Syksyn ensimmäinen sieniretki!

Tämä kesä on ollut todella sateinen. Aurinkorannoille ei ole juuri päässyt, jotenkinhan tästä pitää hyöty ja ilo ottaa irti! Onneksi rakastan sienestämistä, sään ansiosta on varmaankin tulossa antoisa syksy! Ja sen kyllä huomasi, kun vaunuttelimme Ketunpojan kanssa metsään syksyn ensimmäiselle sieniretkelle.

Liioittelua havaittavissa Ketunpojan vaatetuksen määrässä? Villa-asun, unipussin ja peiton lisäksi vaunut oli vielä kääritty isoäidin virkkaamaan peittoon. Eikä ollut yhtään liian kuuma! Ketunpoika viihtyy metsässä mainiosti <3

 Pakkasin pojan isoisän kunnostamiin "maastovaunuihin". Meillä on kyllä Emmaljungan kaupunki-vaunut, mutta myös nämä 80-luvulta peräisin olevat remuvaunut, joilla uskaltaa lähteä maastoon :D. Jousitukset ovat todella messevät ja pinta sen verran rouhea, etteivät pienet kuraroiskeet haittaa. Ketunpoika myös nukkuu maastovaunuissa aina makoisasti, samaa en voi sanoa Emmaljungan yhdistelmävaunuista.. Pitäisi vain niellä se ulkokullattu ylpeytensä ja lähteä päristelemään myrkynvihreillä, kolisevilla metallivaunuilla kaupungillekin!

Sieniseikkailu vasta aluillaan ja löytyi jo kanttarelleja, haperoita, rouskuja ja yksi tattikin!

 Metsässä tuoksui jo vähän syksy.. ehkä kukkivan kanervan tuoksu sen teki, mutta alkoi tuntua siltä, että tämä kesä oli nyt tässä. Oli jotenkin ihanaa lampsia kumisaappaat jalassa, koppa kädessä pitkin metsäpolkua vauvan tuhistessa vaunuissa ja vain katsella ympärilleen. Pitäisi lähteä luontoon useammin, ihan liian usein sitä päätyy vain kaupungille paahtamaan kaupasta ja kahvilasta toiseen

Sienisaalis löytyi metsäpolun varrelta, polulta ei juuri tarvinnut poiketa ja
koppa tuli silti täyteen.. mitähän aarteita metsään vielä jäi?

Yksi ehdoton kohokohta sienestäessä ovat herkkutatit! Kantarellit ovat aina hyviä, suppilovahveroiden vuoksi voin koluta metsissä monta tuntiakin, mutta harvakseltaan piilossa kasvavat herkkutatit ovat aina löytö. Tiesitkö, että ne ovat niin puhtaita ja vaivattomia kokattavia, että voit syödä ne vaikka suoraan maasta? Todellinen aarre siis! Ne ovat myös koostumukseltaan jotain ihan muuta kuin mihin sienissä on yleensä tottunut. Herkkutatit ovat kuivia, jämäköitä ja napakoita poimittavia, madotkin jättävät ne yleensä rauhaan. En päässyt vaunujen vuoksi kovin syvälle metsään koluamaan, mutta löysin silti polun varrelta yhden, minimaallisen pienen raasun herkkutatin. Voi sitä pienokaista, toivottavasti saa kasvaa rauhassa isoksi, sitten mä käyn sen sieltä noutamassa kuin viikatemies ikään!

Voi katsokaa nyt, millainen pieni pallukka-tatti sieltä maasta yrittää pinnistää esiin. Ihana :D !!

Harmittaa, etten osaa sienestää kuin niitä yleisimpiä sienilajikkeita. Suvun vanhimpia kun kuuntelee niin tuntuu, että ennen vanhaan tunnettiin sienet niin ruuanlaitto- kuin värjäysominaisuuksiltaan ja niitä hyödynnettiin todella monipuolisesti. Olen koittanut opetella erilaisia sienireseptejä, että saisin hiljalleen haltuun sienien ruuaksi valmistamisen. Säilykkeitä en osaa tehdä niistä ensinkään, juuri ja juuri pakastaa. Jos sulla on hyviä säilömiskikkoja, niin jaa ne ihmeessä kanssani!

Kohta aletaan kärtsätä!

Päätin kuitenkin tehdä osasta sienistä täytettyjä voikkareita, otin inspiraatiota sienileipiin Miss Silvan kanttarellipastasta, tosin oma täytteeni koostui kanttarelleista, tateista, haperoista ja ryöpätyistä rouskuista.

Oi onnea, kantarelleja jäi vielä pakkaseenkin! Pitää käydä parin viikon kuluttua uudelleen kurkkaamassa, onko niitä siunaantunut lisää :)