Hupsistakeikkaa-selittelyt ja raskauspäiväkirjan 1. osa

Ja nuuuuuin vaan saatiin melkein vuosi hurahtamaan hiljaiseloa. Näin käy meikäläiselle todella usein päiväkirjojenkin kanssa - joita aina pyhästi päätän alkaa kirjoittaa ja muutaman tekstin jälkeen sitten en vain saa aikaseksi. :D
Jaksan ihastella muutamia kavereitani, jotka kirjoittavat säännöllisesti, pari kertaa kuussa! Onneksi mulla on myös kohtalotovereita, kuten ystäväni Jenni joka kunnostautuu hetkittäin, kuten meikäläinenkin <3. Luin juuri Jennin tekstin hänen häämatkastaan New Yorkissa ja innostuin itsekin. Perrrhana, kai tässä voisi pitkästä aikaa aktivoitua ja tehdä samat hupsistakeikkaaihmettelyt kuin Jenni :D!

..Ainakin tällä hetkellä olisi aikaa, elelen tällä hetkellä nimittäin oloneuvoksena. Jäin viikko sitten äitiyslomalle ja laskettuun aikaan päivää vaille kuukausi aikaa.. Mikäli tuo masussa asusteleva pikkumies malttaa pysyä vielä aloillaan ja kaikki menee hyvin, nyt olisi aikaa kirjoittaa ja ihmetellä elämää.

Paljon on ehtinyt tapahtua vajaassa vuodessa. Kesän alussa saatiin tosiaan tieto, että perheemme kasvaa yhdellä jäsenellä. Tavoilleni uskollisena kirjasin tuolloin raskauden alkuaikoina muistiin tuntemuksia ja ajatuksia, että jäisi jotain muistiin niiltä ajoilta...ja sitten tietty lopetin jo ennenkuin alkoi masu kasvaa, lusmu mikä lusmu! Mutta ajattelin liittää tähän pätkiä teksteistä tuolta ajalta, niitä on itsekin kivaa lukea näin raskauden loppumetreillä.


10.6.2014:

 "Mä lähden nyt ostamaan raskaustestejä, jos vaikka oltais saatu maha-asukki" , vitsailen työkaverilleni Tanjalle, kun lähden tunnin etuajassa töistä. En tiedä, mistä moinen päähänpisto edes tuli. Jokin tuntuu nyt vain kuiskivan korvaan, että teepä testaus. Naisen vaisto?

Ostan apteekista kaksi Clear Blueta ja ajelen kotiin. On vähän hölmö olo kun istun tietokonepöydän äärellä ja odottelen testin näytössä vilkkuvan tiimalasin muuttuvan joko "raskaana" tai "ei raskaana" -tekstiksi. Vähän ihmettelen, mistä tämä päähänpisto tuli. Se hiipi mieleen päivän aikana ja kiire testin tekemiselle oli iltapäivällä jo niin kova, että lähdin tunnin etuajassa töistä. Nyt olin jo niin malttamaton, että vaikka mies on vielä töissä eikä tiedä mitään testeistä, oli jo pakko pissiä tikkuun :D ! Mitään sen kummempia fyysisiä tuntemuksia minulla ei ole. Vain tämä pieni ääni, joka kuiskii korvaani.
Clear Blue antaa vastauksensa.
"Raskaana. 1-2 viikkoa hedelmöityksestä."

Istun tuolilla ja tuijotan tulosta. Enkä usko sitä. Tuntuu kuin alaselässäni olisi tuhat muurahaista, jotka kipittävät selkärankaa pitkin niskaan nostaen hiukset ja ihokarvat pystyyn. Nousen seisomaan ja kävelen makuuhuoneeseen, istahdan sängylle. En pysty sanoinkuvailemaan, miten epätodellinen hetki on. Olenko minä raskaana? Saadaanko me vauva? Eikun ei, en pääse edes siihen "vauva"-ajatukseen asti. Olen jumissa sanassa "raskaana". Mitenkä niin olen raskaana, minähän olen minä, enkä minä ole raskaana. Juoksen takaisin työpöydän ääreen ja katson testiä epäuskoisena. Edelleen "raskaana", ei ollut vaihtunut "ei vaiskaan!"-tilaan.

Olen joskus vitsaillut, että olen "jäätyjä". Kriisitilanteissa, palohälytyksen sattuessa tai muussa vastaavassa yllättävässä tilanteessa reagoin jäätymällä. Pysähdyn paikalleni, jalat ovat sementtiä enkä kykene toimimaan. Nyt on jäätymisen hetki.
Katson kelloa, katson puhelinta. Mieheni ei tule vielä tuntiin töistä. Apua! Tekisi mieli soittaa. Muttei tällaista kerrota puhelimessa.

Alan nauraa omille reaktioilleni ja katson kolmannen kerran testiä. Edelleen raskaana.

Yhtäkkiä tajuan istuneeni puoli tuntia pöydän ääressä tuijottaen raskaustestiä. Harmittaa, että onnen kiljaisujen ja euforian sijaan tunnen oloni pöllämystyneeksi ja parhaiten olotilaa kuvaisi sana "pihalla". Tulisi se mies jo! Minun täytyy lähteä martta-yhdistyksen hallituksen kokoukseen, eikä mies ole vieläkään tullut. Ei auta kuin lähteä ja pitää tieto vielä toistaiseksi sisälläni.Matkalla kokoukseen tajuan ajaneeni harhaan tutulla tiellä. Ihan pihalla, kuten sanoin.

Kokouksessa sovitut asiat menevät minulta täysin ohi. Olisi vain kiire kotiin. Kärsivällisyys ei koskaan ole ollut hyveitäni ja nyt sitä ei ole pisaraakaan! Kun olen ensin kiirehtinyt koko kokouksen ajan kotiin ja istun nyt sohvalla tuijotellen mieheni takaraivoa, olen sanaton. Koitan miettiä jotain järkevää tapaa kertoa toiselle uutiset. Sanoja ei ole. Päätän vain näyttää testin.

Hymyilyttää, kun mieheni reaktio on niin samanlainen kuin omani muutama tunti aikaisemmin. "Pidä musta kiinni, jalat pettää alata.." Se nauraa ja halataan."


<3

Voi kun tästä tuntuu olevan ikuisuus aikaa! Kesä - ihana, ihana hellekesä - meni mun osalta oksennellessa ja vasta syksyn viileiden ilmojen saapuessa olo alkoi kohentua. Olen yleensä ekana valittamassa, jos kesällä ei ole lämpimiä kelejä, mutta viime kesältä olisin kyllä voinut jättää ne välttiin :D.

Tässä varmaan kaikki tältä erää, nyt pitää kiiruhtaa hetken päästä alkavaan synnytysvalmennukseen, tänään perehdytään imetykseen. Voi tätä äitiyden ihmeellistä maailmaa! 

Ystävien päivän jälkeisiä kuulumisia

Heissulivei ja vaikka myöhässä tuleekin, niin hyvää ystävänpäivää kaikille!

Toivottavasti kaikilla on ollut hyvä viikonloppu tärkeiden ihmisten seurassa ja olette päässeet juhlistamaan ystävyyttä <3 !
Aloitin perjantain antamalla miehelleni ystävänpäivälahjaksi tämän kirjan. 

Kuulin, että kyseinen Sam McBratneyn "Arvaa kuinka paljon sinua rakastan" on yksi myydyimmistä lasten kirjoista tällä hetkellä ja kyllähän tuo kansikuva sulattaa sydämet. En vain ollut ihan varma, että olisiko se välttämättä toimiva lahja rakastetulle, ehkä se sopisi paremmin vanhemmilta lapsille.. 
Mutta kun huuto.netistä kirjan löysin ja myyntipuheessa vielä luki, että kirja sopii täydellisesti romanttiseksi ystävänpäivälahjaksi omalle rakkaalleen, olin ihan myyty. 

Hieman kyllä nauratti, kun kirja sitten saapui ja selailin sen läpi - siinä ovat Pikku Pupu ja Iso Pupu, jotka koittavat miettiä, miten mittaisivat toisiaan kohtaan tuntemansa rakkauden määrän. No kyllähän se aika vahvasti äiskältä ja isiltä lapselle -kirjalta vaikuttaa. Ehdin jo harkita suunnitelman muuttamista ja antavani kirjan lapsille suoraan. Mutta sitten luetutin sen vielä ystävälläni, jonka mielestä kirja oli mitä romanttisin ja sopisi Iso/Pieni Pupu asetelmasta huolimatta miehelleni. Joten kääräisin sen pakettiin ja annoin kirjan perjantai-aamuna, ennenkuin mieheni lähti töihin. Ja olihan se ihan nappilahja ystävänpäiväksi, aiheutti hymyjä, halauksia ja pusuja :).

 
Otin perjantain vapaaksi töistä ja hurautin toiselle puolelle Suomea, Pohjois-Savoon, tapaamaan ystäviäni. Vietän heidän kanssaan aikaa ihan liian vähän, mutta aina harvoin kohdatessamme yhdessä viettämämme aika on sitäkin ihanampaa. Olen alkanut kutsua tätä porukkaani "sossunaisiksi", koska olemme ystävystyneet sosionomeiksi opiskellessamme. 

Viikonloppu teki kyllä hyvää! Tuli saunottua, parannettua maailmaa yöhön asti, suunniteltua ystävän häitä, itkettyä ja naurettua, katsottua jopa perinteinen hömppämusikaali (joiden katsominen alkaa jostain syystä muotoutua meillä perinteeksi). Jotenkin sen matkustamisen vuoksi näitä treffaamisia on ihan liian harvoin! Ystäväni Marian sanoin, "miksei me tehdä tätä useammin??". Onneksi nyt aloimme jo suunnitella alustavasti seuraavaa tapaamista, niinkin pian kuin tälle keväälle. Meillä on nyt ollut muutamana vuotena traditiona tehdä jotain yhdessä kevään tullessa, pari vuotta sitten lähdimme Tallinnaan hemmottelulomalle ja viime vuonna vietimme mökkiviikonlopun paljussa lioten. Saa nähdä mitä tänä vuonna keksisimme! 

 Tunnelmointia ruokapöydästä. Emäntämme Jennin tarjoamaa punaviiniä, joka oli kuulemma todella hyvää. Itse en päässyt sitä maistelemaan, harmitus!!

Viikonlopun aikana kuulumisia vaihdellessamme päädyimme yhä uudelleen elämän haurauden äärelle. 
On erittäin tärkeää kertoa toiselle, miten tärkeä hän on ja miten häntä rakastaa. Tässä maailmassa ei ole mitään takeita siitä, että elämä jatkuisi samoilla raiteillaan vuodesta toiseen turvallisesti ja tasaisesti. Siksi ei saisi unohtua arjen keskelle ja lamaantua itsestäänselvyyden tilaan.

Vaikka ystävänpäivä jo menikin haluan sanoa vielä kerran - hyvää ystävänpäivää ja pitäkää huolta toisistanne! <3

" -- Käytät riemuiten elämän lahjaa, avaat joka päivä siitä palan. Niin kaikkien pitäisi elellä, sinun seuraajaksesi alan. -- Tämä neuvo on kaikkein tärkein : Muista rakastaa, pikkuinen! Maailmaan kurkottele kuin kukka vartta valoon ojentaen. Se on varma tie olla onnellinen ja ainoa tapa olla vapaa. Usko itseesi aina, usko unelmiin, ole se mikä olet, oma itsesi tapaa."



Lopuksi haluan vielä taputtaa itseäni pään päälle siitä, etten sortunut herkkuihin koko viikonloppuna ja uskokaa, niitä oli tarjolla paljon :) ! 
Eli Superdieetissä siirrytään kohta kolmannen viikon puolella ja ainakin vielä ollaan pysytty ruodussa. Tosin tässäkin kohtaa hatun nosto ystävilleni - antoivat mun rauhassa kokkailla dieettiruokiani ja mussuttaa rahkojani, eivätkä houkutelleet liikaa juustoilla ja punaviinillä, tällainen herkuttelija kun on helppo sortumaan :).

Kaksi upeaa äSSää

Manasin taannoin iho-ongelmani alimpaan helv...
Voi, ette uskoisi, mikä tilanne on nyt!
Ääripäästä toiseen mennään, nimittäin. Sain kyllä lähetteen ihotaudin puolelle, mutta sain perua koko reissun (onneksi lähetteet on kaiken varalta puoli vuotta voimassa..).
Tällä hetkellä ihoni on nimittäin sileä, kuulas..voisin väittää sen olevan jopa paremmassa kunnossa kuin mitä se oli ennen ihmeellisen psoriasis-röpelön ilmestymistä.

Mulla on nyt kaksi kovaa äSSää hihassa, joiden uskon asiaan vaikuttaneen. Nimittäin Sooda ja Superdieetti! 
Haluan nyt hehkuttaa niistä vähän teillekin :) 

Sooda ihottumien hoidossa

 

Työkaverini vinkkasi, että tiesi erään hoitaneen vaikeaa, kutisevaa ihottumaa sekoittamalla perusvoiteeseen soodaa ja jättämällä sen vaikuttamaan yöksi kasvoille. 
Kuulosti jotenkin uskomattomalta, itse olen käyttänyt soodaa vain puhdistustarkoituksiin (ja onhan se kätevistä kätevin aine!). Tammikuun loppupuolella aloin vain olla niin väsynyt koko tilanteeseen, että olin valmis kokeilemaan mitä vain.

Sänkynihän siinä sotkin, kun menin rapsakka sooda iholla nukkumaan, eikä iho tuntunut ekan käyttökerran jälkeen aamulla sen kummemmalta. Jatkoin kuitenkin sitkeästi rasvaamista ja viikonloppuisin kotosalla kuljin soodatöhnä naamalla päivisinkin.
Mutta uskokaa tai älkää, kasvot alkoivat hiljalleen siletä ja punoitus kadota! Tällä hetkellä ihoni on kuin siinä ei olisi mitään ollutkaan, sileä ja heleä. Enää en lisää soodaa kosteusvoiteeseen, mutta mikäli alan huomata ihomuutoksia, otan sen uudelleen käyttöön.

Sooda hygieniatuotteena 

 

On se sooda vain ihmeellistä ainetta. Kuulin, että sitä voisi käyttää myös hiusten ja kasvojen puhdistukseen, hengityksen raikastamiseen ja jopa hampaitten harjaamiseen! Hampaiden kohdalla en ole asiaa vielä testannut, mutta kasvoni sooda saa narskuvan puhtaiksi ja ihon kunnosta päätellen ei se pahaa todellakaan tee. Eli kostuta kasvot vedellä, annostele soodaa kämmenille ja hiero kasvoihin. Huuhtele pois. Etkä muuten tarvitse tämän jälkeen meikinpoistoainetta.
Simppeliä, eikö?

Olen kertaalleen kokeillut pestä hiukseni soodalla. Pointti ilmeisesti on, että sooda puhdistaa hiuksista lian jättäen päänahkaan hiusten tarvitseman luonnollisen rasvan (joka ei siis ole sitä, mikä saa hiukset näyttämään likaisilta). 
Lopputulos oli sama kuin kasvoilla - hiuksistakin tuli narskuvan puhtaat ja myös karheamman tuntuiset. Ihan eri kuin kaupan shamppoilla pestäessä. Minulle se sopi oikein hyvin, hiukseni kun ovat luonnostaan erittäin liukkaat ja soodapesulla sain nyt vähän volyymia niihin.
Mutta voisin kuvitella, että tuuhean, karhean tukan omiaavat eivät soodaa shampoona arvostaisi, lopputuloksena voisi olla aikamoinen takkutukkapeikko. 
Nyt vain mietin, mitä sooda tekisi hiuksille pitemmällä aikavälillä käytettynä.. Jos teillä on käytöstä kokemusta, kertokaa ihmeessä, olen utelias kuulemaan. 

Sooda terveystuotteena

 

Soodan pitäisi myös kääntää kehomme happamuutta emäksisempään suuntaan. Pohjoismaissa asustavat ihmiset ovat luonnostaan etelämpänä eläviä ihmisiä happamampia kehonsa ph:lta. Ilmeisesti se on monen tekijän summa, mutta itse ph-liuskoja testanneena voin todeta olevani hapan kuin sitruuna. Happamuutta lisäävät ainakin rasvainen ja runsaslihainen ruokavalio ja hiilihydraattien vähäisyys (joiden karsiminen taas joissain piireissä nähdään suotavana asiana terveyden ja laihduttamisen kannalta).
No mitä pahaa happamuudessa sitten on? 
Jos solumme kääntyvät kovinkin happamiksi immuniteettimme laskee, ruoan hyödylliset ravinteet eivät imeydy kehoomme tehokkaasti, selluliittia kehittyy, syöpään sairastumisen riski nousee.. listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tai näin olen ainakin netistä lukenut ja itseäni viisaammilta kuullut. Ja se ph-liuskatesti oli viimeinen pisara. Pakko lopettaa tämä hapattaminen!

Netistä löysin tähänkin ongelmaan ratkaisun soodasta! Jos aihe kiinnostaa, niin googlettakaapa vaikka "ruokasooda" ja "emäksisyys". Pähkinänkuoressa voisi todeta, että vajaa teelusikallinen soodaa vesilasilliseen päivittäin sekoitettuna ja tyhjään vatsaan juotuna, pitää happamat huolet loitommalla. 
Toki, jos tuosta hapan/emäksinen-ph-asiasta kiinnostuit enemmän, markkinoilta löytyy myös erilaisia tuotteita jotka on varta vasten kehitetty kääntämään pohjoismaisen ihmisen ph-arvoa emäksisemmäksi.

Superdieetistä 

 

Ja Superdieetti..
Alkoi huvittaa, kun olin tännekin julistanut, että nyt kaivan Marttojen pula-aikojen ruokaohjeet esille ja alan perehtyä perinteisiin ruokaresepteihin. Eihän siitä nyt mitään tule, mä nimittäin aloitin helmikuun alusta FitFarmin järjestämän superdieetin, joka perustuu kuntoiluohjelmaa, tarkkaan ruokavalioon ja nettivalmennukseen. Ala nyt siinä sitten testaamaan reseptejä, kun suolankin määrä pitää punnita ravintovaa'an kanssa :D.
Vuoden vaihteen jälkeen vain tuli leipiintyminen koko syksyn ajan jatkuneeseen mussuttamiseen. Tätä terveydellistä ryhtiliikettä oli siis suunniteltu jo pitempään kuin uudenvuoden lupaukseksi tai tipattoman tammikuun kylkeen. Nyt tuntui sopivalta hetkeltä kiristää omia elämäntapoja, ei ole suuria juhlapyhiä tiedossa ja kesän grillikauteenkin on vielä pitkä aika :).

Superdieetin terveellinen ruokavalio ja kunnostautuminen veden juonnissa tuntuvat olleen se viimeinen askel kohti parempaa ihoa. Ihan oikeasti, mun iho on jopa eri värinen :D !! Ja selässä asustava ihottuma ei ole vaivannut kahteen viikkoon. Ei vaikka olen unohtanut sitä sibicortilla rasvata. Hurjaa.

Jos en siis tällä dieetillä kummemmin kiinteydykään, on ainakin ihoni pelastunut monelta vaivalta. 
Toivottavasti tätä elämäntapamuutosta vain jaksaisi jatkaa edes jollain teholla sitten kuuden viikon jälkeenkin, kun Superdieetti on ohi. 
Pitää kirjoittaa vielä ihan oma sepustuksensa kuntoilusta ja diettailustakin. 

Tässä kaikki kuitenkin tällä erää. Ugh, olen puhunut.

Talounelmia..

Tiedättekö mitä?
Meiltä loppuu tila!!

Lapset eivät tästä pienemmiksi muutu, vanhempi kaipaisi jo kovasti "omaa tilaa". Kertolaskujen pänttäämiset ynnä muut eivät luonnistu nuoremman hyöriessä samassa huoneessa banjon ja huuliharpun kera :).

Hiljalleen wc:n jakaminen kodinhoitohuoneeksi, kylppäriksi ja veskiksi yhtä aikaa alkaa turhauttaa. Myös olohuoneen ollessa sekä työhuone että lasten leikkihuone samaan aikaan ja makkarin majoittaessa parhaimmillaan 4 henkeä samassa tilassa, alkaa tulla vähän sellainen tunne, että pitäisköhän tässä alkaa katsella jotain vähän enemmän neliöitä kattavaa asuntoa??

Ollaan katseltu netistä vanhoja taloja ja vertailtu uusia talopaketteja, koitettu tehdä vähän listaa, että mikä olisi meille järkevin ratkaisu.
Onneksi meillä on aika samanlainen näkemys siitä, millainen yhteinen kotimme olisi. Molempia kiehtovat perinteiset ja vanhaakin aikaa henkivät talot.. rintamiestaloista aina pohjalaiskartanoihin, joita tänne Etelä-Pohjanmaalle on taas alkanut nousta perinnekylähankkeiden yms. siivittäminä. Esimerkiksi Vimmerbyssä sijaitsevat Vaahteramäen Eemelin koti on aivan ihastuttava!

                      http://www.travelgatesweden.se

Tällaisissa taloissa on sitä aitoa, oikeaa kodin tunnelmaa. Minun mielikuvissani taloamme ympäröivät mummolan syreenipuskat ja omenpuiden alle mahtuu paistattelemaan päivää ja syömään pannukakkuja :).

Ihastun yhä uudelleen mansardikattoisiin taloihin. En välttämättä tarkoita talopakettien kaikkein piparkakkumaisimpia puuteriunelmia, mutta sellaisia, jotka tuovat taloon nostalgista tunnelmaa.

Sitten toinen juttu, joka meitä vetää puoleensa, ovat kivitalot. Vanhat, jopa jugend-tyyliä henkivät kivitalot! Tai ollapa kivinen villa Italiasta tai Etelä-Ranskasta! Työmatka taitaisi vain venyä silloin turhan pitkäksi, saisikohan sellaisen talon tunnelmaa siirrettyä jotenkin tänne kylmään pohjolaan?

                  http://www.theaustralian.com.au/executive-living
       Tässä kuvassa on aivan ihana tunnelma! Näillä lakeuksilla ja     pakkasasteilla  tulisi kyllä haasteelliseksi tavoittaa tätä     fiilistä.. :D

                                                 http://www.rentvillasin.com

En oikein osaa selittää, mikä näissä taloissa vetää mua puoleensa. Ne ovat aika pelkistettyjä, eivät mitenkään suomalaisessa mielessä perinteisiä (ja olen monessa jutussa raivostuttavan Suomi-nostalginen :D) eivätkä monen mielestä kovin kauniitakaan verrattuna mansardi-pitsitalo-unelmiin. Silti näitä kuvia katsellessa mun sydämen valtaa todella kotoinen tunne. Ja sellaista fiilistähän me kaikki tietty tavoitellaan kun kotia etsimme.

Kun jotenkin saisin yhdistettyä Vaahteramäen mansardikaton ja maalaistunnelman Etelä-Eurooppalaiseen villaan ja saisin sen näyttämään vielä luontevalta Suomen maaperällä... Kaipa tässä täytyy avata silmät ja alkaa katsella ympärilleen, jossain se oma unelmien Pikku Villa meitä odottaa!

Sellaisen kodin terassilla voisin siemaista lasillisen punaviiniä ja rauhoittua niitä syreenipensaita nuuhkien :).

Lämmittävät omenat toffeella (5:lle)

Voi kamaluus näitä pakkasia!
Tulen joka päivä sisälle nenänpää jäässä ja sormet kohmeessa. Nyt tarvitaan jotain lämmittävää herkkua paukkuvien pakkasten keskelle.
Resepti on peräisin Sara La Fountainin "Passion for food" -kirjasta. Mielestäni yksi parhaista herkku-kirjoista, kun tekee mieli jotain vähän "epäterveellisempää", muttei viitsi kaupan irtokarkkilaarillekaan heti marssia :)

Omenat ovat tähän aikaan talvesta edullisimpia hedelmiä, mitä kaupasta saa. Niistä ja muutamasta perusleivontamausteesta saa hyvän jälkkärin, joka lämmittää mausteisuudellaan ja sulattaa kohmeen niin isojen kuin pienempienkin nenänpäistä :).

Toffeekastiketta kannattaa kokeilla muihinkin jälkkäreihin, esim jäädykkeen ja jäätelön kanssa maistuu tosi herkulta.

Uuniomenat suuntaamassa kohti uunia

50 g fariinisokeria
1 dl kaurahiutaleita
50 g rusinoita (meillä niistä ei niin tykätä, joten oman maun mukaan vähempikin riittää..)
50 g pekaanipähkinöitä rouhittuna
5 omenaa, siemenkodat poistettuina
50 g voita pieninä kuutioina

Toffeekastike:
125 g fariinisokeria
2 1/2 dl kermaa
1 tl kanelia
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl neilikkaa

Sekoita kulhossa fariinisokeri, kaurahiutaleet, rusinat ja pekaanipähkinät. Laita omenat leivinpaperoidulle uunipellille ja täytä omenat kaura-pähkinäseoksella. Lisää lopuksi vielä voinokareita jokaiseen omenaan. 
Laita täytetyt omenat 180 -asteiseen uuniin 25-30 minuutiksi, kunnes omenat ovat pehmenneet.

Tee toffeekastike sillä aikaa, kun omenat ovat uunissa. Laita kaikki ainekset kattilaan ja anna keittyä, kunnes seos on paksuuntunut. Tarjoile uuniomenat toffeekastikkeella ja vaikka vaniljajäätelön kera.

Iholla

Antakaa mun valittaa nyt hetki. Ärsyttää, turhauttaa, kiukuttaa.

Monille ihmisille kaunis iho on itsestään selvyys. Tai siis he eivät koe ihoaan sen kummemmin epämiellyttäväksi, kauniiksi tai yhtään miksikään. Se vain on..iho. 
Kesäisin katselen kateellisena jokaista, joka vetäisee huoletta halterneck -mekon yms. ylleen paljastaen käsivarret, selän.. Mulle se ei ole aina ihan itsestäänselvää, tunnen oloni tosi epävarmaksi ja kiusaantuneeksi.

Ihoni on todella kuiva talvisin. Käytän useita eri rasvoja, jynssään niitä ihooni monta kertaa päivässä minimoidakseni hilseilyn.. kauheen kiva kun varisen päivät pitkät pitkin kaupunkia.
Näin talven ja pakkasen maassa se on toki monen suomalaisen ongelma ja te voittekin varmasti samaistua tähän turhautumiseen. Eikä mikään määrä linimenttejä ja rasvoja riitä??

Tämän lisäksi löytyy tietenkin vielä muuta, "eikä siinä vielä kaikki"! 10 vuotta sitten sain iho-ongelmien esikoiseni; kosketusallergian. Kehoni puolustusjärjestelmä on yliaktiivinen ja käy kaikkia ulkoisia ärsykkeitä vastaan erittäin ärhäkästi. Tämä näkyy ihollani nokkosihottumana, järkyttävän kovana kutinana, niin kovana, että sitä vain päätyy tutisemaan "kutinahorkassa". Ei kivaa.
Tämän lisäksi iho turpoaa niiltä kohdin, mihin tulee raapauksia tai muita yllättäviä, äkkinäisiä kosketuksia. Tästä kohdasta turvotus sitten lähtee leviämään, mihin suuntaan nyt milloinkin. Ja lopettaa turpoamisen kun itselleen sopii, yleensä se tykkää levennellä aika pitkään ja laajalti. Kuulostaa järjettömältä, eikö? Tilanne voi pamahtaa päälle kantaessani ulos pölyisiä mattoja, kissan raapaistessa.. ihan mistä vain! Pahimmillaan ollessaan kasvoni turposivat siitä, että pesin ne aamuisin vedellä.. siis pelkällä vedellä.

Sinnittelin jonkin aikaa oireideni kanssa kunnes marssin ihotautilääkärille, joka näki suoraan mistä tapauksessani oli kyse ja määräsi minulle perusallergialääkkeet. Niitä nyt sitten popsin, napin naamaan joka päivä. Ilman niitä ei tule kesää, kokeiltu on olla ilman aina säännöllisesti ja oireet palaavat kyllä. Olen siis kyllä tyytyväinen, että siihen on olemassa lääke! Hyvä näin.. sääli vain, että allergialääke kuivattaa limakalvoja, joten jokapäiväisiin lääkkeisiin kuuluvat nappien lisäksi myös erilaiset tipat ja suihkeet.

No näidenkin kanssa vielä menee ihan mukavasti. Mikäs se on suihkiessa, talvella ja keväällä vähän enemmän vielä. Muutama vuosi kosketusallergian puhkeamisen jälkeen kuitenkin selkääni alkoi ilmestyä ihmeellistä punaista, kuivaa ihottumaan. Itse epäilin sen olevan jotain myöhäisiän aknea, hikinäppylää tms., ja hoidin ongelmaa ihan perinteisin konstein. Ihottuma levisi kuitenkin koko selälle ja oli jo aika karsean näköinen, joten marssin jälleen ihotautilääkärille tk:n terveisten jälkeen, jotka olivat tyyliin "käytä clearasilia".

Spesialisti tuumasi, että ihottuma oli jonkin bakteerin aiheuttama (jota en kyllä enää muista enkä jaksa välittää) ja määräsi siihen lääkerasvan, sekin onneksi jotain aika peruskamaa, eli jälleen sain olla kiitollinen siitä, että ongelmasta selvittiin niin pienellä! Tosin tämäkään vaiva ei ole minulta poistunut. Jos jätän rasvailun väliin ihottuma puhkeaa uudelleen. Eikä iho ole ensimmäisen kerran jälkeen palannut koskaan täysin entiselleen, en tykkää käyttää selästä avonaisia vaatteita ellen vähän pakkeloi ihoa sieltä. Ja täytyy myöntää, että joka suihkukerran jälkeen minulla ei ole paikalla selän rasvaajaa, joten joskus jäävät salvat levittämättä ja lopputuloksenhan tiedän sitten iltaan mennessä.. Meneehän sellainen rasvailu hetken, mutta n. 8 vuotta kestäneenä homma alkaa hiljalleen ärsyttää.

Viikko sitten revin tukkaa päästä. Mitä nyt tällä kertaa?? Nyt koko ylävartaloani, kasvot mukaan lukien, peittää punainen, laikukas ihottuma joka hilseilee sieltä täältä. Onneksi ihottuma on lievimmillään kasvoilla, eli uskallan käydä töissä. Mutta mitä helvettiä tällä kertaa??? Perjantaina saan lähetteen ihotautilääkärille, taas. Olen tässä arponut, että nytkö olen saanut psorin vai onko tämä jotain rokkoa.. Arpominen ei toki auta, mutta turhauttavaa tämä on. Olisin mielelläni edes hetken rauhassa tämän ihoni kanssa.
Perjantaihin asti popsin kortisonia ja suljetaan pois se vaihtoehto, ettei kyseessä ole jokin allerginen reaktio. 

Jäädään odottelemaan, mitä sieltä kuuluu.
Ja pahoittelut tästä nurinasta, maailmassa on suurempiakin ongelmia. Nyt oli vain tämmönen hetki.

Koululaisen kanaviillokki, nams!

Jeps... Kummelisketsissä reksi sanoo Harri "Höylä" Soikkelille, että "meillä on tänään limainen päivä, ruokalassa on kanaviillokkia".. Mieheni arveli, että kyseinen ruoka on monen lapsukaisen ällötysruoka peruskouluajoilta. 
Siis mitä?? Eihän mikään ole kanaviillokkia parempaa! Etenkin seuraavana päivänä, kun se on saanut maustua jääkaapissa vielä yön yli. Mehukasta kanaa, kermainen ja hieman sitruksinen kastike, currynkeltainen riisi.. ah!

Mulle on iskenyt semmonen mummola-paluu lapsuuteen-kokkausbuumi. Retrot ja nostalgiset repeptit kiehtovat paljon moderneja wokkeja enemmän. Jos yhtään jäit nyt arpomaan, että oliko se kanaviillokki oikeasti niin limaista, niin koklaapa tehdä tämä ruoka! Meillä tämän jälkeen nuollaan lautasetkin puhtaaksi :)!

Kanaviillokki 4 hlölle

2 L vettä
2 tl suolaa
3 broilerin koipi-reisipalaa (tai muuta broiskua)
2 porkkanaa
1 sipuli
10 kokonaista valkopippuria
2 laakerinlehteä

50 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
1/2 rkl currya
n. 1 L keitinvettä
2 rkl sitruunan mehua (laita maistellen, aina ei tarvitse kahta)
ripaus suolaa, valkopippuria ja sokeria
1 dl kermaa 

Keitä broilerit vedessä ja suolassa, kuori pinnalle nouseva vaahto.
Lohko porkkanat ja sipulit ja lisää mukaan keittymään. Lisää myös laakerinlehdet ja kokonaiset valkopippurit mukaan.
Anna kiehua hiljalleen n. tunti, lisää vettä jos tuntuu, että haihtuu paljon keittelyn aikana.

Siivilöi keitinliemi, nosta linnut pois ja erottele lihan luista ja paloittele. Jätä liemi talteen!
Sulata kattilassa voi ja lisää jauhot & curry.
Lisää vähitellen keitinvettä kunnes kastike on sopivan paksuista (=limaista :D... nyt on mahdollisuus siis tehdä kastikkeesta vähän laimeampaa, jos tekstuuri ällöttää. Itse rakastan just sitä, että kastike on jähmeää).
Lisää lihat ja mausta. Lisää lopuksi kerma ja kiehauta.

Nautiskele riisin tai speltin kera!
..Ja laittakaa palautetta, mitä tykkäsitte, oliko kauhiaa? :D