perjantai 28. elokuuta 2015

Puoli vuotta äitinä - tämän olisin halunnut kuulla ennen synnytystä!

Voi katsokaa nyt, pikkumies on jo iso mies. Tai isompi. Saa luvan olla äidin vauveli vielä pitkään. Meillä oli kuitenkin puolivuotisneuvola ja saimme kehuja Ketunpojan jäntevyydestä ja lihasvoimasta, poika nimittäin laitettiin seisomaan omilla jaloillaan terveydenhoitajan pitäessä käsiään kainaloiden alla vain tasapainoa antamassa. Joko tuollaisiakin aletaan tarkkailla? Missä vaiheessa mun pienestä vauvasta tuli noin vahva? Polte ryömimiselle on kova ja sitä harjoitellaan jatkuvasti..yölläkin. Tämä johtaa välillä pimeässä huoneessa pään kopautteluun pinnasängyn reunaan ja sitten harmittaa kovasti. Terkkarin mukaan suussa olisi myös 3 hammasta puhkeamassa, kaikki yhtä aikaa! Ei siis ihme, että viime päivät on valvottu, jäyhätty leluja, syöty vähän miten sattuu ja koko ajan jokin tuntuu harmittavan. Niin se aika karkaa ja lapset kasvavat, koko ajan tulee uusia juttuja eteen.

  Joitakin päiviä sitten kävin terassilla toisen äiti-ihmisen kanssa ja saimme vaihtaa kuulumisia ilman jatkuvia keskeytyksiä ja itkutteluja, harvinaista! Aloin oikein miettiä - näin perjantai-illan ratoksi, miten paljon oma arki onkaan muuttunut. Näin sitä arkea eläessään sitä ei huomaa ja minkäänlaista kriisiä asioiden muuttumisesta ei ole (enää :D ). Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että tämä puoli vuotta kestänyt siirtymävaihe äitiyden opettelun alkulähteille (joo, nyt koen, että äidin rooli ja identiteetti on alkanut solahtamaan osaksi minuutta. Kauan siinä kestikin, ihan oma prosessinsa ja on toki edelleen kesken) olisi mennyt paljon kivuttomammin, jos mulle olisi kerrottu muutamat lohdutuksen sanat etukäteen. En halua jakaa samaa kriisin paikkaa eteenpäin, joten tässä muutama juttu, jotka kannattaa sisäistää ennen synnytystä - sen jälkeen sulla ei ole enää aikaa tätä lukea! :D. Useimmat näistä liittyvät tavalla tai toisella syömiseen ja imettämiseen. Ennen synnytystä ihmettelin, että miten äidit jännittävät niin paljon sitä imettämistä ja sen sujumista, mutta nyt ymmärrän sen täysin. Monta naksahdusta pitää tapahtua kohdilleen, että se sujuisi koko täysimetyksen ajan ongelmitta.

Lukkiudut yksin vessaan itkemään, elämäsi tuntuu harmaalta ja lapsi vierelläsi vieraalta? Kyllä se siitä.
Synnytyksen jälkeinen masis-kausi. Itselläni se ei iskenyt synnärillä, mutta pari päivää kotona oltuani ihmeellinen alakulo ja lamaantuminen ottivat valtaansa. Se on oikeasti aika kauheaa aikaa, koska ankean fiiliksen lisäksi syyllistät itseäsi siitä, että olet saanut ihanan vauvan, miksei siitä vain voisi nyt nauttia? Olenko kiittämätön? Miksei äidin syvä rakkaus ja sisäinen palo roihahtanutkaan ilmiliekkeihin? Tätäkä tämä elämä nyt on - syöttämistä ja vaipan vaihtoa vaan? Ja taas iskee syyllisyys, että edes ajattelee moista. Ja taas itketään. Syyllisyyden vuoksi nainen ei tule edes avautuneeksi näistä tunteista puolisonsa tai muiden äitien kanssa, vaan istuu siellä vessassa yksin tihuuttamassa.
Tämä kaikki on ihan normaalia ja valtaosa naisista kokee tämän baby blues-kauden jollain tavalla. Et voi sille mitään, et ole huono äiti vaikka ajattelet moisia ja ennen kaikkea - se menee ohi viikossa tai parissa kun hormonit ovat tasaantuneet. Jos kuitenkin alakulo jatkuu eikä arjesta saa minkäänlaista otetta, voi olla hyvä ottaa asia puheeksi neuvolassa, ettei baby blues ole kehittymässä synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi. Mutta kuten sanottua - jos pari viikkoa synnytyksen jälkeen olet siipi maassa, ei ole vielä syytä huoleen.

Imetys on sottaista hommaa
Ihan oikeasti. Ehkä sinä olet perillä siitä, miten rinnat toimivat imettäessä, mulle se ei ollut mitenkään selvä homma. Kun imetät yhdestä, toinenkin vuotaa. Tai jopa suihkuaa. Kun itse syöt aamupalaa ja vauva parahtaa hereille makkarissa, ne suihkuavat. Kun vaihdat vaatteita ja muistat yhtäkkiä, ettei vauva ole vielä saanut d-vitamiiniaan, ne suihkuavat joka ilmansuuntaan. Osta siis liivinsuojuksia, koska yhtäkkiä rinnoilla on ihan oma elämänsä. Onneksi imettämiseen tottuu suht. äkkiä, mikäli imuote on hallussa ja sotkukin vähenee.. Itselläni hormonit pistivät pinnan todella kireälle ja suurimman raivon saivat tuta tissini, joille raivosin yön pimeinä tunteina, kun liivinsuojukset olivat yön aikana vaeltaneet pois ja olin kastellut itseni, vaatteeni ja oman puoleni sängystä ihan tahmeaksi. Kallisarvoiset ja harvalukuiset nukkumiseen tarkoitetut minuutit kuluivat suihkussa. Jos joku olisi psyykannut minua etukäteen, että se on sitten yhtä sotkua aluksi, olisin ottanut kaiken tämän tyynemmin vastaan. Luulisin.

Tissiraivo menee ohi
Lapsi hakkaa rintaan, karjuu pää punaisena hirveän kiukkuisena ja kieltäytyy syömästä. On ilta ja tätä on jatkunut koko päivän. Vauva ei siis ole syönyt mitään koko päivänä, mitäs nyt? Kyseessä on tissiraivo, josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Vauvalla on mennyt välit poikki tissin kanssa jostain syystä (joko maitoa tulee liian hitaasti tai suihkuaa liian kovalla paineella tai jotain muuta, jonka vuoksi on sukset menneet ristiin..mene ja tiedä..). Mikä neuvoksi? Imetä kun vauva nukkuu, eli kaikki ruokailu painottuu öihin kun vauva ei tajua raivota. Ihme ja kumma, silloin ei kiukkuilla vaan syödään ihan hanakasti. Tämä on oikeasti hermoja koetteleva ja uskoa imetykseen koetteleva kausi. Se voi kestää viikon, jopa kaksi mutta aina se menee ohi. Ei vain saa luovuttaa ja pitää uskoa siihen, että sinussa ja maidossa ei oikeasti ole mitään vikaa. Meitä neuvottiin ekan tissiraivon yhteydessä järkkäämään "laatuaikaa" vauvalle ja tissille. Rakensin sitten "pesän" jossa ketunpoika hengasi rinnan kanssa, koittivat setviä välejään kuntoon..eka tissilakko kesti vajaan viikon, tähän mennessä niitä on tullut nyt 4 kpl.. Ja jokainen on päättynyt jossain vaiheessa, ei vain saa luovuttaa imetyksen suhteen, se on vauvalle parasta ravintoa. Tiedän, että siinä hetkessä tilanne tuntuu ihan toivottomalta mutta usko kun sanon tämän sydämeni pohjasta - se menee ohi!!

Joskus on oikeasti päiviä, ettet tee muuta kuin imetät
Ääripäästä toiseen. Kun ei ole tissiraivoa, on tiheän imun kausi. Vauva itkee ja itkee, imetät häntä 45 minuuttia ja kaikki on hyvin piiiitkän ruokailun päätteeksi. Sitten itku alkaa uudelleen ja mietit, mistä nyt kiikastaa.. vaippa on kuiva, nälkäkään ei voi olla koska juuri syötiin..olisiko ilmakuplia suolistossa?? Todennäköisimmin vauva vain haluaa taas syödä, niin hurjalta kuin se kuulostaakin! Vauva on kasvamassa pian ison kasvupyrähdyksen ja tietää, että pian tarvitsee enemmän maitoa. Rinnat taas tuottavat maitoa kysynnän mukaan, joten vauva keskittyy pelkästään imemään päivän tai pari, että maitoa ehtisi kehittyä enemmän sitten kun sitä tarvitaan. Miten älykäs voi niin pieni ihminen jo olla?? 
Eli jos teillä itketään eikä mihinkään olla tyytyväisiä, tarjoa rintaa. Tarjoa aina ensin rintaa, ennenkuin yrität heijata, sylitellä, silitellä tai mitään muutakaan itkun rauhoittamiseksi. Pyydä miestä tuomaan sinulle tyynyjä tueksi sohvan nurkkaan, juomapullon lähettyville, purtavaa käden ulottuville ja laittamaan Netflixistä "How I Met Your Motherin" pyörimään. (Niin meillä mentiin tiheän imun kaudet, niiden ja kolmen ensimmäisen kuukauden aikana imetettäessä katsottiin koko sarja läpi :D ). Saatat olla niitattuna sohvan nurkkaan seuraavat 6 tuntia vauvan syödessä. Uskomatonta, mutta totta. Luota vauvan imutahtiin, luota siihen että olet juuri niin korvaamattoman tärkeä ja että juuri siinä sohvan nurkassa olet hyödyllisimmilläsi tässä elämäntilanteessa. Tämä vaihe on äärettömän äkkiä ohi, pian vauva ei jaksa viettää ruokaillessa sylissäsi kahta minuuttia pitempään. Koita siis nauttia näistä hetkistä, ne ovat pelottavan äkkiä ohi, meiltä ne jo menivät :(. 

Kun vauvasi itkee, varaudu siihen, että kaikki muu unohtuu
Ilmeisesti luonto on rakentanut meidät niin, että jonkinlainen autopilotti menee päälle kun vauvamme alkaa itkeä. Istut keittiössä juttelemassa ystäväsi kanssa, kun kuulet makuuhuoneesta itkua. Lauseesi jää kesken ja ennenkuin huomaatkaan, jalat ovat kuljettaneet sinut pinnasängyn luo. Samaan aikaan keittiöön jäänyt ystäväsi ihmettelee, mihin oikein lähdit (koska usko tai älä, hän ei ole kuullut mitään. Tämäkin on aika hurjaa, kenenkään kuulo ei ole virittynyt niin tarkasti oman lapsensa itkun erottamiseen, kuin äidin) ja kun palaat keittiöön vauva sylissäsi, sinulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, mitä olit sanomassa. Nyt kun yrität jatkaa keskustelua vauva sylissäsi huomaat myös, että lauseesi jäävät kesken, kuuntelet muttet kuule mitään mitä sinulle sanotaan ja ystävän puheisiin on vaikeaa keksiä mitään järkevää sanottavaa, vaikka kuinka pinnistelisit ja yrittäisit olla hänelle läsnä. Luonto on rakentanut meidät äiti-ihmiset tässä mielessä aika lahoaivoisiksi, hormonit varmistavat että poikanen saa kaiken primaarin huomion, muille lajitovereille ei jää mitään jäljelle.
Ja säästääkseni sinut tässä asiassa kriisin paikalta niin voin kertoa suorilta, että dementia jonka sait samalla kun tulit äidiksi, ei ole helpottanut vielä tässäkään vaiheessa. Kuulin juuri, että nainen alkaa muistaa asioita uudelleen vasta lapsen täyttäessä n. vuoden verran, ehkä jo vähän aikaisemmin mikäli imetys lopetetaan varhaisessa vaiheessa (osin yhteydessä hormoneihin tämä lahoaivoisuus). Keskittymisvaikeudet helpottavat jonkin verran, kun saat taas nukuttua vähän täydempiä öitä..toivon mukaan siinä muksun täyttäessä 4-5 vuotta :D !


Jos olet käynyt suihkussa, tehnyt ruokaa ja pedannut sängyn, olet saanut ihan mielettömän paljon aikaan yhden päivän aikana!
Terveydenhoitaja sanoi minulle ne taikasanat kriiseillessäni saamattomuuttani neuvolassa. "Hyväksy, että tällä hetkellä olet korvaamaton äitinä ja kaikki muut hommat tulevat vasta toisella sijalla. Hyväksy, että sinua tarvitaan juuri nyt äärettömän paljon." Jos olisin oppinut tämän vähän aikaisemmin, olisin varmasti nauttinut pikkuvauva-ajasta enemmän. Seuraavan vauvan (jos Luoja suo) kanssa en saa enää viettää kiireettömiä haaveilun hetkiä, koska hänellä tulee olemaan isoveli, joka myös tarvitsee huomiota. Jos olisin jättänyt asettamasta itselleni näin jälkeenpäin ajateltuna täysin typeriä vaatimuksia, olisin säästynyt turhalta itseni syyllistämiseltä ja sekin energia olisi suunnattu vauvaan. Tärkeintä on olla saatavilla vauvalle, joka ei osaa vielä yhtään mitään itse. Hän ei tiedä mitään muuta kuin sen, että vielä hetki sitten sai elää turvallisesti kohdussa ja nyt yhtäkkiä on kylmässä maailmassa jossa mikään ei ole tuttua. Paitsi äidin syli, tuoksu ja sydämensyke. Isänkin aika tulee kyllä, mutta elämän alkumetreillä - niin kamalaa kuin se onkin sanoa - äiti on se tuttu ja turvallinen kaikin tavoin, isässä on tuttua vain ääni. Kun laitat vaakakuppiin, onko tärkeämpää pitää vauvaasi sylissä ja tarjota hänelle turvasatama jossa vihdoinkin uskaltaa nukahtaa vai pestä keittiön lattiat ja valmistaa pinaattikeitto, valinta on simppeli. Miksi tällaisen asian oivaltaminen vei niin kauan aikaa? Jos tästä tekstistä ei jää mitään muuta mieleesi, niin muista edes tämä. Itsesi ja vauvasi vuoksi. Sinä olet korvaamaton. Sinua tarvitaan juuri nyt johonkin täysin uuteen. Järjestä aikasi ja tärkeysjärjestyksesi niin, ettei mikään vie sitä huomiota joka kuuluu vauvallesi.   

On ne vaan ihania, kriiseillä tai ilman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti