Mummolassa nostalgiafiiliksissä

Tässä tulee nyt semmonen fiilistelykirjoitus, vietin viime torstaina aurinkoisen syyspäivän mummolassa.

Punamultamaalia, kesän viimeiset kukkaset, puuhellalla keitetty kesäkeitto..oli jo aikakin käydä Laura-mummaa tapaamassa! Siitä on tovi kun olen käynyt viimeksi ja Ketunpojankin oli hyvä nähdä pitkästä aikaa isoisoäitiään! 
Mumma teki pienen tulen puuhellaansa ja pöhäytti meille kesäkeitot, voi kun oli hyvää! Miksei sitä koskaan itse tee kesäkeittoa? Miksi pitää aina kikkailla jotain monimutkaisempaa? 

Mumma murehti hellan näyttävän sotkuiselta kuvassa, olisi halunnut siistiä sen ennen kuvaamista.

Olen haaveillut, että ehkä jonain päivänä meilläkin olisi keittiössä puuhella, olohuoneen puolellahan on pystymuuri, joten puuhellan saisi keittiön nurkkaan olohuoneen puoleiselle seinälle.. Sellaisella värkillä ruoan valmistaminen on kiireetöntä hommaa. Mummani tapaa ottaa jakkaran hellan viereen ja hämmennellä siinä istuessaan kaikessa rauhassa. Kun kävin lapsena yökylässä mumman luona, hän keitti joka aamu puuron jakkarallaan istuen ja radiota kuunnellen. Radion aamuohjelmien ääniin oli mukavaa herätä vintin hetekalla. Ehkä sitten eläkkeellä laitamme puuhellan, jolla saamme keitellä aamupuuroja ilman kiirettä töihinlähdöstä tai tiukoista aikatauluista.

Suojelusenkeli.

Vintillä hetekan yllä oli taulu suojelusenkelistä ja nyt vintille kaahiessani näin samanlaisen taulun seinällä. Se ei ole sama taulu, joka lapsuudessani oli vintillä, muistan yhä miten kellastuneen kuvan reunat repsottivat repaleisina. Se kuva tuli ilmeisesti tiensä päähän ja nyt uusi on päässyt lasin väliin pysyäkseen paremmin ehjänä. Ihanaa, että mumma hankki uuden, ehkä ketunpoika saa katsella sitä tulevina vuosina kun käymme yökylässä. Eikös tämä kuva ole ollut innoituksena sille Suojelusenkeli-kappaleellekin? 

Mä katsoin yhtä kuvaa
Monta lapsuuteni iltaa
Siinä kaksi pientä lasta
Kulki vaarallista siltaa
Heitä uhkas metsän pimeys
Ja synkkä virta pyörteinen
Mutta ei hätää,
Heitä suojas enkeli valkosiipinen

Tuota lapsuuteni kuvaa
Vielä hetken muistelen
On harmaantuneet värit enkelin
Repaleiset siivet sen
Oi jos voisin paikata edes laudat lahoimmat
Tuon sillan, jonka yli kaikki lapset kulkevat  

En käsitä miten mumma sen tekee! Paikkoja kolottaa ja liikkuminen ilman rollaattoria on aika haasteellista ja silti mummolan pihapiiri on yhtä kukkaloistoa! Harmittaa, etten tullut räppineeksi kuvia kukkasista jo kesällä, silloin piha loisti kaikissa sateenkaaren väreissä. Itse en ole mikään viherpeukalo enkä oikein tunnista kukkia toisistaan.. olen aina haaveillut kasvimaasta ja -huoneesta, mutta pihaa kaunistavat kukkaset ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Mutta täytyy myöntää, että näyttäähän se ihan mielettömän upealta, kun kukkaset loistavat rehevinä joka puolella.. Mummolan pihan taika on siinä, että vaikka kukat tuntuvat kasvavan omissa kukkapenkeissään "kurissa ja nuhteessa", ne ovat siinä silti jotenkin huolettoman näköisesti..aivan kuin kedon kukkaset olisivat vain alkaneet kasvaa siihen paikkaan. Sellaista niittykukkas-tunnelmaa minäkin tahtoisin Hirviskälle! Onkohan mummalla jokin kikkakolmonen, miten kukkaloiston saisi täyteen mittaansa vähällä vaivalla? Pitänee mennä hänelle oppiin, ehkä meilläkin kukkii pihassa vuoden tai parin kuluttua.

Kukkasten seasta kurkki vanha 70-luvun rautainen puutarhatuoli, josta oli jo otettu "riippumatto" pois, kesä on siis virallisesti ohi.

 Aloin mummolassa käydessäni miettiä myös punamultamaalia.. Mumma ei ole maalannut ulkorakennuksiaan vuosikausiin, silti ne hehkuvat kauniin punaisissa sävyissä vuodesta toiseen, kiitos imeytyvän ja huokoisen punamultamaalin. Olisikohan mitään ideaa heittäytyä kansallisromanttiseksi ja maalata ulkolaudoitus (sitten kun sen-kin aika tulee) syvänpunaiseksi perinteisin menetelmin? Puu voisi alla hyvin ja kai siihen seinään muistaisi olla kenailematta kun pari kertaa olisi saanut selkänsä punaiseksi :D.
Hassua, miten sitä koko ajan käy läpi mielessään, miten mikäkin ratkaisu palvelisi Hirviskän tarpeita. Ei tätä asioiden pyörittämistä taida olla ihan heti lopettamassa..

Nautinnollisen aurinkoisia syyspäiviä kaikille! Muistakaa syödä marjoja ja omenia, tehdä pitkiä kävelylenkkejä ja nuuhkia syksyistä metsää!

Tuuliviiri rauhaton.

90-vuotiaan mumman kahvimylly

Mulla on muun muassa nämä kaksi aarretta;
90-vuotias Eila-Mumma ja hänen kahvimyllynsä :) !

Eilen olin Ketunpojan kanssa Eila-Mumman luona juhlistamassa hänen 90-vuotispäiväänsä. Miettikää, mikä saavutus. Hän on nähnyt koko Suomen maatalouden kehityskaaren viikatteista puimuriin. Hän on nähnyt, miten uudelleenrakentaminen ja kaupungistuminen on edennyt maassamme. Hän on nähnyt sen sata erilaista hapatusta, tyylisuuntaa, kasvatusbuumia ja aatesuuntaa joita sukupolvet ovat läpikäyneet. Punapäinen mummani lapioi nuorena "kinttupolkua" 1,5 metrin syvyydeltä auki umpihankeen. Matkaa oli aika paljon enemmän kuin vain kotiovelta oman tien varteen, silloin ei auroja kulkenut pitämässä teitä auki. Vasta ollessani teini-ikäinen mummani muutti pois 1800-luvulla rakennetusta mummolasta, koko tänä aikana taloon ei tullut juoksevaa vettä joten tiskien kanssa käytiin navetan karjakeittiössä tiskillä ja kylpemässä käytiin pihasaunassa (siellä samassa verstaassa, josta kävin hakemassa Hirviskälle tulevan tuvanpöydän). Ja hyvin tultiin eläneeksi koko tämä aika ilman nykyajan hapatuksia. Kysyin nyt jo valkohapsiselta mummaltani, että mikä on pitkän iän salaisuus, hän tuumi ettei hänellä sellaiseen ole vastausta.

Syntymäpäiväkukat ja niiden takana Eila-Mumma piilosilla

Juuri tätä asennetta olen ihaillut aina Eila-Mummassa. Sitä nöyryyttä, joka hänessä on. En ole IKINÄ kuullut mumman tuomitsevan ketään ulkonäön tai minkään muunkaan ominaisuuden perusteella. Mumma ei myöskään ole koskaan ollut jakamassa neuvoja ja ohjeita, ellei niitä ole häneltä kysytty. Ja olen varma, että tällä elämänkokemuksella ja edelleen terävällä mielellä varteenotettavia elämänohjeita löytyisi kyllä. Jos luoja suo ja elän yhtä vanhaksi kuin hän, toivon että osaan olla yhtä nöyrä, vaatimaton ja aito. Eila-Mumma on mun esikuva!

Kesä tuli sittenkin - vaikka vasta elokuussa!

Ensin veimme mumman ulos syömään ja kävimme vähän ajelulla maakunnassa - katsomassa tienoota niin sanotusti. Tämän jälkeen palasimme nauttimaan kesästä mumman kanssa. Oli ihanaa levittää viltti pihalle ja kölliä helteessä Ketunpojan kanssa. Olen koko kesän haaveillut, että pääsisin tekemään juuri tätä - nauttimaan kesästä vauvan kanssa! Eila-Mumma fiilisteli kesää terassin varjossa, mutta mukavaa oli sielläkin. 

Kesämies!

On elokuu ja minä olen viljaa. Taustalla näkyy siivu vanhasta mummolasta, verstas sekä navetta heinälatoineen.

 

Elokuun sato alkaa olla valmista. Hirviskän mansikat ja viinimarjat ovat tosin jo mehuina ja pakastettuna.

 
Ketunpojan kanssa on aloitettu kiinteiden ruokien, eli soseiden ja puurojen maistelu. Raukka on vielä vähän sihtikurkku, joten runnon kasvissoseet maustesiivilän läpi saadakseni mahdollisimman samettista sosetta. Tähän mennessä lähes kaikki on laskenut useamman lusikallisen verran ja ehdoton hitti ovat olleet puurot. Niitä Ketunpoika voisi maistella vaikka desin verran, hurjaa! Kaurapuuro on jo otettu haltuun ja nyt aloimme lisätä kauran sekaan myös ruista. Hiutaleet ovat silti aika isoja ja aamuisin ei aina ole aikaa pitkälliseen puuron hauduttamiseen, kun vaativa ja nälkäinen käsky käy syöttötuolissa. Eila-Mumman luota löytyi aarre, joka ratkaisi ongelman - aito, vanha kahvimylly!! 

 
Mylly puhdistettiin ja jauhoin sillä puurohiutaleet hienoisemmaksi ja ovat maittaneet tämän päivän kokeilun pohjalta Ketunpojalle hyvin! Juuri juhannuksena fiilistelimme ystävien kanssa, että tuoreena jauhettu kahvi on paljon täyteläisempää kuin suodatinkahvi. Toivonkin, että toimitettuaan tehtävänsä hiutaleiden jauhajana, puhdistaisin myllyn uudelleen ja saisin sen Hirviskälle pannukahveja varten. Kunnon kahvipannu minulta tosin puuttuu, mutta ehkä jokin aarre tulee vielä vastaan sitäkin käyttötarkoitusta varten! Ainakin kirpputoreja kiertäessäni olen metsästänyt Pehtoori-pannua. Vielä ei ole tullut hinta-laatu-suhteeltaan sopivaa vastaan.. Mikäli oikein ymmärsin, uudelleen tuotantoon tullut pannumalli maksaa uutena yli 150 € .. siinä saisi keittää aika monet pannukahvit, ennenkuin lakkaisi riipaisemasta jokaisen kahvikupposen hinta :D !

Kahvimylly vähän toisenlaisessa tehtävässä.

Mutta pannu kuin pannu - mielestäni Hirviskälle kuuluisi kahvipannu, -mylly ja vanhat kunnon pannukaffeet! Ehkä saisin leivottua sen seitsemän sortin kahvileipääkin kylkeen.. pullaa ja hanna-tädin pikkuleipiä nyt ainakin!
Kahvin voisimme sitten nauttia pienistä, kukkakuvioisista kupposista ja kilistellä lusikoita. Kello raksuttaisi.. kukat kukkisivat ikkunalaudalla.. Saatteko yhtään kiinni siitä, mitä ajan takaa? Eila-Mumman kutsun tietenkin ensimmäisten joukossa pannukaffeelle.

Herkkuviikonloppu Miss Silvan kanssa

Varoitus, luvassa on herkuttelua :).

Meillä on ollut ilo ja kunnia saada Ketunpojan kummeiksi "ne parhaat tyypit", eli sekä minun että mieheni hyviä ystäviä, joiden tiedämme pysyvän tiiviisti mukana Ketunpojan elämässä. Niitä tukipilareita, joita jokainen elämäänsä tarvitsee. Pari viikkoa sitten yksi näistä tukipilareista, Saija, tuli luoksemme muutamaksi päiväksi kyläilemään. Tiedättekö, miten joidenkin ihmisten kanssa tapaamisten välillä olevan ajan pituudella ei ole mitään merkitystä. Ystävyyssuhde on ja pysyy syvänä ja arvokkaana vaikka välillä olisi kuukausia, ettemme juuri kuule toisistamme. Käykää kurkkaamassa Saijan blogi, "Casa Silva" sieltä löytyy kokkailua, fiilistelyä, kauniita valokuvia ja kauniita asioita :).

Teki hyvää olla yhdessä pitkästä aikaa, viimeksi näimme Ketunpojan ristiäisissä ja ne olivat aikamoista hulinaa, joten emme päässeet rauhassa juttelemaan. Nyt tuli vaihdettua kuulumiset perinpohjaisesti, parannettua maailma - jälleen kerran, ihmeteltyä Hirviskää koko perheen voimin, vietettyä laatuaikaa Ketunpojan ja kummitädin välillä sekä juotua punaviiniä ja herkuteltua. Meitä yhdistää Saijan kanssa - monen muun asian lisäksi - armoton herkkuperseily. Kun näemme, tulee yleensä aina otettua haltuun jokin uusi aluevaltaus ruuanlaiton saralla. Saijan kanssa olen vääntänyt ensimmäiset britakakkuni ja tiramisuni. Leivomme joka joulu yhdessä pipareita (jouluihmisiä kun olemme, joka vuosi täytyy tavata rati-riti-rallan merkeissä). Muistan yhden pääsiäisen, jolloin kokkasimme koko päivän juhla-ateriaa ihan vain meille kahdelle. Muistelisin pöydässä olleen niin naan-leipää, konjakkisessa kermakastikkeessa muhineita pihvejä kuin samaisessa konjakissa marinoituja viikunoita. Voi sitä ähkyn määrää :D !

Ylitsepursuavaan kokkaamisen suuruudenhulluuteemme nähden olimme tällä kertaa lähes maltillisia! Teimme vain kaksi pizzaa ja canneloneja, joita olemme itseasiassa tehneet ennenkin samaisella reseptillä. Aika hyvin siis maltoimme mielemme tällä kertaa :D ! Uusi aluevaltaus tuli silti tehtyä, sillä tein elämäni ensimmäisen kerran pizza biancoa, eli valkoista pizzaa. Reseptin Saija oli saanut työkaveriltaan joka muuten kirjoittelee myös blogia. Pizza biancon pointtina on jättää tomaattikastike väliin ja korvata se ranskankermalla (maustoimme creme fraichen suolalla, oreganolla ja valkosipulilla). Muutoinkin pizzasta tuli sävyltään kovin vaalea, sillä täytteinä meillä oli kanaa, herkkusieniä ja mozzarellaa. Ihan älyttömän hyvää! Ranskankerma antoi pizzalle todella täyteläisen maun, kannattaa kokeilla!

Teimme kyytipojaksi vielä toisen, perinteisemmän pizzan tomaattikastikkeineen, hyvää oli sekin! Palkitsimme itsemme myös herkkuhetkellä paikallisessa pikkukahvilassa, jonka valikoimiin kuuluu jos jonkinlaista leivonnaista ja makupalaa. Siellä(kin) nautimme pizzasta, salaatista ja erilaisista leivoksista.

Jos joskus eksytte Seinäjoelle, kannattaa tänne Pikku Paussiin pysähtyä kahvittelemaan. Tiskin takaa löytyy hymyilevä omistaja ja kaikki herkut ovat itse valmistettuja. Palvelu on aina aurinkoista ja jo muutaman kerran käytyään henkilökunta alkaa muistaa, miten kahvisi haluat ja mikä on ollut vakiotilauksesi. Paikka on kovin pieni, mutta sitäkin kodikkaampi. Sitä vanhan ajan kahvilan tuntua, ei mitään ylimääräistä kikkailua.

Pikku Paussin leivonnaistarjontaa katsoessa tulee valinnan vaikeus!

Joskus pitää vain antaa mennä ja suoda itselleen niitä herkkuhetkiä. Omassa tapauksessani niitä on varmaan ihan liian useinkin, mutta ruoka on niin määrittävä osa ihmisen hyvinvointia ja sanonta hyvä ruoka - parempi mieli pitää kyllä paikkansa. Kun hyvästä ruuasta pääsee vielä nauttimaan kauniissa puitteissa, tulee herkutteluhetkestä suorastaan ruhtinaallinen. Niinpä soimme Saijan kanssa itsellemme vielä yhden hemmotteluhetken sille viikonlopulle. Sunnuntai valkeni harmaana ja sateisena, kun me vaelsimme sateenvarjojen suojissa viini- ja ruokaravintolana toimivaan vanhaan kartanoon sunnuntaibrunssille. Kävin täällä viimeksi vappuna herkuttelemassa hyvin samantyylisellä kattauksella, eikä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. 

Emme päässeet tällä kertaa nauttimaan vihreän puutarhan rauhasta, koska sade tuntui vain yltyvän. Sen sijaan rentouduimme sisällä kartanon lämmössä nauttien tummien hirsien ja suurikuvioisten tapettien tunnelmasta. Hetkeksi saattoi huijata itseään ja kuvitella siirtyneensä ajassa taaksepäin. Söimme hitaasti ja pitkän kaavan kautta, annoimme pisaroiden ropista vanhoihin ikkunoihin ja saimme hetken kahden keskistä "aikuisten aikaa". Ketunpoika jäi isänsä kanssa kotiin ja me naiset saimme vain olla. 

 

Kahdenkeskistä brunssia hyvän ystävän kanssa täytyi juhlistaa myös kauniilla jälkiruoilla. Suklaafondantti ja kinuski-appelsiinijäätelö kruunasivat sunnuntaibrunssin.

Viikonloppuun mahtui myös levottomia bollywood-elokuvia, kasvonaamioita ja paljon paljon naurua. Milloinkohan päästään ottamaan uusiksi? :) 

Kuten sanottua; syvä ja arvokas ystävyyssuhde.

Täti Vihreä höpisee villiyrteistä

Villiyrtittää! Täytyy siis olla kesä :) !
Joka kesä hurahdan villiyrtteihin, keräilen ja tungen niitä kuivuriin saadakseni vitamiineja talteen talvenkin varalle. Valitettavan usein vain kuivatut versiot jäävät kaappiin, suosin enemmän tuoreena kokattuja villiyrttejä. 
Enkä toki osaa käyttää niitä kovin monipuolisesti. Tiedän, että siankärsämö on Suomen timjami (ja sitä käytän kyllä kuivattunakin) ja nokkonen on Suomen pinaatti. Olen myös lukenut loputtoman paljon erilaisista villiyrteistä, mutten koskaan ota kasveja kokeiluun asti, vaan junnaan niissä muutamassa tutussa kasvissa. Marttojen tämän vuoden yrtti on muistaakseni mesiangervo, jonka huumaavan tuoksuisia kukkia voi käyttää erilaisissa jälkkäreissä. Vaikken ole niitä koskaan maistanut, vesi herahtaa kielelle jo nyt. Pitäisikö kokeilla?
 

Nokkosia kerätessä kannattaa pitää hanskat kädessä. Kerää nuoria lehtiä. Tiesitkö, ettei nokkosia ole pakko ryöpätä, kunhan et kerää niitä kompostien läheisyydestä maan korkean nitraattipitoisuuden vuoksi?

Nokkosia ja siankärsämöä kuivurissa, talvivarastojen kerryttäminen on alkanut.

Osallistuin pari viikkoa sitten marttojen villiyrtti-iltaan ja niin siinä kävi, että tänäkin vuonna painelin metsään ja keräilin nokkosia ja siankärsämöä, sen verran innostuin. Nokkosista saa hyviä lättyjä ja pannareita samalla periaatteella kuin pinaattilätyissä. Ja myös nokkoskeittoa voi kokeilla pinaatin hengessä. Toimii!

Olen pyöritellyt tässä tätä terveysteemaa koko kevään. Paljon puhutaan kaiken maailman superfoodeista ja itsekin olen kokeillut raakamakeisten kautta joitakin näistä ulkomailta tuoduista ihmeistä. Ja ovathan ne ihan hyvän makuisia, ei käy kieltäminen. Mutta jälleen kerran, kiitos marttojen koulutuksen, silmät aukesivat uudelleen. Miksi ihmeessä ostaa kalliita lisäaineita, kun takapihamme ovat täynnä jos jonkinlaista terveyskasvia. Tämä tupaprojektikin nyt rajoittaa sen verran, että tänä vuonna ei oteta kovin montaa uutta ruokayrttiä haltuun, mutta ehkä ensi vuonna olisi aikaa opiskella elintarvikeominaisuuksien lisäksi myös terveyspuolta. Sen nyt ainakin opin, että nokkosen siemenistä, niistä jotka kehittyvät kasvin varsiin kukkien jälkeen, on kaikki rasvahapot joita ihminen tarvitsisi. Mutta niiden syömisen sijaan ostamme kalliita omega 3-kapseleita. Höh höh.

Kuivattua nokkosta paperipussissa. Kuivatut yrtit säilyvät parhaiten paperipussissa, valolta suojassa.

Jos teillä on tiedossa jotain muita käteviä kikkakolmosia Suomen luonnosta, niin vinkatkaa mulle! Mitä enemmän osaisimme omaa luontoa hyödyntää, sitä terveempinä eläisimme. Tai niin ainakin uskon. Eikös se ole aika loogista, että tähän ekosysteemiin sopeutuneina, täällä koko ikämme asuneina, meille sopivat parhaiten täällä vuosisatoja kasvaneet kasvit? Kuulostaa mielestäni järkevämmältä kuin goji-marjojen popsiminen.

No yhden uuden tuttavuuden olen ehtinyt kokeilla, mutten ole vielä ihan varma, mitä olen siitä mieltä. Nimittäin koivun nuoret lehdet. Niitä voi käyttää mintun tapaan, vaikkei maku olekaan samanlainen. Esim. leivän päällä koivunlehdet ovat raikas lisä. Innostuin tekemään yrttisuolaa koivunlehdistä ja merisuolasta sauvasekoittimen avulla. 

 Maku ei ole yhtään hullumpi.. maistuu.. koivulta :D ! Ehkäpä he, jotka rakastavat saunavihdan tuoksua, hurahtavat myös koivunlehtien makuun. Mutta käsittääkseni paras koivuaika on jo ohi, kyseessä olivat nimittäin juuri auenneet, pehmeät ja nuoret koivunlehdet.
Koivunlehtiä mummolani pihasta metsästäessä löysin maasta myös yhden jokakeväisen aarteen, jonka olin ihan unohtanut: 

Joko kuvasta tunnistaa? Kävyt antavat pientä vinkkiä ;) ! Taustalla muuten se ihana hirsirunkoinen mummolani 1800-luvulta <3

 Nimittäin männynkäpynahikas! Pienenpieni sieni, joka kavaa joka kevät takapihoillamme. Sieni kasvaa nurmikoilla, männyn kaverina. Sienihän tarvitsee aina "isännän" jonka kanssa elää symbioosissa ja tämä sieni on kyllä helppo löytää. Siellä missä on männynkäpyjä, on myös tämä pikkunahikas. 
Keräsin sieniä pienen saaliin ja sotkin innoissani mummiskalla vanhempieni luo. Äkkiä levy päälle, sieniä voissa käristämään ja herkuttelemaan valkosipulilla hierotun ruisleivän päältä. Näitä kun ei tarvitse mitenkään esikäsitellä.
Kun ripistelin vielä koivusuolaa leivälle, jonka päälliset löysin ihan sattumalta vähän fillarilenkkiä tehdessäni oli semmonen "voimme elää luonnon antimista kuin paratiisin lapset!!"-olo :D. 

Pikkusaaliini!

Eli pienimuotoinen hypetys päällä, kun täti Vihreänä touhotin sienien ja lehtien kera. Ehkä parasta tässä kaikessa on se, että luonto on vihreänä, kaikkialla kuhisee elämä, kaikkialla luonnossa tuoksuu jokin hyvä, kevät on parhaimmillaan ja keskikesä vasta edessä. Nautitaan rakkaat ystävät, nämä hetket karkaavat niin nopeasti ja tässä kaikessa on jotain todella taianomaista.

Suomen luonto on ihmeellinen.

Vapaapäivä

Onneksi on äiti!
Tai isoäiti tarkemmin sanottuna.
Joitain päiviä sitten äitiys otti erityisen lujille. Olimme olleet jo muutaman päivän neljän seinän sisällä ketunpojan kanssa, johtuen pienoisesta turvakaukalo-traumasta. 
Olimme yrittäneet käydä äitienpäivänä lounaalla isovanhempien kanssa, mutta ketunpoika päättikin toisin ja sai kypärämyssyn ja keväthaalariin pukemisen seurauksena aika massiivisen raivarin. Poikani on erittäin temperamenttinen, se huomattiin jo synnytyslaitoksella, mutta mitään äitienpäivän hermostumisen kaltaista ei oltu vielä koettu. Siinä vaiheessa kun vauva menee kasvoiltaan vitivalkoiseksi ja huutaessa alkaa ilmestyä verenpurkaumia kaulaan voidaan todeta, että nyt ollaan saavutettu raivon uusi aste.

Tästä johtuen emme koskaan päässeet äitienpäivälounaalle ja sen sijaan sain kaupungilta kotiinkuljetettua noutoruokaa ja jälkkäriksi miehen kokkaamat lettukestit <3. Mutta tästä jäi ketunpojalle pieni kammo turvakaukaloa kohtaan ja olin sitten päättänyt antaa pojalle vähän lomaa koko kapistuksesta. Olimme siis olleet jo muutaman päivän ajan ihan vain kotosalla (kyllä, sama kiukku kohdistui sillä hetkellä myös lastenvaunuja kohtaan). Jossain vaiheessa sitä alkaa mennä aika pöpelöksi, kun pienessä kerrostalokaksiossa tuijottelee samoja seiniä ja ikkunan takana vilistävää maailmaa. Kun lapsi on itkenyt vatsavaivoja neljä tuntia putkeen ja alla on huonosti nukuttuja öitä, eikä ole moneen päivään saanut raitista ilmaa, alkaa pinna kiristyä. Koko lapsivuodeajan mulla on myös ollut kaipuu ulos ja ihmistenilmoille. Ei sen ole tarvinnut olla muuta kuin vaunuttelua ja puiston penkillä istuskelua, kunhan olen vain päässyt vähän kotoa pois välillä. Nytkin isovanhemmat olivat ehdottaneet, että tulisin käymään mummolassa ja saisin mennä kävelylle, he kyllä katsoisivat ketunpoikaa. Päätin siis yrittää turvakaukaloa tauon jälkeen - se oli virhe.

Voi veljet sitä itkun ja huudon määrää. Keuhkot tyhjiksi, kasvot violeteiksi ja odotetaan kymmenen sekuntia....ja sitten vedettiin taas henkeä ja uusi huuto entistä lujempaa. Onneksi tällä kertaa väri kasvoilla pysyi silti punaisen ja violetin sävyissä, ei sitä pelottavaa valkoista. Tuntui tosi epäreilulta, että nenän edessä oli jo heilutettu tätä "pääset hengähtämään"-korttia, mutta nyt se evättiin. Mitä äiti voi tehdä tässä tilanteessa? No soittaa tietysti omalle äidilleen :D ! Kiukkusin ja itkin hetken hormonihirmuna puhelimessa, helpotti. Illemmalla vielä whatappittelin äitiyslomalla olevan ystäväni kanssa ja sain vertaistukea. Hieman paremmilla mielin nukkumaan!

Seuraava päivä koitti ja tiedättekö mitä? Äiti - eli ketunpojan mumma - tuli meille käymään. Keitimme kahvit ja söin aamupalan. Sitten hän käski minun imettää lapsen, nosti takin niskaani ja työnsi ovesta ulos: "mene kaupungille, kävelylle - mitä vain, mun pitää töihin vasta 13:45, sulla on siihen asti omaa aikaa". Hieman hämmentyneenä astelin ulos, hengittelin hetken raitista ilmaa ja ihastelin aurinkoista aamupäivää. Hetken mietin, miten tämän ajan hyödyntää ja päätin pitää hemmottelupäivä!

Näillä hankinnoilla ponnistettiin kohti Papusen kotitekoista hemmottelupäivää

 Hieman jotain kivaa kaupasta, ehkä kasvonaamio tai jotain ylellistä kosteutusta. Sitten kirjastoon lainaamaan hyviä kirjoja, ruokakaupan kautta vielä herkkuja mukaan ja sitten kotiin kurkkaamaan miten ketunpoika ja mumma siellä pärjäsivät. Pieniä asioita, mutta niistähän se arkipäivän luksus pitääkin rakentaa. Ja kolme kuukautta pienen lapsen kanssa kotona oltuaan täytyy myöntää, että piipahdus keskustan kaupoissa hölynpölyä shoppailemassa tuntui kuin olisi laadukkaammallakin kaupunkilomalla ollut :D ! Hurahdin viime keväänä luomukosmetiikkaan ja ostin siis kokeiluun jo kauan himoitsemani Madaran Pihlaja-body butterin. Eikä tarvinnut pettyä - koostumus oli täyteläinen ja tuoksu todella hyvä. Madaralla on samaa Pihlaja-sarjaa myös kosteusvoide, joka sopii periaatteessa kasvoille, käsille, keholle.. yksi voide kaikkeen (kuikkaan ne väkisin väännetyt lisämyyntiyritykset. Muka oma rasvansa silmänympäryksille, käsille, kasvoille, kaulalle..). Body butter on vain kosteuttavampaa ja tuntuu todella ylelliseltä! Pihlaja-sarja on kehitetty yhdessä Kemikaalicocktailia kirjoittavan Noora Shinglerin kanssa, joten vaikka kyseessä onkin latvialainen kosmetiikkasarja, on mukana ripaus suomalaistakin luomu-asennetta. 

Virkisti niin, että vesi juoksi silmistä! :O

Yllättävä hankinta oli Pirkan Argan-sarjan virkistävä kasvonaamio! Voi pojat että olikin virkistävä, vesi juoksi silmistä kun lämäisin tämän naamio-rievun kasvoillekin! Suosittelen lämpimästi kaikille väsyneille ja öitä valvoville äitiyslomalaisille! 
Palattuani siis kotiin ja vapautettuani mumman hoitotehtävistä suuntasin suihkuun ja tein kuorinnan uudella kookos-kuorintasaippualla, laitoin kasvonaamion ja testasin uuden body butterin. Olo oli kuin uudestisyntyneellä! Ei ihan kylpyläpäivä, mutta silti pala taivasta. Ketunpoika touhuili sitterissä kun kokkasin vielä keväiset mättöpastat.

Parsoja oli alunperin varmaan 10.. ne vähän katosivat lautaselta jo

 kokkailun lomassa :D

Kun haluan oikein mässäillä, päädyn yleensä tekemään pastaa. Ihan vain pastaa. Hassua sinänsä, ettei tällaisen uteliaan maistelijan tule lohturuokaa tehdessään kokattua mitään ihmeellisempää. Yleensä laitan spagetin sekaan pestoa, valkosipulia ja parmesaania. Nyt lisäsin kyytipojaksi vielä tavallista- ja kevätsipulia ja paistoin oliiviöljyssä parsoja, jotka ovat keväisin aina yhtä hyviä.

Onni ja autuus... pastaaaaaa........

Loppupäivä menikin köllötellen ketunpoika masun päällä ja kirjaston antiin tutustuessa. Pitääpä ensi kerralla jo vähän valottaa, mitä jännää talorintamalle kuuluu :) ! 
Ja miksikö aloin tätä tekstiä naputtaa? 
Muistutuksena jokaiselle äidille, että ette ole yhtään sen huonompia äitejä vaikka välillä ottaisitte omaa aikaa. Levännyt ja energinen mamma jaksaa taas paljon paremmin elää mukana ja touhuta ja häärätä, kun saa hetken hengähtää. Voimien kerääminen ei vaadi suuria hermolomia, pieni hetki itselle ja omille ajatuksille riittää. Näitä hetkiä voi sitten jokainen maustaa itselleen sopivilla elementeillä, mulle se nyt oli hyväntuoksuinen saippua, happihyppely kevätsäässä, spaghetti ja ideoita herättävät sisustus- ja remppaopukset. Jos sinulla on lähipiirissäsi lapsiperheitä et uskokaan millaisen palveluksen heille teet, kun lupaat katsoa muksuja tunnin tai pari ja vapautat vanhemmat siksi aikaa vaikka nukkumaan ilman keskeytyksiä.
Viisautta on pyytää apua ja ottaa sitä vastaan.

Hyvä-Huono äiti vappuhumussa

Kevätsurinat vain kaikille!
Koivut ovat orastavaa vihreää täynnä, valon määrä lisääntyy ja ihana, ihana kevät on täällä. Parasta aikaa, kesä on vasta edessä ja luonto kuhisee uutta elämää. Puistoissa tuoksuu multa.. Voi kun pääsisin omaan puutarhaan kuokkimaan ja kuoputtamaan. Ehkä se tänä kesänä on mahdollistakin, sen verran vinkkaan, että perjantaina tapahtuu jotain jännää talon suhteen ;) !

Sitten itse asiaan - mulla on pieni kriisi! Pari viikkoa sitten aukesi uusi puoli vanhemmuudesta. Nimittäin karhunpaini sen kanssa, mikä on lapsen kanssa moraalisesti hyväksyttävää käytöstä ja mikä ei. Nyt jälkeenpäin mua on lohdutettu, ettei tää pään sisäinen keskustelu kuulemma pääty kunnolla koskaan. Aina tulet olemaan huono äiti tai isä, teit sitten niin tai näin. :D Jokatapauksessa - olimme vappupäivänä nauttimassa keväästä kaupungilla ketunpojan kanssa. Kävimme ensin brunssilla kotimme lähellä olevassa 1900-luvun alussa paikalleen siirretyssä ravintolassa. 

Paikka on todella tunnelmallinen, sisällä paksut hirsiseinät ja vanhaa Suomifilmi-musaa, takapihalla kaunis puutarha paviljonkeineen. Pöydässä oli perusnakeista ja lihapullista aina lohilevitteisiin, pateisiin ja juustolajitelmiin, ai että! Brunssi on kyllä nerokas keksintö! Pitäisi viettää kotosallakin joskus brunsseja ja yleensäkin vain hidastaa tahtia. Luin juuri ihanan ystäväiseni, Saijan, blogista hänen mietteitään hidastamisesta kiirehtimisen keskellä. Siellä oli ajatelma:  Elämä on nyt. Suorittaminen ei ole elämää. Annetaan tilaa ajatuksillemme ja unelmillemme. Ja toi on niin totta! Siinä kartanon takapihalla aurinkoisena vappupäivänä me herkuteltiin ilman kiirettä ja nautittiin hetki ihan vain toistemme seurasta. Ketunpoika nukkui vaunuissa ja saatiin nauttia "hetkestä".

Sovimme siinä brunssista ja kauniista kevätpäivästä nauttiessamme, että alamme ottaa hetkiä itsellemme yhdessä ja erikseen. Nauttimaan uudelleen arjen pienistä asioista. Jonkinlaista hidastamista kai sekin on :). Hetkien ottaminen on vähän unohtunut tänä keväänä yösyöttöjen, vaipparallin ja talokuvioiden selvittelyn lomaan. Kartanolla tullaan järjestämään koko kesän ajan sunnuntaibrunsseja ja tiedän jo nyt, että aion ottaa tämän keikan uusiksi. Ehkä saisin vaikkapa Saijan kanssani sinne hidastamaan.

Hyvillä mielin ja täysin vatsoin siis jatkoimme matkaamme vapputorille, herkuttelimme vielä jälkkäriksi kahvit ja jäätelöt ja näimme paljon tuttuja. Tori on kyllä tällaisena päiväni mitä parhain kohtaamispaikka. Melkein tuntuu, että näinkin pienessä maalaiskaupungissa olisi isomman kaupungin hulinaa ja vauhtia - lähdet torille ja voit kohdata kenet vain!

Mieli oli keveä ja askel myös, kun suuntamisemme vielä läheiseen pubiin tapaamaan sen omistajapariskuntaa. Ja tässä kohden pääsemme siihen karhunpainiin. Meillä on siis mieheni kanssa vakiokuppila, jossa käymme monesti viikossa. Juomassa kahvit, lukemassa päivän lehdet, vaihtamassa kuulumisia muiden "vakioasiakkaiden" kanssa. Suuri osa ystävistämme käy nimittäin samassa paikassa säännöllisesti. Ja kyllä, käymme siellä myös kuuntelemassa keikkoja ja juomassa hyvää rommia. Pubi ei silti ole meille mikään juottola, vaan toinen olohuoneemme. Paikan omistajat ovat ystäviämme ja heitä on mukavaa käydä moikkaamassa aina kun siitä ohi kävelee. Nyt meitä oli pyydetty näyttämään ketunpoikaa jo lukuisia kertoja. Omistajista mies oli jo poikasen nähnyt, mutta toinen puolisko ei. Ja hän on harmitellut asiaa meille moneen kertaan ja pyytänyt useasti, että meidän toisimme ketunpojan nenänpäätä näytille. 

Nyt siis olimme yhdessä liikenteessä ja tiesimme omistajien olevan työvuorossa. Tämän lisäksi meidät oli kutsuttu paikalle lasta näyttämään. Lapset eivät ole päiväsaikaan tässä kuppilassa muutenkaan outo näky. Pubilla on muutamia "vakiolapsia", eli ystävien lapsia, jotka ovat pienestä pitäen käyneet paikan päällä pyörähtämässä vanhempiensa kanssa. Vanhemmat saavat lukaista lehdet kahvikupposen äärellä ja omistajapariskunta, lapsirakkaita kun ovat, leikkivät mielellään pienten kanssa sillä aikaa. 

Brunssiherkkuja

Niin me kärryttelimme terassille, josta meidät hihkuttiin jo sisälle ja istutettiin alas. Ketunpoika pääsi tekemään tuttavuutta omistajien kanssa ja me saimme simaa. Tunnelma oli kuppilassa kuten yleensä siihen kellonaikaan, hyvin rauhallinen. Ihmiset siemailivat kuohuviiniä ja juttelivat mukavia, paikalla oli lähinnä vierasta joukkoa niinkuin usein juhlapyhien aikaan käy: vakiokasvot karsastavat väenpaljoutta ja ne jotka eivät yleensä kuppiloihin lähde, ovat vetäneet ylioppilaslakin päähän ja lähteneet terassille näyttäytymään. Vaihdoimme kuulumisia ja kaveripariskuntamme fiilisteli, että ketunpoika on jo toinen pieni vauva, jonka he saivat sille päivälle vieraisille kuppilaansa. Jossain vaiheessa ketunpoika alkoi itkeskellä nälkää ja aioin lähteä kotiin imettämään, lähellä kun asumme. Omistajat eivät kuitenkaan malttaneet päästää meitä lähtemään ja niin he järjestivät pubin takahuoneeseen meille imetystilan. Istuin vilteillä vuoratun oluttynnyrin päällä ja nauroin omistajan kanssa, että kerta se on ensimmäinenkin, niin itselleni kuin heidän takahuoneelleenkin :D !

Ihmettelin takahuoneesta palatessani viereisestä pöydästä saamiamme katseita. Iäkkäämpi pariskunta katsoi meitä todella halveksivasti, olivat ehtineet jo siihen mennessä nauttia useammankin kuohuviinilasillisen ja ilmeisesti se laski häveliäisyyttä ja teki heidän paheksuntansa näkyvämmäksi. En ollut uskoa, että me olimme katseiden kohde, käännyin monta kertaa katsomaan heitä ihan vain varmistaakseni, että katsovatko he todella meitä. Miksi? Mitä pahaa olimme tehneet? 

Kävellessämme kohti kotia se iski mieleeni: me olimme vieneet vauvan kuppilaan! Vanhemmat kävivät baarissa pienen vauvan kanssa! Isä ja äiti veivät pienokaisensa humalaisten keskelle! Siitä siinä oli ollut kyse - hiljaisesta tuomitsemisesta. Heidän mielestään olimme toimineet moraalisesti väärin. Varmaankin vielä olettivat, että olimme käyneet oluella ja lapsiraukka joutui pyörimään mukana. Häkellyttää vieläkin koko tilanne. Mitä mieltä te olette - olimmeko moraalittomia ja huonoja vanhempia kun veimme lapsemme baariin?
Itse en osaa nähdä tilanteessa mitään väärää. Kävimme tapaamassa ystäviämme paikassa jossa käymme muutenkin säännöllisesti ja jonka tiedämme olevan kaupungin rauhallisimpia pubeja. Kuppila oli hiljattain auennut ja tunnelma oli rauhallinen sekä "selväpäinen", me olimme selvinpäin, tulimme paikalle omistajien kutsumina. Miksi luettelen näitä asioita? Pelkään tuomitsemista, se oli oikeasti todella kurja tunne: Olla jonkun silmissä se huono äiti. 

Tavallisesti en juuri välitä mitä muut minusta ajattelevat, mutta tässä asiassa olen tuore äiti, tällainen kritiikki menee todella nahan alle. Ja tässä oli kyse vain katseista, kauhulla odotan, mitä kaikkea neuvolassa tulee kuulemaan vuosien kuluessa :D ! Sano Sinä, mitä mieltä olit tuosta tilanteesta? Tai mitä ajattelisit, jos näkisit vanhemmat pienen lapsen kanssa pyörähtämässä baarissa? 
Näin jälkeenpäin on pakko painaa päänsä nöyränä alas ja ottaa äidin huonon omantunnon viitta harteille kannettavaksi. Lapsekkaat ystäväni ovat vitsailleet, että tästä se nyt sinullakin alkaa - jatkuva huono omatunto tehdyistä tai tekemättä jätetyistä asioista lapsesi suhteen. 

Nyt siis kriisin ja mietinnän paikka on se, miten ison osan vanhemmuudesta muodostaa huono omatunto ja pakottava tunne siitä, että tässäkin asiassa olisi pitänyt toimia jotenkin toisin. Ai että. Äitiyden iloja! 
Oli niin tai näin - meidän vappumme huipentui baarireissun jälkeen kotona simaan, tippaleipiin ja rinkeleihin: pyhä kolminaisuus joita ilman vappu ei ole vappu! Valoisaa ja suvaitsevaista kevättä kaikille!

Ketunpojan ensimmäiset juhlat

Ihana elämä!
Tuntuu, että elän sellaisessa kirkkaankeltaisessa saippuakuplassa, kaikki näkyy lämpimissä sävyissä ja elämässä tapahtuu vain hirmu hyviä asioita. Aina ei voi olla näin, senhän tajuaa jokainen. Mutta kun tällaisen euforian tilan saavuttaa, päätin että uppoudun siihen täysillä. Ihan liian usein keskitymme kaikessa niihin negatiivisiin puoliin ja menetämme samalla niin paljon. Menetämme mahdollisuuden pysähtyä ja todeta, että juuri nyt, tässä hetkessä, kaikki on hyvin. Kaikki saattaa olla jopa täydellistä. Tästä ohikiitävästä tunteesta voisimme saada paljon voimaa ja jaksamista. Vikoja etsiessämme hautaamme hyvät hetket kaiken sen väkisin etsityn paskan alle. Tästä minäkin sain muistutuksen tasan kuukausi sitten.

Ketunpoika kasvaa rohinalla, pian on jo kolmikuukautisneuvola, mihin tämä aika karkaa?? Meillä oli kastejuhlat tasan kuukausi sitten ja poikanen sai nimen sekä neljä mahtavaa kummia, joiden tiedän olevan täysillä mukana lapsemme elämässä. Poikasen kastemekko on ollut myös miehelläni sekä ilveksillä. Nyt kaikki perheemme miehet ovat siis saaneet nimen samassa kastemekossa. Kastemaljana meillä oli käytössä sama malja, jota pappi käytti minut kastaessaan. Saimme siis jotain vanhaa ja lainattua juhliin mukaan, tuntui hyvältä ja tärkeältä :).

 Kun olen yrittänyt näin jälkeenpäin muistella juhlia täytyy myöntää, että ne menivät aika lahjakkaasti "ohi" itseltäni. Muistan jännittäneeni hirveästi ja säntäilleeni ees taas vähän koko ajan. Papin kaunis puhe on jäänyt mieleen ja se, että oli ensimmäinen oikeasti lämmin kevätpäivä. En sen sijaan muista jutelleeni juuri kenenkään kanssa, istahtaneeni juomaan kahvia rauhassa viittä minuuttia pidemmäksi ajaksi tai rentoutuneeni lainkaan. Kaikki tämä jännitys ja tohina olivat täysin turhaa, koska ketunpoika klaarasi ensimmäiset juhlansa edustavasti; pieni äännähdys kasteveden koskettettaessa päälakea, nukkumista ja hieman ristiäisvieraiden silmäilyä vaunusta käsin.

 
Teimme vielä sellaisen periaatepäätöksen ettemme aio stressata näistä juhlista, vaan haluamme olla läsnä ja nauttia joka hetkestä. Niinpä varasimme tilat seurakuntakeskukselta; ei tarvitse siivota ja viuhottaa pölyhuiskan kanssa. Tilasemme myös herkut - suklaatäytekakun ja kalavoileipäkakun - seurakunnan kautta: Ei multitaskaamista keittiössä leipomusten ja lastenhoidon välillä. Miehen sisko lupautui esiintymään puolisonsa kanssa juhlissa. He myös huolehtivat virsien säestyksestä kitaralla: ei mitään paineita "ohjelmasta" jota nyt kastetoimituksen lisäksi ei ristiäisissä ole yleensä muutenkaan. Tämän lisäksi ketunpojan kummit auttoivat kastemekon pukemisessa, tilan koristelussa ja olivat muutenkin isona apuna ja tukena.

Mutta niin siinä kävi, että viuhottamiseksi ja jännittämiseksi touhu meni kuitenkin :D!

 Onnistuin saamaan kierrokset siitä, etteivät kukka-asetelmat olleetkaan sellaisia kuin olin toivonut. Olin sopinut kukkakaupan kanssa, että matalista kimpuista lähtisi pitkät köynnökset, jotka saisin sitten asetella kahvi- ja kastepöydässä kauniisti kakun ja kastemaljan ympärille / lomaan. Sain kyllä kaksi kaunista kimppua, mutta ilman köynnöksiä. Tämäkös mammaa harmitti suuresti, heti meni toisin kuin mielikuvissa!

Olin toivonut täytekakun päälle haikaraa kakkukoristeeksi, tämä oli meille luvattu. Kakkukoriste näytti silti ihan joltain muulta, kuin mitä oli sovittu. Onnistuin siis saavuttamaan jo juhlien alkaessa tyytymättömän ja ees taas säntäilevän hormoni-mamma-meiningin :D !

Mutta sitten kun aloin kuunnella papin puhetta ja katsoin ketunpoikaa kummitätinsä sylissä tajusin, että tässä sitä nyt mennään. Nyt emme ole vieraina, vaan tämä on meidän juhlamme. Tämä tapahtuu juuri nyt, juuri meille. 
Katsoin omia vanhempiani, jotka kuuntelivat silmät kyynelissä kun pappi rukoili suojelusta pienelle ketunpojalle. He olivat nyt isovanhempia ja rakkaus juhlasalissa oli käsinkosketeltavaa. Katsoin kummeja ympärilläni ja tajusin miten onnekkaita olimme, kun olimme saaneet niin paljon upeita ihmisiä elämäämme. Ja miten mahtavia aikuisia he tulisivat olemaan pienelle lapselleni. Katsoimme miehen kanssa toisiimme ja molempien silmistä valuivat kyyneleet, tiesin että ajattelimme samaa. 
Sillä hetkellä päätin sukeltaa siihen kirkkaankeltaiseen kuplaan, josta nyt maailmaa ja kevättä tarkkailen. Näin mahtava ja ainutkertainen hetki oli miltei mennä sivu suun. Ja vain siksi, että me peruspessimistiset ihmiset tuppaamme tarkkailemaan maailma useimmiten puolityhjä lasi kädessä.
Loppupeleissä siis ihan se ja sama, oliko kakun päällä haikara vai ei, ketunpoika sai nimen ja kasteen <3!
Suosittelen sukeltamaan tänne kuplaan mun kanssa!

Loppuun mielenkiintoinen huomio:
Olemme mieheni kanssa kutsuneet poikaamme ketunpojaksi. Nimi juontaa siitä, että poikamme hiukset hohtavat punaisina päivänvalossa (molemmat isoäidit ovat punapäitä, saa nähdä mitä ketunpojasta vielä tulee ;) ). Sukunimeni myös viittaa jollain muinaisruotsilla kuulemma ovelaa kettua (en ole koskaan tarkistanut tämän todenperäisyyttä, mutta hauska ajatus. Joidenkin ystävien keskuudessa käsite "foxy lady" on jäänyt vakituisesti käyttöön).
Tajusin vasta kastejuhlan iltana, että tämä kettuteema tulee jatkumaan. Kaksi neljästä kummista ovat nyt antaneet toisistaan tietämättä kettuaiheisia lahjoja pojallemme; kalevalan kettu-riipuksen, kettu-pehmolelun, kettu-karkkeja (taisi olla enemmän vanhemmille :) )ja vaatteita joissa repolainen seikkailee. Huomasin myös, että ainoa raskausaikana vauvalle ostamani vaatekappale on söpö, retro samettinen Nuttu Nurin-potkupuku jossa seikkailee - kukapa muukaan kuin - ketturepolainen!

Ystävien päivän jälkeisiä kuulumisia

Heissulivei ja vaikka myöhässä tuleekin, niin hyvää ystävänpäivää kaikille!

Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä viikonloppu tärkeiden ihmisten seurassa ja olette päässeet juhlistamaan ystävyyttä <3 !
Aloitin perjantain antamalla miehelleni ystävänpäivälahjaksi tämän kirjan. 

Kuulin, että kyseinen Sam McBratneyn "Arvaa kuinka paljon sinua rakastan" on yksi myydyimmistä lasten kirjoista tällä hetkellä ja kyllähän tuo kansikuva sulattaa sydämet. En vain ollut ihan varma, että olisiko se välttämättä toimiva lahja rakastetulle, ehkä se sopisi paremmin vanhemmilta lapsille.. 
Mutta kun huuto.netistä kirjan löysin ja myyntipuheessa vielä luki, että kirja sopii täydellisesti romanttiseksi ystävänpäivälahjaksi omalle rakkaalleen, olin ihan myyty. 

Hieman kyllä nauratti, kun kirja sitten saapui ja selailin sen läpi - siinä ovat Pikku Pupu ja Iso Pupu, jotka koittavat miettiä, miten mittaisivat toisiaan kohtaan tuntemansa rakkauden määrän. No kyllähän se aika vahvasti äiskältä ja isiltä lapselle -kirjalta vaikuttaa. Ehdin jo harkita suunnitelman muuttamista ja antavani kirjan lapsille suoraan. Mutta sitten luetutin sen vielä ystävälläni, jonka mielestä kirja oli mitä romanttisin ja sopisi Iso/Pieni Pupu asetelmasta huolimatta miehelleni. Joten kääräisin sen pakettiin ja annoin kirjan perjantai-aamuna, ennenkuin mieheni lähti töihin. Ja olihan se ihan nappilahja ystävänpäiväksi, aiheutti hymyjä, halauksia ja pusuja :).

 
Otin perjantain vapaaksi töistä ja hurautin toiselle puolelle Suomea, Pohjois-Savoon, tapaamaan ystäviäni. Vietän heidän kanssaan aikaa ihan liian vähän, mutta aina harvoin kohdatessamme yhdessä viettämämme aika on sitäkin ihanampaa. Olen alkanut kutsua tätä porukkaani "sossunaisiksi", koska olemme ystävystyneet sosionomeiksi opiskellessamme. 

Viikonloppu teki kyllä hyvää! Tuli saunottua, parannettua maailmaa yöhön asti, suunniteltua ystävän häitä, itkettyä ja naurettua, katsottua jopa perinteinen hömppämusikaali (joiden katsominen alkaa jostain syystä muotoutua meillä perinteeksi). Jotenkin sen matkustamisen vuoksi näitä treffaamisia on ihan liian harvoin! Ystäväni Marian sanoin, "miksei me tehdä tätä useammin??". Onneksi nyt aloimme jo suunnitella alustavasti seuraavaa tapaamista, niinkin pian kuin tälle keväälle. Meillä on nyt ollut muutamana vuotena traditiona tehdä jotain yhdessä kevään tullessa, pari vuotta sitten lähdimme Tallinnaan hemmottelulomalle ja viime vuonna vietimme mökkiviikonlopun paljussa lioten. Saa nähdä mitä tänä vuonna keksisimme! 

 Tunnelmointia ruokapöydästä. Emäntämme Jennin tarjoamaa punaviiniä, joka oli kuulemma todella hyvää. Itse en päässyt sitä maistelemaan, harmitus!!

Viikonlopun aikana kuulumisia vaihdellessamme päädyimme yhä uudelleen elämän haurauden äärelle. 
On erittäin tärkeää kertoa toiselle, miten tärkeä hän on ja miten häntä rakastaa. Tässä maailmassa ei ole mitään takeita siitä, että elämä jatkuisi samoilla raiteillaan vuodesta toiseen turvallisesti ja tasaisesti. Siksi ei saisi unohtua arjen keskelle ja lamaantua itsestäänselvyyden tilaan.

Vaikka ystävänpäivä jo menikin haluan sanoa vielä kerran - hyvää ystävänpäivää ja pitäkää huolta toisistanne! <3

" -- Käytät riemuiten elämän lahjaa, avaat joka päivä siitä palan. Niin kaikkien pitäisi elellä, sinun seuraajaksesi alan. -- Tämä neuvo on kaikkein tärkein : Muista rakastaa, pikkuinen! Maailmaan kurkottele kuin kukka vartta valoon ojentaen. Se on varma tie olla onnellinen ja ainoa tapa olla vapaa. Usko itseesi aina, usko unelmiin, ole se mikä olet, oma itsesi tapaa."



Lopuksi haluan vielä taputtaa itseäni pään päälle siitä, etten sortunut herkkuihin koko viikonloppuna ja uskokaa, niitä oli tarjolla paljon :) ! 
Eli Superdieetissä siirrytään kohta kolmannen viikon puolella ja ainakin vielä ollaan pysytty ruodussa. Tosin tässäkin kohtaa hatun nosto ystävilleni - antoivat mun rauhassa kokkailla dieettiruokiani ja mussuttaa rahkojani, eivätkä houkutelleet liikaa juustoilla ja punaviinillä, tällainen herkuttelija kun on helppo sortumaan :).