakin alkaa - jatkuva huono omatunto tehdyistä tai tekemättä jätetyistä asioista lapsesi suhteen. 

Nyt siis kriisin ja mietinnän paikka on se, miten ison osan vanhemmuudesta muodostaa huono omatunto ja pakottava tunne siitä, että tässäkin asiassa olisi pitänyt toimia jotenkin toisin. Ai että. Äitiyden iloja! 
Oli niin tai näin - meidän vappumme huipentui baarireissun jälkeen kotona simaan, tippaleipiin ja rinkeleihin: pyhä kolminaisuus joita ilman vappu ei ole vappu! Valoisaa ja suvaitsevaista kevättä kaikille!