Miten sinun ihosi voi? Itsetehdyn kosteusvoiteen resepti :)

Meni hermot.
Erehdyin ostamaan nimeltämainitsemattomalta, kosmetiikkaa postitse kaupittelevalta firmalta "ylellisen kosteusvoiteen kasvoille". Lafka on toiminut Suomessa vuosikymmeniä ja pyrkii profiloitumaan luontoystävällisenä yrityksenä. Yhtäkään luomusertifikaattia heiltä ei silti löydy, eli voisi olettaa että ne vihreät arvot rasvapurkeissa löytyvät lähinnä vetävästä mainoskampanjasta ja herkullisen näköisistä pakkauksista.

Noh, menin sitten kuitenkin heiltä purtilon tilaamaan, välillä on kivaa kokeilla jotain uutta. Ihoni on herkkä ja olen jo pitkään suosinut ihonhoitotuotteissa joko luomua tai allergiatestattuja ja hellävaraisia tuotteita. Nyt tuli sitten mokattua. Levitettyäni tätä syväkosteuttavaa luksusrasvaa kasvoilleni meni pari minuuttia, ennen kuin kihelmöinti alkoi. Se kehittyi kuumotukseksi ja lopulta kun kasvoja suorastaan poltti, kävin vessan peilissä kurkkaamassa mitä ihmettä oikein tapahtuu. Näky oli tällainen:

Haposta seuraavaa? Ai kun kiva..

Ei auttanut muu kuin pestä ökyrasvat kasvoilta. Kulutamme nykyään loputtomasti energiaa syömistemme vahtimiseen. Samaan aikaan läträämme ihoomme todella arveluttavia aineita emmekä pysähdy miettimään, että yhtä lailla ne epäterveelliset ainekset imeytyvät kehoomme ihonkin kautta. Vaikka joku on minulle kritisoinutkin luomun olevan kosmetiikassa muoti-ilmiö ja asioiden äärimmäisyyksiin viemistä, en ole saanut vastaavanlaista reaktiota mistään luomutuotteesta vielä tähän mennessä! Ja olen joskus tännekin tilittänyt siitä, miten mulla on ihoni kanssa hetkittäin haasteellista, ei siinä juuri tee mieli muuta kuin hellävaraista valita..

Marssin kauppaan ja päätin tehdä omat, luonnolliset kosteusvoiteeni! Kokeile sinäkin, tuli täyteläistä ja kosteuttavaa tököttiä. Ja takaan, että ainakin olet selvillä siitä, mitä ihoosi laitat!
Eli tarvitset
-Kookosvoita
-Kookosöljyä
-Jotain neutraalia öljyä (käytin macadamiapähkinäöljyä, mutta esim. oliiviöljy toimii ihan yhtä hyvin
-Sheavoita
Ja tietysti on plussaa, jos löydät näitä luomuna. 

Mikä näitä aineksia yhdistää? Niistä pukataan pian kosteusvoidetta ja body butteria!

Mittaa kaikkia yhtä suuri määrä muovikulhoon. Itse laitoin puoli dl jokaista. Sulata sitten ainekset yhteen vesihauteessa.

Kun kaikki ainesosat ovat sulaneet, sekoita hieman ja nosta jääkaappiin jäähtymään. Reilun tunnin kuluttua seos alkaa olla hieman jähmeää, mutta vielä sekoitettavaa. Ota tässä vaiheessa sähkövatkain ja vatkaa seoksesta kuohkeaa, vatkailin n. 10 minuuttia mutta lyhyempikin aika riittänee. Tämä ei sinänsä vaikuta tuotteen toimivuuteen, mutta kuohkea voide on vain niin iiiihhahanan tuntuista :D ! Nosta tämän jälkeen voide vielä hetkeksi kovettumaan jääkaappiin ja lusikoi se sitten lasipurkkeihin.
Jos haluat lisätä voiteeseen jotain hyvää tuoksua, laita alkuvaiheessa mukaan pari tippaa jotain tuoksuöljyä, itse menin luontaisella kookoksen tuoksulla enkä lisäillyt muuta :) 

Täähän näyttää melkein herkulliselta :P!

Ja tämän lisäksi myönnettäköön, että toissa viikolla oli myös Natural Goods Companyn alennusmyynnit ja tuli osteltua pankkoon aika lailla luomuhyväskää, nyt on kaikenlaista hyvää, mitä kroppaan ja päähän läträtä ilman ressiä hapottumisista :D !

Ketunpoikakin tutustuu Natural Goodsin postipaketin sisältöön :) !

Reseptit veks ja ketunpojan päiväpeitto

Mä aloitin toisen blogin.
Aloin lukea taaksepäin tätä Papusen Libertéä ja tuli vähän semmonen sillisalaatti-fiilis. Eikä siinä tietysti mitään pahaa ole, kirjoitan mistä haluan ja mitä milloinkin mieleen tulee, mutta jos itselle tulee sekava olo oman blogin sisällöstä, niin voin kuvitella että vielä sekavampaa se on lukijoille. Tein nyt tiukan rajauksen noiden kokkailujeni suhteen.
Tykkään ihan mahdottomasti ruuanlaitosta ja vaikken väitä kaikkien ruokieni olevankaan makunautintoja, haluan silti viritelmiäni jakaa täällä blogissa. Vain reseptejä sisältävät tekstit ovat kovin erillisiä tämän tajunnan virtaa sisältävän pajatukseni keskellä.
Niinpä avasin niille ihan oman bloginsa, jonne saan nyt alkaa kasata omaa reseptikirjaani. Ajattelin pitää pääpainon retroilussa ja perinteikkäissä resepteissä, mutten halua rajoittaa itseäni liikaa, koska välillä kaipaan vaihtelua ja tekee mieli testata vaikka kiinalaista kanaa (jota muuten juuri tein, pitäisiköhän laittaa uuteen blogiin, kun juuri siellä paasasin perinteisen kotiruuan puolesta :D ).
Käykää kurkkaamassa tuota kokkailublogia jos tykkäätte laittaa ruokaa! Muussa tapauksessa jääkää ihmeessä tänne lueskelemaan, jatkan edelleen elämän ihmettelyä, rintsikkaremppaa ja ketunpojan seikkailujen kirjoittelua. 

Sitten toinen juttu, vähän outokin. Mä olen ihan satavarma, että olen jo kirjoittanut tästä aiheesta, mutten löydä itse tekstiä mistään täältä blogista! No tässä tulee nyt uusiksi esittelyyn ketunpojan päiväpeitto, jonka väkersin silloin kun valmisteltiin kotia vauvelille. Olen siihen kovin tyytyväinen, siinä kun yhdistyy uusi ja vanha, meidän perhe ja isovanhemmat :) ! 

 
Tyhjäsimme kaapeista vanhoja petivaatteita ja vastaan tuli valko-siniraidallinen pussilakana, joka oli reunoistaan jo kovin nuhjainen, keskeltä silti hyvässä kunnossa. Leikkailin keskeltä pinnasängyn kokoisen palan ja ompelin siitä päiväpeiton. Eikö tuollainen baby bluen sävy sovi ihan mukavasti poikavauvan petiin? :)

 
Peiton päälle neuloin vielä koristeiksi mummani, eli ketunpojan isomumman virkkauksia, jotka ovat odottaneet pääsyä johonkin kaapin perillä. Pellavaiset lumihiutaleet satelevat alas peiton reunalla ja pitsinauha vaeltaa peiton poikki.

Tämän lisäksi sängystä löytyvät ystäväni tekemä nukkumatti ja äitini kutoma villapeitto, joka oli omiaan lämmittämään ketunpojan vaunuja talvella vaunutellessamme pakkasessa. Pian senkin saa taas kaivaa esille, voi kauhea miten äkkiä kesä meni! Onneksi talvessakin on oma tunnelmansa :) ..
 

Tuvanpöydän hionta ja lakkaus

Pölyinen tervehdys täältä ketunpojan mummolasta!

Suunnitelmissa oli tänne tullessani, että kaivan jostain esiin vanhempieni vanhan pirtinpöydän ja katson, missä kunnossa se on. Tai pitäisi oikeastaan puhua tuvanpöydästä, Pohjanmaalla kun pirtti-käsite on aika vieras. Löytyihän pöytä mummani tilalta puuverstaasta. Voi pitäisi joskus kirjoittaa ihan oma juttunsa mummolastani. Kyseessä on 1800-luvun puolella rakennettu hirsitalo, pihapiirissä on ollut paljon kauniita ulkorakennuksia jotka on valitettavasti ajan saatossa purettu pois. Jäljellä on enää vain verstas jossa on myös vanha ja hämyinen pihasauna (lapsena uskoin vuoren varmasti, että siellä asuu tonttu). Se talo ja pihapiiri on ja tulee aina olemaan minulle taianomainen paikka, siellä asuvat peikot ja menninkäiset, siellä aika on pysähtynyt mummolan pitsiverhojen taa. <3

Kirjasin varmuudeksi muistiin, mikä jalka oli kiinni missäkin penkissä ja miten päin, kun irrotin kaikki osat toisistaan hionnan ajaksi.

No mutta asiaan! Pöytä on siis vanhempieni kihlalahjaksi saama, isovanhempieni vanha ruokapöytä. En tarkalleen tiedä, miten vanhasta pöydästä on siis kyse, mutta ainakin 70-luvulla se on saanut lakkapinnan. Pöytä ja penkit ovat mäntyä, joten lakka on saanut ajan saatossa vahvasti oranssiin taittuvan värisävyn. En muistanut puuta niin keltaiseksi ja pitikin hetki pureskella, haluanko niin kukertavan keväistä pöytää keittiööni. Tällä hetkellä pöytä ja penkit kuitenkin asustivat orpoina verstaassa pölyyntymässä, enkä raaskinut jättää niin pitkää historiaa keränneitä kalusteita jatkamaan eläkepäiviä. Oli aika antaa niille uusi koti!

Hiomisprosessi kesken. Vielä loistaa pölyn alta kukertavanoranssi, lakattu mänty. Ihänä.

 Aloin sitten hioa pöytää. Ja penkkejä. Ja niiden jalkoja. Ja voi pojat miten niitä tulikaan hiottua! Jossain vaiheessa kuulin takaani jo ehdotuksen, että mitäs jos maalaisit ne valkoiseksi, niin pääsisit helpommalla? Mulla oli kuitenkin mielessä selkeä kuva siitä, miten saan riivittyä kalusteista ätläkän sävyn pois ja tilalle lakalla uuden, tummemman sävyn. Petsilakkaa siis ostamaan!

Hiominen sujuu paljon näppärämmin kun irrotat kaikki mahdolliset osat toisistaan.

Tuntui, että jollain muulla petsillä kuin lakalla, olisin saanut vielä luontevamman sävyn, mutten oikein muutakaan keksinyt ottaen huomioon pöydän käyttöasteen. Eli pinnan pitäisi kestää ruokailut, läksyjen teot, leipomiset, toistuvat pyyhkimiset keittiön puhdistusaineilla..kaikki, mitä tuvassa vain voi tapahtua! 

Eli jos haluat jotain vastaavaa omille puumööpeleillesi, joita peittää vääränsävyinen, paksu lakkakerros, toimi seuraavasti:

- Hio ensin isot pinnat hiomakoneella. Homma kannattaa tehdä jossain ulkosalla / katoksen alla. Pölyä syntyy paljon, paljon, paljon. Myös suojalasit vähentävät kummasti harmituksen määrää kun puupöly pöllähtää tuulenpuuskan mukana silmiisi.

- Jatka vaikeapääsyiset paikat hiekkapaperilla. Tähän kuluu aikaa, että saat kaikki vanhat lakat pois. Vaatii hermoja. Jos mukana kuvioissa on pieni ketunpoikanen, suosittelen toteuttamaan projektin poikasen isovanhempien luona :D !

- Puhdista mööpeli puupölystä ja kostuta pinnat kevyesti vedellä. Kun puu on kuivunut, hioskele ylösnousseet puukuidut pois. Nyt ollaan jo voiton puolella. Seuraavaksi poista hiontapöly huolellisesti. Käytä harjaa, pölyrättiä, mikä nyt sitten parhaiten käyttötarkoitustasi palveleekin. Itse koitin hinkata pölyn tosi huolellisesti pois ja silti sitä lakkaa levittäessä nousi jostain syvennyksistä, äh!

- Tässä vaiheessa järkevä varmaankin kittaisi kaikki epätasaisuudet piiloon ja hioisi sen jälkeen kitin jäljet hiontapaperilla. Jos taas haluat jättää elämisen jäljet ja rosoisuuden näkyviin, voi toimia "väärin" kuten minä, ja skipata tämän vaiheen.

- Sitten maalataan pinnat petsilakalla joko kertaalleen tai useampaan kertaan, riippuen halutusta tummuusasteesta. Itse käytin kastanjansävyä ja kerroksia on vain yksi, koska en halunnut tästä liian tummanpuhuvaa. Jos maalaa useamman kerroksen, voi pintaa hioa kevyesti kerrosten välissä.

Ekaa jalkaa maalaamassa. Tässä vaiheessa alkoi hirvittää, petsilakan sävy tuntui tosi synkältä kun vertasi vaaleaa, huokoista puupintaa, joka vanhan, keltaisen lakan alta paljastui. Hui, pilaanko mä nyt koko pöydän tuolla petsillä??

Aikaa siihen meni, mutta onpahan oman näköinen ja sopii Hirviskän tunnelmaan kuin nakutettuna. Me, kolmannessa polvessa pöydän ääreen istuvat <3.

Pinnasta tuli kauniin sävyinen, jännitysmomenteista huolimatta! Hyvin lähelle sitä, mitä olin haaveillutkin. Maalausjälki ei ehkä ole kaikista siisteintä, siinä hommassa kun en ole kovin kokenut. Mutta onpahan itse omannäköiseksi tehty :) !

Täti Vihreä höpisee villiyrteistä

Villiyrtittää! Täytyy siis olla kesä :) !
Joka kesä hurahdan villiyrtteihin, keräilen ja tungen niitä kuivuriin saadakseni vitamiineja talteen talvenkin varalle. Valitettavan usein vain kuivatut versiot jäävät kaappiin, suosin enemmän tuoreena kokattuja villiyrttejä. 
Enkä toki osaa käyttää niitä kovin monipuolisesti. Tiedän, että siankärsämö on Suomen timjami (ja sitä käytän kyllä kuivattunakin) ja nokkonen on Suomen pinaatti. Olen myös lukenut loputtoman paljon erilaisista villiyrteistä, mutten koskaan ota kasveja kokeiluun asti, vaan junnaan niissä muutamassa tutussa kasvissa. Marttojen tämän vuoden yrtti on muistaakseni mesiangervo, jonka huumaavan tuoksuisia kukkia voi käyttää erilaisissa jälkkäreissä. Vaikken ole niitä koskaan maistanut, vesi herahtaa kielelle jo nyt. Pitäisikö kokeilla?
 

Nokkosia kerätessä kannattaa pitää hanskat kädessä. Kerää nuoria lehtiä. Tiesitkö, ettei nokkosia ole pakko ryöpätä, kunhan et kerää niitä kompostien läheisyydestä maan korkean nitraattipitoisuuden vuoksi?

Nokkosia ja siankärsämöä kuivurissa, talvivarastojen kerryttäminen on alkanut.

Osallistuin pari viikkoa sitten marttojen villiyrtti-iltaan ja niin siinä kävi, että tänäkin vuonna painelin metsään ja keräilin nokkosia ja siankärsämöä, sen verran innostuin. Nokkosista saa hyviä lättyjä ja pannareita samalla periaatteella kuin pinaattilätyissä. Ja myös nokkoskeittoa voi kokeilla pinaatin hengessä. Toimii!

Olen pyöritellyt tässä tätä terveysteemaa koko kevään. Paljon puhutaan kaiken maailman superfoodeista ja itsekin olen kokeillut raakamakeisten kautta joitakin näistä ulkomailta tuoduista ihmeistä. Ja ovathan ne ihan hyvän makuisia, ei käy kieltäminen. Mutta jälleen kerran, kiitos marttojen koulutuksen, silmät aukesivat uudelleen. Miksi ihmeessä ostaa kalliita lisäaineita, kun takapihamme ovat täynnä jos jonkinlaista terveyskasvia. Tämä tupaprojektikin nyt rajoittaa sen verran, että tänä vuonna ei oteta kovin montaa uutta ruokayrttiä haltuun, mutta ehkä ensi vuonna olisi aikaa opiskella elintarvikeominaisuuksien lisäksi myös terveyspuolta. Sen nyt ainakin opin, että nokkosen siemenistä, niistä jotka kehittyvät kasvin varsiin kukkien jälkeen, on kaikki rasvahapot joita ihminen tarvitsisi. Mutta niiden syömisen sijaan ostamme kalliita omega 3-kapseleita. Höh höh.

Kuivattua nokkosta paperipussissa. Kuivatut yrtit säilyvät parhaiten paperipussissa, valolta suojassa.

Jos teillä on tiedossa jotain muita käteviä kikkakolmosia Suomen luonnosta, niin vinkatkaa mulle! Mitä enemmän osaisimme omaa luontoa hyödyntää, sitä terveempinä eläisimme. Tai niin ainakin uskon. Eikös se ole aika loogista, että tähän ekosysteemiin sopeutuneina, täällä koko ikämme asuneina, meille sopivat parhaiten täällä vuosisatoja kasvaneet kasvit? Kuulostaa mielestäni järkevämmältä kuin goji-marjojen popsiminen.

No yhden uuden tuttavuuden olen ehtinyt kokeilla, mutten ole vielä ihan varma, mitä olen siitä mieltä. Nimittäin koivun nuoret lehdet. Niitä voi käyttää mintun tapaan, vaikkei maku olekaan samanlainen. Esim. leivän päällä koivunlehdet ovat raikas lisä. Innostuin tekemään yrttisuolaa koivunlehdistä ja merisuolasta sauvasekoittimen avulla. 

 Maku ei ole yhtään hullumpi.. maistuu.. koivulta :D ! Ehkäpä he, jotka rakastavat saunavihdan tuoksua, hurahtavat myös koivunlehtien makuun. Mutta käsittääkseni paras koivuaika on jo ohi, kyseessä olivat nimittäin juuri auenneet, pehmeät ja nuoret koivunlehdet.
Koivunlehtiä mummolani pihasta metsästäessä löysin maasta myös yhden jokakeväisen aarteen, jonka olin ihan unohtanut: 

Joko kuvasta tunnistaa? Kävyt antavat pientä vinkkiä ;) ! Taustalla muuten se ihana hirsirunkoinen mummolani 1800-luvulta <3

 Nimittäin männynkäpynahikas! Pienenpieni sieni, joka kavaa joka kevät takapihoillamme. Sieni kasvaa nurmikoilla, männyn kaverina. Sienihän tarvitsee aina "isännän" jonka kanssa elää symbioosissa ja tämä sieni on kyllä helppo löytää. Siellä missä on männynkäpyjä, on myös tämä pikkunahikas. 
Keräsin sieniä pienen saaliin ja sotkin innoissani mummiskalla vanhempieni luo. Äkkiä levy päälle, sieniä voissa käristämään ja herkuttelemaan valkosipulilla hierotun ruisleivän päältä. Näitä kun ei tarvitse mitenkään esikäsitellä.
Kun ripistelin vielä koivusuolaa leivälle, jonka päälliset löysin ihan sattumalta vähän fillarilenkkiä tehdessäni oli semmonen "voimme elää luonnon antimista kuin paratiisin lapset!!"-olo :D. 

Pikkusaaliini!

Eli pienimuotoinen hypetys päällä, kun täti Vihreänä touhotin sienien ja lehtien kera. Ehkä parasta tässä kaikessa on se, että luonto on vihreänä, kaikkialla kuhisee elämä, kaikkialla luonnossa tuoksuu jokin hyvä, kevät on parhaimmillaan ja keskikesä vasta edessä. Nautitaan rakkaat ystävät, nämä hetket karkaavat niin nopeasti ja tässä kaikessa on jotain todella taianomaista.

Suomen luonto on ihmeellinen.