Aloin lukea taaksepäin tätä Papusen Libertéä ja tuli vähän semmonen sillisalaatti-fiilis. Eikä siinä tietysti mitään pahaa ole, kirjoitan mistä haluan ja mitä milloinkin mieleen tulee, mutta jos itselle tulee sekava olo oman blogin sisällöstä, niin voin kuvitella että vielä sekavampaa se on lukijoille. Tein nyt tiukan rajauksen noiden kokkailujeni suhteen.
Tykkään ihan mahdottomasti ruuanlaitosta ja vaikken väitä kaikkien ruokieni olevankaan makunautintoja, haluan silti viritelmiäni jakaa täällä blogissa. Vain reseptejä sisältävät tekstit ovat kovin erillisiä tämän tajunnan virtaa sisältävän pajatukseni keskellä.
Niinpä avasin niille ihan oman bloginsa, jonne saan nyt alkaa kasata omaa reseptikirjaani. Ajattelin pitää pääpainon retroilussa ja perinteikkäissä resepteissä, mutten halua rajoittaa itseäni liikaa, koska välillä kaipaan vaihtelua ja tekee mieli testata vaikka kiinalaista kanaa (jota muuten juuri tein, pitäisiköhän laittaa uuteen blogiin, kun juuri siellä paasasin perinteisen kotiruuan puolesta :D ).
Käykää kurkkaamassa tuota kokkailublogia jos tykkäätte laittaa ruokaa! Muussa tapauksessa jääkää ihmeessä tänne lueskelemaan, jatkan edelleen elämän ihmettelyä, rintsikkaremppaa ja ketunpojan seikkailujen kirjoittelua.
Sitten toinen juttu, vähän outokin. Mä olen ihan satavarma, että olen jo kirjoittanut tästä aiheesta, mutten löydä itse tekstiä mistään täältä blogista! No tässä tulee nyt uusiksi esittelyyn ketunpojan päiväpeitto, jonka väkersin silloin kun valmisteltiin kotia vauvelille. Olen siihen kovin tyytyväinen, siinä kun yhdistyy uusi ja vanha, meidän perhe ja isovanhemmat :) !
Tyhjäsimme kaapeista vanhoja petivaatteita ja vastaan tuli valko-siniraidallinen pussilakana, joka oli reunoistaan jo kovin nuhjainen, keskeltä silti hyvässä kunnossa. Leikkailin keskeltä pinnasängyn kokoisen palan ja ompelin siitä päiväpeiton. Eikö tuollainen baby bluen sävy sovi ihan mukavasti poikavauvan petiin? :)
Peiton päälle neuloin vielä koristeiksi mummani, eli ketunpojan isomumman virkkauksia, jotka ovat odottaneet pääsyä johonkin kaapin perillä. Pellavaiset lumihiutaleet satelevat alas peiton reunalla ja pitsinauha vaeltaa peiton poikki.
Tämän lisäksi sängystä löytyvät ystäväni tekemä nukkumatti ja äitini kutoma villapeitto, joka oli omiaan lämmittämään ketunpojan vaunuja talvella vaunutellessamme pakkasessa. Pian senkin saa taas kaivaa esille, voi kauhea miten äkkiä kesä meni! Onneksi talvessakin on oma tunnelmansa :) ..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti