Tuvanpöydän hionta ja lakkaus

Pölyinen tervehdys täältä ketunpojan mummolasta!

Suunnitelmissa oli tänne tullessani, että kaivan jostain esiin vanhempieni vanhan pirtinpöydän ja katson, missä kunnossa se on. Tai pitäisi oikeastaan puhua tuvanpöydästä, Pohjanmaalla kun pirtti-käsite on aika vieras. Löytyihän pöytä mummani tilalta puuverstaasta. Voi pitäisi joskus kirjoittaa ihan oma juttunsa mummolastani. Kyseessä on 1800-luvun puolella rakennettu hirsitalo, pihapiirissä on ollut paljon kauniita ulkorakennuksia jotka on valitettavasti ajan saatossa purettu pois. Jäljellä on enää vain verstas jossa on myös vanha ja hämyinen pihasauna (lapsena uskoin vuoren varmasti, että siellä asuu tonttu). Se talo ja pihapiiri on ja tulee aina olemaan minulle taianomainen paikka, siellä asuvat peikot ja menninkäiset, siellä aika on pysähtynyt mummolan pitsiverhojen taa. <3

Kirjasin varmuudeksi muistiin, mikä jalka oli kiinni missäkin penkissä ja miten päin, kun irrotin kaikki osat toisistaan hionnan ajaksi.

No mutta asiaan! Pöytä on siis vanhempieni kihlalahjaksi saama, isovanhempieni vanha ruokapöytä. En tarkalleen tiedä, miten vanhasta pöydästä on siis kyse, mutta ainakin 70-luvulla se on saanut lakkapinnan. Pöytä ja penkit ovat mäntyä, joten lakka on saanut ajan saatossa vahvasti oranssiin taittuvan värisävyn. En muistanut puuta niin keltaiseksi ja pitikin hetki pureskella, haluanko niin kukertavan keväistä pöytää keittiööni. Tällä hetkellä pöytä ja penkit kuitenkin asustivat orpoina verstaassa pölyyntymässä, enkä raaskinut jättää niin pitkää historiaa keränneitä kalusteita jatkamaan eläkepäiviä. Oli aika antaa niille uusi koti!

Hiomisprosessi kesken. Vielä loistaa pölyn alta kukertavanoranssi, lakattu mänty. Ihänä.

 Aloin sitten hioa pöytää. Ja penkkejä. Ja niiden jalkoja. Ja voi pojat miten niitä tulikaan hiottua! Jossain vaiheessa kuulin takaani jo ehdotuksen, että mitäs jos maalaisit ne valkoiseksi, niin pääsisit helpommalla? Mulla oli kuitenkin mielessä selkeä kuva siitä, miten saan riivittyä kalusteista ätläkän sävyn pois ja tilalle lakalla uuden, tummemman sävyn. Petsilakkaa siis ostamaan!

Hiominen sujuu paljon näppärämmin kun irrotat kaikki mahdolliset osat toisistaan.

Tuntui, että jollain muulla petsillä kuin lakalla, olisin saanut vielä luontevamman sävyn, mutten oikein muutakaan keksinyt ottaen huomioon pöydän käyttöasteen. Eli pinnan pitäisi kestää ruokailut, läksyjen teot, leipomiset, toistuvat pyyhkimiset keittiön puhdistusaineilla..kaikki, mitä tuvassa vain voi tapahtua! 

Eli jos haluat jotain vastaavaa omille puumööpeleillesi, joita peittää vääränsävyinen, paksu lakkakerros, toimi seuraavasti:

- Hio ensin isot pinnat hiomakoneella. Homma kannattaa tehdä jossain ulkosalla / katoksen alla. Pölyä syntyy paljon, paljon, paljon. Myös suojalasit vähentävät kummasti harmituksen määrää kun puupöly pöllähtää tuulenpuuskan mukana silmiisi.

- Jatka vaikeapääsyiset paikat hiekkapaperilla. Tähän kuluu aikaa, että saat kaikki vanhat lakat pois. Vaatii hermoja. Jos mukana kuvioissa on pieni ketunpoikanen, suosittelen toteuttamaan projektin poikasen isovanhempien luona :D !

- Puhdista mööpeli puupölystä ja kostuta pinnat kevyesti vedellä. Kun puu on kuivunut, hioskele ylösnousseet puukuidut pois. Nyt ollaan jo voiton puolella. Seuraavaksi poista hiontapöly huolellisesti. Käytä harjaa, pölyrättiä, mikä nyt sitten parhaiten käyttötarkoitustasi palveleekin. Itse koitin hinkata pölyn tosi huolellisesti pois ja silti sitä lakkaa levittäessä nousi jostain syvennyksistä, äh!

- Tässä vaiheessa järkevä varmaankin kittaisi kaikki epätasaisuudet piiloon ja hioisi sen jälkeen kitin jäljet hiontapaperilla. Jos taas haluat jättää elämisen jäljet ja rosoisuuden näkyviin, voi toimia "väärin" kuten minä, ja skipata tämän vaiheen.

- Sitten maalataan pinnat petsilakalla joko kertaalleen tai useampaan kertaan, riippuen halutusta tummuusasteesta. Itse käytin kastanjansävyä ja kerroksia on vain yksi, koska en halunnut tästä liian tummanpuhuvaa. Jos maalaa useamman kerroksen, voi pintaa hioa kevyesti kerrosten välissä.

Ekaa jalkaa maalaamassa. Tässä vaiheessa alkoi hirvittää, petsilakan sävy tuntui tosi synkältä kun vertasi vaaleaa, huokoista puupintaa, joka vanhan, keltaisen lakan alta paljastui. Hui, pilaanko mä nyt koko pöydän tuolla petsillä??

Aikaa siihen meni, mutta onpahan oman näköinen ja sopii Hirviskän tunnelmaan kuin nakutettuna. Me, kolmannessa polvessa pöydän ääreen istuvat <3.

Pinnasta tuli kauniin sävyinen, jännitysmomenteista huolimatta! Hyvin lähelle sitä, mitä olin haaveillutkin. Maalausjälki ei ehkä ole kaikista siisteintä, siinä hommassa kun en ole kovin kokenut. Mutta onpahan itse omannäköiseksi tehty :) !