maanantai 11. toukokuuta 2015

Ketunpojan ensimmäiset juhlat

Ihana elämä!
Tuntuu, että elän sellaisessa kirkkaankeltaisessa saippuakuplassa, kaikki näkyy lämpimissä sävyissä ja elämässä tapahtuu vain hirmu hyviä asioita. Aina ei voi olla näin, senhän tajuaa jokainen. Mutta kun tällaisen euforian tilan saavuttaa, päätin että uppoudun siihen täysillä. Ihan liian usein keskitymme kaikessa niihin negatiivisiin puoliin ja menetämme samalla niin paljon. Menetämme mahdollisuuden pysähtyä ja todeta, että juuri nyt, tässä hetkessä, kaikki on hyvin. Kaikki saattaa olla jopa täydellistä. Tästä ohikiitävästä tunteesta voisimme saada paljon voimaa ja jaksamista. Vikoja etsiessämme hautaamme hyvät hetket kaiken sen väkisin etsityn paskan alle. Tästä minäkin sain muistutuksen tasan kuukausi sitten.

Ketunpoika kasvaa rohinalla, pian on jo kolmikuukautisneuvola, mihin tämä aika karkaa?? Meillä oli kastejuhlat tasan kuukausi sitten ja poikanen sai nimen sekä neljä mahtavaa kummia, joiden tiedän olevan täysillä mukana lapsemme elämässä. Poikasen kastemekko on ollut myös miehelläni sekä ilveksillä. Nyt kaikki perheemme miehet ovat siis saaneet nimen samassa kastemekossa. Kastemaljana meillä oli käytössä sama malja, jota pappi käytti minut kastaessaan. Saimme siis jotain vanhaa ja lainattua juhliin mukaan, tuntui hyvältä ja tärkeältä :).

 Kun olen yrittänyt näin jälkeenpäin muistella juhlia täytyy myöntää, että ne menivät aika lahjakkaasti "ohi" itseltäni. Muistan jännittäneeni hirveästi ja säntäilleeni ees taas vähän koko ajan. Papin kaunis puhe on jäänyt mieleen ja se, että oli ensimmäinen oikeasti lämmin kevätpäivä. En sen sijaan muista jutelleeni juuri kenenkään kanssa, istahtaneeni juomaan kahvia rauhassa viittä minuuttia pidemmäksi ajaksi tai rentoutuneeni lainkaan. Kaikki tämä jännitys ja tohina olivat täysin turhaa, koska ketunpoika klaarasi ensimmäiset juhlansa edustavasti; pieni äännähdys kasteveden koskettettaessa päälakea, nukkumista ja hieman ristiäisvieraiden silmäilyä vaunusta käsin.



 
Teimme vielä sellaisen periaatepäätöksen ettemme aio stressata näistä juhlista, vaan haluamme olla läsnä ja nauttia joka hetkestä. Niinpä varasimme tilat seurakuntakeskukselta; ei tarvitse siivota ja viuhottaa pölyhuiskan kanssa. Tilasemme myös herkut - suklaatäytekakun ja kalavoileipäkakun - seurakunnan kautta: Ei multitaskaamista keittiössä leipomusten ja lastenhoidon välillä. Miehen sisko lupautui esiintymään puolisonsa kanssa juhlissa. He myös huolehtivat virsien säestyksestä kitaralla: ei mitään paineita "ohjelmasta" jota nyt kastetoimituksen lisäksi ei ristiäisissä ole yleensä muutenkaan. Tämän lisäksi ketunpojan kummit auttoivat kastemekon pukemisessa, tilan koristelussa ja olivat muutenkin isona apuna ja tukena.

Mutta niin siinä kävi, että viuhottamiseksi ja jännittämiseksi touhu meni kuitenkin :D!



 Onnistuin saamaan kierrokset siitä, etteivät kukka-asetelmat olleetkaan sellaisia kuin olin toivonut. Olin sopinut kukkakaupan kanssa, että matalista kimpuista lähtisi pitkät köynnökset, jotka saisin sitten asetella kahvi- ja kastepöydässä kauniisti kakun ja kastemaljan ympärille / lomaan. Sain kyllä kaksi kaunista kimppua, mutta ilman köynnöksiä. Tämäkös mammaa harmitti suuresti, heti meni toisin kuin mielikuvissa!


Olin toivonut täytekakun päälle haikaraa kakkukoristeeksi, tämä oli meille luvattu. Kakkukoriste näytti silti ihan joltain muulta, kuin mitä oli sovittu. Onnistuin siis saavuttamaan jo juhlien alkaessa tyytymättömän ja ees taas säntäilevän hormoni-mamma-meiningin :D !


Mutta sitten kun aloin kuunnella papin puhetta ja katsoin ketunpoikaa kummitätinsä sylissä tajusin, että tässä sitä nyt mennään. Nyt emme ole vieraina, vaan tämä on meidän juhlamme. Tämä tapahtuu juuri nyt, juuri meille. 
Katsoin omia vanhempiani, jotka kuuntelivat silmät kyynelissä kun pappi rukoili suojelusta pienelle ketunpojalle. He olivat nyt isovanhempia ja rakkaus juhlasalissa oli käsinkosketeltavaa. Katsoin kummeja ympärilläni ja tajusin miten onnekkaita olimme, kun olimme saaneet niin paljon upeita ihmisiä elämäämme. Ja miten mahtavia aikuisia he tulisivat olemaan pienelle lapselleni. Katsoimme miehen kanssa toisiimme ja molempien silmistä valuivat kyyneleet, tiesin että ajattelimme samaa. 
Sillä hetkellä päätin sukeltaa siihen kirkkaankeltaiseen kuplaan, josta nyt maailmaa ja kevättä tarkkailen. Näin mahtava ja ainutkertainen hetki oli miltei mennä sivu suun. Ja vain siksi, että me peruspessimistiset ihmiset tuppaamme tarkkailemaan maailma useimmiten puolityhjä lasi kädessä.
Loppupeleissä siis ihan se ja sama, oliko kakun päällä haikara vai ei, ketunpoika sai nimen ja kasteen <3!
Suosittelen sukeltamaan tänne kuplaan mun kanssa!




Loppuun mielenkiintoinen huomio:
Olemme mieheni kanssa kutsuneet poikaamme ketunpojaksi. Nimi juontaa siitä, että poikamme hiukset hohtavat punaisina päivänvalossa (molemmat isoäidit ovat punapäitä, saa nähdä mitä ketunpojasta vielä tulee ;) ). Sukunimeni myös viittaa jollain muinaisruotsilla kuulemma ovelaa kettua (en ole koskaan tarkistanut tämän todenperäisyyttä, mutta hauska ajatus. Joidenkin ystävien keskuudessa käsite "foxy lady" on jäänyt vakituisesti käyttöön).
Tajusin vasta kastejuhlan iltana, että tämä kettuteema tulee jatkumaan. Kaksi neljästä kummista ovat nyt antaneet toisistaan tietämättä kettuaiheisia lahjoja pojallemme; kalevalan kettu-riipuksen, kettu-pehmolelun, kettu-karkkeja (taisi olla enemmän vanhemmille :) )ja vaatteita joissa repolainen seikkailee. Huomasin myös, että ainoa raskausaikana vauvalle ostamani vaatekappale on söpö, retro samettinen Nuttu Nurin-potkupuku jossa seikkailee - kukapa muukaan kuin - ketturepolainen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti