Yläkerran vessan kanssa ongelmia..

Vanhaa taloa remontoidessa tulee aina jotain yllättävää vastaan. Todennäköisempää on, että jotain ylimääräistä ilmaantuu kuin että saisit purjehtia remonttisi läpi selkeän suunnitelman kera ja kaikki menisi juuri niinkuin olit mielessäsi ajatellut. 
Meidän ylimääräinen ylläri oli yläkerran vessa, joka vei ärsyttävän paljon aikaa ja nosti stressitasoa tämän kesän aikana. 

Tämän oven takaa löytyi vielä pari kuukautta sitten yläkerran pikkiriikkinen kakkosvessa. Kesä on ollut erittäin sateinen ja eräänä erittäin sateisena iltana mieheni teki juuri lähtöä Hirviskältä, mutta jostain kohtalon oikusta päätyi kurkistamaan vielä yläkertaan ennen lähtöään. Vessassa olikin yllätys kun huomattiin, että tuuletusputken raosta tiputti vettä! Kas, siististi ja huomaamattomasti, mutta sieltä sitä tuli, kuivina päivinä kukaan ei huomaisi mitään. Otimme sisäkattoa putken ympäriltä pois ja kohtasimme tällaisen näyn:

Ensi alkuun pääsi muutama kirosana ja jostain muistin kätköistä piti kaivaa esille terästetty stressinsietokyky kulttuurituottamisen ajoilta. Totesimme, että tuuletusputken läpivienti vuotaa katolta. Mahtavaa. Emme tiedä miten kauan se on vuotanut, miten laajalle alueelle vettä on mennyt ja millaista rihmastoa se on jo vuotaessaan aiheuttanut. Ostimmeko hometalon? Tuonko lapseni kotiinsa saamaan astman? Maksanko pankille rahaa aikapommista? Monenlaisia ajatuksia kävi mielessä, vaikka luulin jo käsitelleeni nämä pelot pari kuukautta sitten kauppakirjoja allekirjoittaessani ja nämä epävarmuustekijät hyväksyessäni. 

Kävin ostamassa ahdistukseeni jäätelökoneen, tein jälkkäreitä yhden illan (älä kysy, ahdistuneena stressiä on hyvä purkaa kokkaamiseen..) ja mietimme seuraavana aamuna uuden suunnitelman. Korjasimme ensin läpiviennin hankkimalla Vilpen tuuletusputken, sen jälkeen saisi sataa vaikka ämmiä ja äkeitä taivaalta, saimme keskittyä rauhassa tutkimaan syntyneitä vahinkoja. Käytännössä tämä tarkoitti yläkerran vessan purkua.

Jonkin suosituksen mukaan pitäisi purkaa pois kaikki märkä ja metri kuivaa ympäriltä. Tällä hetkellä vessa on riisuttu ihan kaikesta. Ei kattoa, seiniä, pönttöä tai altaita. Otimme sisäkattoa hieman auki myös vessan ulkopuolelta että näkisimme, onko vettä valunut koolauksia pitkin ties kuinka kauas. Ja onko yläpohja katossa kastunut? Jos niin olisi käynyt niin sitten alkaisi ahdistaa ja jäätelökone laulaa uudelleen. 

Aika pian purkaessamme tuli kuitenkin selväksi, ettei näin ollut käynyt ja vuoto oli rajautunut aika pienelle alueelle. Katto oli joka suuntaan kuiva, sen sijaan vesi oli kastellut putken takana olevaa seinää, joka ulkopuolelta näyttää siis tältä: 

Vessan takaseinä oli siis helppo purkaa auki sen ollessa avointa tilaa rappusissa. Tai vaikeaa se oli kun ottaa huomioon miten korkealla seinä oli ja purku piti tehdä rappusilla tasapainoillen :D. Mutta onneksi ei ollut ulkoseinä tms.. 

 Seinän avattuamme huomasimme myös, että vuoto ei ollut valunut koko seinän pituudelta, eli selvisimme onneksi säikähdyksellä.
Kyllä tämä silti sellainen muistutus oli siitä, että talo on kattoremontin tarpeessa, vaikkei tämän läpiviennin kanssa ollut käynyt pahemmin, ei ole mitään takeita siitä etteikö vanha katto jostain kohtaa vuotaisi. Kun vain olisi kaikkeen rahaa.. Lottokuponkia täytellessä..

Periaatteessahan saumapeltikatto on oikein hoidettuna lähes ikuinen katto. Tai niin olen itseäni lohdutellut. Lähinnä talossa huolestuttaa se, että viimeisin isäntä ei nimenomaan ole kattoa juuri huoltanut. Tyhjäsimme muun muassa keväällä ränneistä satoja kiloja lehtiä, mutaa ja moskaa. Niin pieni homma kuin se olisikin joka kevät ja syksy tehdä, mutta kun ei niin ei.. Toivottavasti katto on pitänyt pintansa, ja pitää siihen asti että ehdimme sille jotain tekemään.

Vessaa purkaessa tapettien alta löytyi alkuperäistä pintaa ja aarteita. Waskia Night Clubin mainoksen säästimme ja laitamme vessan seinälle takaisin, jahka joskus pääsemme sitä remontoimaan.

Nyt yläkerran vessa on siis auki, hengittelee ja kuivuu. Kaikki märkä on kannettu ulos ja jäljellä ei ole oikeastaan mitään. En tiedä milloin pääsemme tekemään vessan loppuun, siihen saattaa mennä vuosia! Tärkeämpää olisi saada tehtyä alakerran vessa, joka on siis isompi. Yhdellä vessalla pärjää hyvin alkuun ja palataan tämän murheenkryynin pariin sitten joskus kun siihen on aikaa ja rahaa. Nyt kuitenkin ensiapu on annettu. 
Tarkistakaa ihmiset nämä läpiviennit rintsikoita etsiessänne! Tuntuvat olevan "tyyppivikoja"!

Ahdistus-jäätelöä

 Kun remontti ahdistaa, on kaikkein loogisinta lähteä kauppaan hakemaan paketti kahvia ja palata ilman sitä..mukaan on tosin jäänyt jäätelökone!
Taidan kuulua siihen epärationaaliseen naistyyppiin, joka ahdistuneena purkaa stressiään shoppailuun. Ei hyvä..onneksi tämä kone maksoi vain reilun kympin, vaikka vähän humpuukiahan tämä taitaa olla..

Tein joka tapauksessa yhden illan kotijäätelöitä; vaniljaa, kanelia, saksanpähkinää, vaahterasiirappia ja mansikkaa. Aikamoinen saldo. Seuraavana päivänä Hirviskän yläkerran vessa ei ahdistanut enää yhtään, vaan aloimme miettiä miten tästä jatkettaisiin eteenpäin. Johtopäätös; jäätelö parantaa mitä vain! Onhan kotitekoinen jäätelö tietty aika kätevää, voit itse kontrolloida sokerin määrää ja valita, teetkö herkkusi täys- vai rasvattomaan maitoon vai jotain siltä väliltä. Tässä kanelijäätelön summittainen resepti, kokeilkaa kotosalla. Jos jäätelökonetta ei ole, lataa ainekset lopuksi muoviastiaan ja laita pakastimeen. Sekoittele seosta puolen tunnin, tunnin välein, että siitä tulee kuohkeaa ja "jäätelömäistä" kovan möykyn sijaan. Ajaa saman asian kuin se reilun kympin koneen hurina.

Kanelijäätelö
loraus täysmaitoa
tölkki vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
kanelia oman maun mukaan
(sokeria tarvittaessa)

Lorauta maitoa kattilan pohjalle, puoli dl riittänee (mun jäätelökone on todella pieni, parin desin masiina. Mikäli mielit useamman hengen annosta, niin tee vain rohkeasti reilummalla kädellä). Lisää joukkoon kanelia sen mukaan, miten vahvasti tahdot sen jäätelössä maistuvan. Keitä maitoa ja kanelia, että saat maun nesteeseen. Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä. Vatkaa täysmaito vaahdotetun vaniljakastikkeen sekaan ja tarkista maku (lisää sokeria, mikäli haluat jätskistä vielä makeampaa).

Laita jäätelö jääkaappiin jäähtymään ja siirrä viilennyttyään jäätelökoneeseen ja valmista oman masiinasi ohjeiden mukaisesti. Sitten vain herkuttelemaan ja stressistä eroon!

Tuvanpöydän hionta ja lakkaus

Pölyinen tervehdys täältä ketunpojan mummolasta!

Suunnitelmissa oli tänne tullessani, että kaivan jostain esiin vanhempieni vanhan pirtinpöydän ja katson, missä kunnossa se on. Tai pitäisi oikeastaan puhua tuvanpöydästä, Pohjanmaalla kun pirtti-käsite on aika vieras. Löytyihän pöytä mummani tilalta puuverstaasta. Voi pitäisi joskus kirjoittaa ihan oma juttunsa mummolastani. Kyseessä on 1800-luvun puolella rakennettu hirsitalo, pihapiirissä on ollut paljon kauniita ulkorakennuksia jotka on valitettavasti ajan saatossa purettu pois. Jäljellä on enää vain verstas jossa on myös vanha ja hämyinen pihasauna (lapsena uskoin vuoren varmasti, että siellä asuu tonttu). Se talo ja pihapiiri on ja tulee aina olemaan minulle taianomainen paikka, siellä asuvat peikot ja menninkäiset, siellä aika on pysähtynyt mummolan pitsiverhojen taa. <3

Kirjasin varmuudeksi muistiin, mikä jalka oli kiinni missäkin penkissä ja miten päin, kun irrotin kaikki osat toisistaan hionnan ajaksi.

No mutta asiaan! Pöytä on siis vanhempieni kihlalahjaksi saama, isovanhempieni vanha ruokapöytä. En tarkalleen tiedä, miten vanhasta pöydästä on siis kyse, mutta ainakin 70-luvulla se on saanut lakkapinnan. Pöytä ja penkit ovat mäntyä, joten lakka on saanut ajan saatossa vahvasti oranssiin taittuvan värisävyn. En muistanut puuta niin keltaiseksi ja pitikin hetki pureskella, haluanko niin kukertavan keväistä pöytää keittiööni. Tällä hetkellä pöytä ja penkit kuitenkin asustivat orpoina verstaassa pölyyntymässä, enkä raaskinut jättää niin pitkää historiaa keränneitä kalusteita jatkamaan eläkepäiviä. Oli aika antaa niille uusi koti!

Hiomisprosessi kesken. Vielä loistaa pölyn alta kukertavanoranssi, lakattu mänty. Ihänä.

 Aloin sitten hioa pöytää. Ja penkkejä. Ja niiden jalkoja. Ja voi pojat miten niitä tulikaan hiottua! Jossain vaiheessa kuulin takaani jo ehdotuksen, että mitäs jos maalaisit ne valkoiseksi, niin pääsisit helpommalla? Mulla oli kuitenkin mielessä selkeä kuva siitä, miten saan riivittyä kalusteista ätläkän sävyn pois ja tilalle lakalla uuden, tummemman sävyn. Petsilakkaa siis ostamaan!

Hiominen sujuu paljon näppärämmin kun irrotat kaikki mahdolliset osat toisistaan.

Tuntui, että jollain muulla petsillä kuin lakalla, olisin saanut vielä luontevamman sävyn, mutten oikein muutakaan keksinyt ottaen huomioon pöydän käyttöasteen. Eli pinnan pitäisi kestää ruokailut, läksyjen teot, leipomiset, toistuvat pyyhkimiset keittiön puhdistusaineilla..kaikki, mitä tuvassa vain voi tapahtua! 

Eli jos haluat jotain vastaavaa omille puumööpeleillesi, joita peittää vääränsävyinen, paksu lakkakerros, toimi seuraavasti:

- Hio ensin isot pinnat hiomakoneella. Homma kannattaa tehdä jossain ulkosalla / katoksen alla. Pölyä syntyy paljon, paljon, paljon. Myös suojalasit vähentävät kummasti harmituksen määrää kun puupöly pöllähtää tuulenpuuskan mukana silmiisi.

- Jatka vaikeapääsyiset paikat hiekkapaperilla. Tähän kuluu aikaa, että saat kaikki vanhat lakat pois. Vaatii hermoja. Jos mukana kuvioissa on pieni ketunpoikanen, suosittelen toteuttamaan projektin poikasen isovanhempien luona :D !

- Puhdista mööpeli puupölystä ja kostuta pinnat kevyesti vedellä. Kun puu on kuivunut, hioskele ylösnousseet puukuidut pois. Nyt ollaan jo voiton puolella. Seuraavaksi poista hiontapöly huolellisesti. Käytä harjaa, pölyrättiä, mikä nyt sitten parhaiten käyttötarkoitustasi palveleekin. Itse koitin hinkata pölyn tosi huolellisesti pois ja silti sitä lakkaa levittäessä nousi jostain syvennyksistä, äh!

- Tässä vaiheessa järkevä varmaankin kittaisi kaikki epätasaisuudet piiloon ja hioisi sen jälkeen kitin jäljet hiontapaperilla. Jos taas haluat jättää elämisen jäljet ja rosoisuuden näkyviin, voi toimia "väärin" kuten minä, ja skipata tämän vaiheen.

- Sitten maalataan pinnat petsilakalla joko kertaalleen tai useampaan kertaan, riippuen halutusta tummuusasteesta. Itse käytin kastanjansävyä ja kerroksia on vain yksi, koska en halunnut tästä liian tummanpuhuvaa. Jos maalaa useamman kerroksen, voi pintaa hioa kevyesti kerrosten välissä.

Ekaa jalkaa maalaamassa. Tässä vaiheessa alkoi hirvittää, petsilakan sävy tuntui tosi synkältä kun vertasi vaaleaa, huokoista puupintaa, joka vanhan, keltaisen lakan alta paljastui. Hui, pilaanko mä nyt koko pöydän tuolla petsillä??

Aikaa siihen meni, mutta onpahan oman näköinen ja sopii Hirviskän tunnelmaan kuin nakutettuna. Me, kolmannessa polvessa pöydän ääreen istuvat <3.

Pinnasta tuli kauniin sävyinen, jännitysmomenteista huolimatta! Hyvin lähelle sitä, mitä olin haaveillutkin. Maalausjälki ei ehkä ole kaikista siisteintä, siinä hommassa kun en ole kovin kokenut. Mutta onpahan itse omannäköiseksi tehty :) !

Pieni kauhuleipomo ja mausteinen vuokaleipä

Tykkäättekö te leipoa leipää?

Itse nautin hellan ääressä touhuamisesta ja ruuan laittamisesta, leipomisestakin.. mutta kun pitäisi alkaa tehdä leipää, inspiraatio on yleensä tipotiessään. Ei vain jaksa kiinnostaa, kun kaupastakin saa niin loputtoman monta vaihtoehtoa käydä läpi, ennenkuin se täysjyvä-kuitu-mahdollisimman-vähän-keinotekoista-vaihtoehto löytyy käteen. Ja jos laiskottaa, voi sen e-koodileivänkin silloin tällöin ostaa. 

Oikeastaan aika hassua, että leivän leipominen alkaa tökkiä. Eihän se ole kuin nestettä ja jauhoa sekaisin, vähän hiivaa ja uuniin. Miksi niin helposti itse toteutettavan elintarvikkeen kohdalla pitää alkaa laiskotella? 

Mun laiskottelut vähenivät puoleen, kun kuulin kauhutarinan leipomosta.

En väitä tämän olevan totta, mutta olen kuullut tämän yhdessä koulutuksessa sellaiselta taholta, jonka uskon puhuvan totta asiasta. Eli..
Olipa kerran rouva X. Hänen aviomiehensä oli rakennuttaja. Eräänä päivänä hän sai tehtäväkseen suunnitella erään maamme ison leipomoketjun uuden leipomon ja hyvähän siitä sitten tuli, kun avajaisia vietettiin. Leipomon oltua jo hetken toiminnassa rakennuttaja lähti käymään leipomolla, tarkistamaan jotain viimeisiä nippeleitä ja että ne varmasti toimivat. Hän pyysi vaimoaan, rouva X:ää mukaan leipomokierrokselle, tätä kun saattaisi oman työnsä puolesta kiinnostaa maamme leipomotuotteet ja niiden valmistus. Niin rouva X lähti innokkaana mukaan ja tekikin monta ahaa-elämystä suurten tuotantokoneiden keskellä. Mutta sitten hän näki laitteen, joka piti valmiin leipäpussin suuta auki, hönkäisi pussiin ja sulki sen sitten. Aina vain uusi leipäpussi ilmestyi koneen eteen, uusi puhallus pussin sisälle ja sen jälkeen nopea sulkeminen. Rouva X:ää kiinnosti, mikä tällaisen leipään hönkimisen funktio mahtoi olla. Niinpä hän otti asian puheeksi työntekijän kanssa, joka kertoi iloisena koneen olevan eräänlainen aromatisoija. Leipomolla valmistetut leivät sisälsivät niin paljon erilaisia säilöntäaineita, ja niistä oli otettu pois niin paljon luontaista jauhoa, etteivät ne enää tuoksuneet leivältä! Siksi tämä kätevä kone hönkäisi pussin täyteen keinotekoista leiväntuoksua. Eli kun asiakas ostaa leipäpussin kaupasta ja avaa sen, tulee pussista ulos ensimmäisenä herkullinen, tuoreen leivän tuoksu.

- The End - 

 Tämän jälkeen voimmekin päättää kauhukertomuksen yhteen näppärään leipäreseptiin, jota teen tavallisesti isomman satsin kerralla, että saan leipää pakkaseenkin. Tämä aito tavara kun ei säily kuukausitolkulla pussissa, tämä on ehtaa leipää. Nih. Resepti on martoilta.

Mausteinen vuokaleipä (2 leipää)

5 dl maitoa

50 g hiivaa

1/2 dl siirappia

1 tl suolaa

2-3 tl hienonnettua fenkolia

6 dl ruisjauhoja

6-7 dl hiivaleipäjauhoja

1/2 dl öljyä

Lisää kädenlämpöiseen maitoon hiiva, siirappi ja mausteet. Lisää jauhot ja alusta taikina. Lisää lopuksi öljyä ja kohota taikina kaksinkertaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo palat tangoiksi. Nosta tangot voideltuihin pitkiin vuokiin ja kohota taas hetki. Pistele leivät ja paista 200 c n. 30 minuuttia. Voitele uunituoreet leivät siirappivedellä ja jäähdytä liinan alla.

Näin loppuun tällainen pähkinä mietittäväksi kaikille laktoosittoman maidon kuluttajille.. Kaupasta saa maitoa ja maitojuomaa. Niiden ero on se, että maito-nimikkeen alla on juoma jossa on vielä jäljellä riittävästi ravintoaineita, joita maito yleisesti ottaen sisältää. Eli kuluttajalainsäädännön kannalta tarkasteltuna nimen kuuluu olla sitä, mitä purkki sisältää, sehän on selvä. 
Laktoosittomia maitoja on sitten sen sataa eri sorttia. On d-vitamiinilla ja ilman, lisäkalsiumilla ja nyt vielä erityismaukas laktoositon, jota mainostetaan hieman muita laktoosittomia purkkeja maukkaampana. Kaikki nämä ovat maitojuomia, koska niihin on lisätty / poistettu niin paljon tavaraa, ettei niitä enää saa nimeltä maidoiksi kutsua. Jännä homma, että vielä 60-70-luvuilla, jolloin maitoa ei jalostettu niin pitkälle (ja haettiin aika usein suoraan tiloilta, ainakin maaseudulla), laktoosi intoleranssista ei tiennyt juuri kukaan.. eikä juuri kukaan myöskään kärsinyt maidon juonnista. Siitä sitten vain juottamaan tätä "maitoa" muksuillemme, laktoosi intoleranssi kun tuntuu kasvavan maassamme räjähdysmäisesti...ja maitojuomia kulutetaan koko ajan entistä enemmän. Tiesittekö, että Välimeren suuntaan lähdettäessä kyseinen oireyhtymä on aika vieras. Ja ne muuten vetävät maitonsa aika raakana ilman pitkällistä jatkokäsittelyä. No niin, se mun salaliittoteorioista, menen nyt asentamaan foliohatun päähäni ja juomaan lasillisen luomua täysmaitoa..

Herkkuviikonloppu Miss Silvan kanssa

Varoitus, luvassa on herkuttelua :).

Meillä on ollut ilo ja kunnia saada Ketunpojan kummeiksi "ne parhaat tyypit", eli sekä minun että mieheni hyviä ystäviä, joiden tiedämme pysyvän tiiviisti mukana Ketunpojan elämässä. Niitä tukipilareita, joita jokainen elämäänsä tarvitsee. Pari viikkoa sitten yksi näistä tukipilareista, Saija, tuli luoksemme muutamaksi päiväksi kyläilemään. Tiedättekö, miten joidenkin ihmisten kanssa tapaamisten välillä olevan ajan pituudella ei ole mitään merkitystä. Ystävyyssuhde on ja pysyy syvänä ja arvokkaana vaikka välillä olisi kuukausia, ettemme juuri kuule toisistamme. Käykää kurkkaamassa Saijan blogi, "Casa Silva" sieltä löytyy kokkailua, fiilistelyä, kauniita valokuvia ja kauniita asioita :).

Teki hyvää olla yhdessä pitkästä aikaa, viimeksi näimme Ketunpojan ristiäisissä ja ne olivat aikamoista hulinaa, joten emme päässeet rauhassa juttelemaan. Nyt tuli vaihdettua kuulumiset perinpohjaisesti, parannettua maailma - jälleen kerran, ihmeteltyä Hirviskää koko perheen voimin, vietettyä laatuaikaa Ketunpojan ja kummitädin välillä sekä juotua punaviiniä ja herkuteltua. Meitä yhdistää Saijan kanssa - monen muun asian lisäksi - armoton herkkuperseily. Kun näemme, tulee yleensä aina otettua haltuun jokin uusi aluevaltaus ruuanlaiton saralla. Saijan kanssa olen vääntänyt ensimmäiset britakakkuni ja tiramisuni. Leivomme joka joulu yhdessä pipareita (jouluihmisiä kun olemme, joka vuosi täytyy tavata rati-riti-rallan merkeissä). Muistan yhden pääsiäisen, jolloin kokkasimme koko päivän juhla-ateriaa ihan vain meille kahdelle. Muistelisin pöydässä olleen niin naan-leipää, konjakkisessa kermakastikkeessa muhineita pihvejä kuin samaisessa konjakissa marinoituja viikunoita. Voi sitä ähkyn määrää :D !

Ylitsepursuavaan kokkaamisen suuruudenhulluuteemme nähden olimme tällä kertaa lähes maltillisia! Teimme vain kaksi pizzaa ja canneloneja, joita olemme itseasiassa tehneet ennenkin samaisella reseptillä. Aika hyvin siis maltoimme mielemme tällä kertaa :D ! Uusi aluevaltaus tuli silti tehtyä, sillä tein elämäni ensimmäisen kerran pizza biancoa, eli valkoista pizzaa. Reseptin Saija oli saanut työkaveriltaan joka muuten kirjoittelee myös blogia. Pizza biancon pointtina on jättää tomaattikastike väliin ja korvata se ranskankermalla (maustoimme creme fraichen suolalla, oreganolla ja valkosipulilla). Muutoinkin pizzasta tuli sävyltään kovin vaalea, sillä täytteinä meillä oli kanaa, herkkusieniä ja mozzarellaa. Ihan älyttömän hyvää! Ranskankerma antoi pizzalle todella täyteläisen maun, kannattaa kokeilla!

Teimme kyytipojaksi vielä toisen, perinteisemmän pizzan tomaattikastikkeineen, hyvää oli sekin! Palkitsimme itsemme myös herkkuhetkellä paikallisessa pikkukahvilassa, jonka valikoimiin kuuluu jos jonkinlaista leivonnaista ja makupalaa. Siellä(kin) nautimme pizzasta, salaatista ja erilaisista leivoksista.

Jos joskus eksytte Seinäjoelle, kannattaa tänne Pikku Paussiin pysähtyä kahvittelemaan. Tiskin takaa löytyy hymyilevä omistaja ja kaikki herkut ovat itse valmistettuja. Palvelu on aina aurinkoista ja jo muutaman kerran käytyään henkilökunta alkaa muistaa, miten kahvisi haluat ja mikä on ollut vakiotilauksesi. Paikka on kovin pieni, mutta sitäkin kodikkaampi. Sitä vanhan ajan kahvilan tuntua, ei mitään ylimääräistä kikkailua.

Pikku Paussin leivonnaistarjontaa katsoessa tulee valinnan vaikeus!

Joskus pitää vain antaa mennä ja suoda itselleen niitä herkkuhetkiä. Omassa tapauksessani niitä on varmaan ihan liian useinkin, mutta ruoka on niin määrittävä osa ihmisen hyvinvointia ja sanonta hyvä ruoka - parempi mieli pitää kyllä paikkansa. Kun hyvästä ruuasta pääsee vielä nauttimaan kauniissa puitteissa, tulee herkutteluhetkestä suorastaan ruhtinaallinen. Niinpä soimme Saijan kanssa itsellemme vielä yhden hemmotteluhetken sille viikonlopulle. Sunnuntai valkeni harmaana ja sateisena, kun me vaelsimme sateenvarjojen suojissa viini- ja ruokaravintolana toimivaan vanhaan kartanoon sunnuntaibrunssille. Kävin täällä viimeksi vappuna herkuttelemassa hyvin samantyylisellä kattauksella, eikä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. 

Emme päässeet tällä kertaa nauttimaan vihreän puutarhan rauhasta, koska sade tuntui vain yltyvän. Sen sijaan rentouduimme sisällä kartanon lämmössä nauttien tummien hirsien ja suurikuvioisten tapettien tunnelmasta. Hetkeksi saattoi huijata itseään ja kuvitella siirtyneensä ajassa taaksepäin. Söimme hitaasti ja pitkän kaavan kautta, annoimme pisaroiden ropista vanhoihin ikkunoihin ja saimme hetken kahden keskistä "aikuisten aikaa". Ketunpoika jäi isänsä kanssa kotiin ja me naiset saimme vain olla. 

 

Kahdenkeskistä brunssia hyvän ystävän kanssa täytyi juhlistaa myös kauniilla jälkiruoilla. Suklaafondantti ja kinuski-appelsiinijäätelö kruunasivat sunnuntaibrunssin.

Viikonloppuun mahtui myös levottomia bollywood-elokuvia, kasvonaamioita ja paljon paljon naurua. Milloinkohan päästään ottamaan uusiksi? :) 

Kuten sanottua; syvä ja arvokas ystävyyssuhde.

Kylpyhuone/Sauna riisuutuu

Apuva, mihin tää kesä meni??

Tuntuu, että vastahan oli kesäkuu, meille oli lyöty Hirviskän avaimet käteen ja remppakesä oli vasta aluillaan. No, nyt se jo menikin ja asiat ovat iiiihan kesken :D ! Kai tämä on sitä keskeneräisyyttä, jota kaikki remontin keskellä eläneet ovat kehottaneet oppia sietämään. Ja ei kai omakotitalo ole koskaan kunnolla valmis, aina on jotain laitettavaa. Nyt ei tarvitse edes asua remontin keskellä; kesä on kulunut vuokra-asunnon ja talon väliä rampaten. Mies remontoiden ja minä ketunpoikaa hoitaen ja muonituksia järjestäen. 

Nyt on kuitenkin jo elokuu ja mies meni tänään ekaa päivää töihin, kesäloma on ohi ja tästä eteenpäin remontti tulee hidastumaan varmaan aika merkittävästi. Tässä kuitenkin vähän tilannepäivitystä pienen tupasemme suhteen. 

Tässä oli kylppärin lähtökohta keväällä, kun kuljimme siellä mittaillen ja viuhottaen. Alemmissa kuvissa olemme jyräyttäneet laatat ja betonin pois, patterit irti ja vaakalaudoitusta seinistä pois. Sauna, joka jää kuvissa vasemmalle, koki saman kohtalon. 

 Olipahan lattian piikkauksessa hommaa! Laattojen alta löytyi betonia, betonia ja vielä kerran betonia. Kun saimme lapioitua ja kärrättyä sen kaiken sotkun ja sälpän ulos talon nurkalle, alta paljastui vihdoin hiekkamaa. Ah, kauan sitä odotettiinkin!

Kylppärin lattia muutti ulos talon nurkalle. Kai sen saa tuosta joskus eteenpäin kun alkaa tarpeeksi ärsyttää. Onneksi on iso piha...

Tässä purkuhommassa yllätti eniten se, miten paljon jätettä hommasta syntyy. Tai oltiinhan me puhuttu, että pitää hommata se jätelava, eihän tuonne kylppäriin mitä vanhaa nimittäin jää.. Mutta silti, sitä roudaamisen määrää. Ei käy kateeksi ystäviämme, jotka ovat tehneet saman käsittelyn kylpytiloille kellarikerroksessa, sitä roudaamisen määrää, äyh..

Harmi, ettei tullut laattoja irti nakutellessa ikuistettua laajemmalti sitä kaunista punaista sävyä, joka vanhassa lattiassa on ollut laattojen alla. Ei ehkä ihan kaikista rauhoittavin sävy kylppäriin, mutta lämmin tunnelma kuitenkin :) ! 

Mahtuihan kesään sitten juhannuskin, jonka vietimme Savossa ystäviemme luona grillaillen ja rentoutuen. Eipä ollut yhtään hullumpaa hommaa pienen ketunpojankaan kanssa! Poikamme on aika tarkka siitä, missä nukkuu.. jos paikka on yhtään vieraampi, hän antaa siitä kyllä äänekkään palautteen. Tällä reissulla isäntäväki oli kuitenkin järjestänyt yöpymisemme mahdollisimman helpoksi ja meitä odotti samanlainen pinnasänky kuin meillä kotona. Otimme omat petivaatteet mukaan ja ainoa mikä toisin sanoen ketunpojan yöpymisessä muuttui, oli kattonäkymä :D ! Ja ensimmäisen, hieman työläämmin nukahdetun yön jälkeen poitsu nukkui Kiuruvedellä ilman minkäänlaisia ongelmia.

Aikuisille grilliherkkuja, ketunpojalle maitobaari!

Hirviskän kylppäri yllätti meidät iloisesti purkaessamme kattoa, sen alta löytyi toinen, selvästikin alkuperäinen katto <3 ! Huonekorkeutta oli jo muutenkin aika lailla, sillä kylppäri oli lattialtaan matalammalla kuin muu osa talosta. Nyt kun lisää senttejä tuli vielä katonkin puolelta, alkoi tuntua siltä, että lattiaa on pakko saada korotettua jonkin verran. Vaikka sinne tulee kapillaarit, lattialämmitykset ja koko hoito, niin huoneesta meinaa tulla aika korkea..

 Nyt siis soran roudaamista, putkien vetämistä ja seinien nakuttelua. Homma on edennyt aika hitaasti sillä kuten aina remontoidessa, myös tässä talossa homma alkaa levitä laajemmalle. Apua, toivottavasti kaiken saisi valmiiksi ennen joulua! :S

Vesiputket nimittäin vedetään pannuhuoneesta (jonne ollaan nyt laittamassa maalämpöä. Kaivo on jo porattu maahan ja olipahan messevä kone, joka rynkytti yhden illan ja seuraavan aamupäivän aikana 190 metrin syvyyteen maalämpökaivon!) yhden makkarin lattian ali saunaan. Saunaan tulee sitten jakotukki, josta vesi lähtee etiäppäin. Remontti laajeni sitten tähän makkariin, mutta siitä lisää toisella kertaa. Yläkerran vessan tuuletusputken läpivienti vuotaa, tämän totesimme yhtenä näistä kesän sateisista illoista. Ei siis muuta kuin vessaa auki että nähdään, mikä on vesivahingon laajuus. Onneksi ei iso, mutta tulipa revittyä sekin täysin auki, joten yläkerran vessakin tehdään uusiksi. Putkiremppaa kun teemme, niin myös alakerran vessa menee uusiksi. Ja putkien läpiviennin vuoksi myös eteisen lattia. Että näin. Pikkuinen kylppäriremppa karkaa äkkiä käsistä :D! Mutta lähinnähän siitä saa "syyttää" tätä putkiston uusimista.

Putkiremppa oli kuitenkin jo vähintäänkin ajankohtainen, alla nimittäin läpileikkaus meidän putkista tällä hetkellä. Oli tuolla oikeassa yläkulmassa yksi pieni reikä, josta vesi pääsee kulkemaan. Josko uusien putkien kanssa olisi paineet kohdillaan..

Nyt ketunpoika heräsi, apuva, taas pitää rientää :) ! Koitan ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tänne taas enemmän. Tää remppa-yh-äitinä oleminen vain vie yllättävän paljon aikaa ja illalla ketunpojan nukahdettua pitää todella kaivaa se energia tänne kirjoittamiseen. Mutta parannan tapani. Ainakin tämän kirjoituksen ajaksi :D !

Täti Vihreä höpisee villiyrteistä

Villiyrtittää! Täytyy siis olla kesä :) !
Joka kesä hurahdan villiyrtteihin, keräilen ja tungen niitä kuivuriin saadakseni vitamiineja talteen talvenkin varalle. Valitettavan usein vain kuivatut versiot jäävät kaappiin, suosin enemmän tuoreena kokattuja villiyrttejä. 
Enkä toki osaa käyttää niitä kovin monipuolisesti. Tiedän, että siankärsämö on Suomen timjami (ja sitä käytän kyllä kuivattunakin) ja nokkonen on Suomen pinaatti. Olen myös lukenut loputtoman paljon erilaisista villiyrteistä, mutten koskaan ota kasveja kokeiluun asti, vaan junnaan niissä muutamassa tutussa kasvissa. Marttojen tämän vuoden yrtti on muistaakseni mesiangervo, jonka huumaavan tuoksuisia kukkia voi käyttää erilaisissa jälkkäreissä. Vaikken ole niitä koskaan maistanut, vesi herahtaa kielelle jo nyt. Pitäisikö kokeilla?
 

Nokkosia kerätessä kannattaa pitää hanskat kädessä. Kerää nuoria lehtiä. Tiesitkö, ettei nokkosia ole pakko ryöpätä, kunhan et kerää niitä kompostien läheisyydestä maan korkean nitraattipitoisuuden vuoksi?

Nokkosia ja siankärsämöä kuivurissa, talvivarastojen kerryttäminen on alkanut.

Osallistuin pari viikkoa sitten marttojen villiyrtti-iltaan ja niin siinä kävi, että tänäkin vuonna painelin metsään ja keräilin nokkosia ja siankärsämöä, sen verran innostuin. Nokkosista saa hyviä lättyjä ja pannareita samalla periaatteella kuin pinaattilätyissä. Ja myös nokkoskeittoa voi kokeilla pinaatin hengessä. Toimii!

Olen pyöritellyt tässä tätä terveysteemaa koko kevään. Paljon puhutaan kaiken maailman superfoodeista ja itsekin olen kokeillut raakamakeisten kautta joitakin näistä ulkomailta tuoduista ihmeistä. Ja ovathan ne ihan hyvän makuisia, ei käy kieltäminen. Mutta jälleen kerran, kiitos marttojen koulutuksen, silmät aukesivat uudelleen. Miksi ihmeessä ostaa kalliita lisäaineita, kun takapihamme ovat täynnä jos jonkinlaista terveyskasvia. Tämä tupaprojektikin nyt rajoittaa sen verran, että tänä vuonna ei oteta kovin montaa uutta ruokayrttiä haltuun, mutta ehkä ensi vuonna olisi aikaa opiskella elintarvikeominaisuuksien lisäksi myös terveyspuolta. Sen nyt ainakin opin, että nokkosen siemenistä, niistä jotka kehittyvät kasvin varsiin kukkien jälkeen, on kaikki rasvahapot joita ihminen tarvitsisi. Mutta niiden syömisen sijaan ostamme kalliita omega 3-kapseleita. Höh höh.

Kuivattua nokkosta paperipussissa. Kuivatut yrtit säilyvät parhaiten paperipussissa, valolta suojassa.

Jos teillä on tiedossa jotain muita käteviä kikkakolmosia Suomen luonnosta, niin vinkatkaa mulle! Mitä enemmän osaisimme omaa luontoa hyödyntää, sitä terveempinä eläisimme. Tai niin ainakin uskon. Eikös se ole aika loogista, että tähän ekosysteemiin sopeutuneina, täällä koko ikämme asuneina, meille sopivat parhaiten täällä vuosisatoja kasvaneet kasvit? Kuulostaa mielestäni järkevämmältä kuin goji-marjojen popsiminen.

No yhden uuden tuttavuuden olen ehtinyt kokeilla, mutten ole vielä ihan varma, mitä olen siitä mieltä. Nimittäin koivun nuoret lehdet. Niitä voi käyttää mintun tapaan, vaikkei maku olekaan samanlainen. Esim. leivän päällä koivunlehdet ovat raikas lisä. Innostuin tekemään yrttisuolaa koivunlehdistä ja merisuolasta sauvasekoittimen avulla. 

 Maku ei ole yhtään hullumpi.. maistuu.. koivulta :D ! Ehkäpä he, jotka rakastavat saunavihdan tuoksua, hurahtavat myös koivunlehtien makuun. Mutta käsittääkseni paras koivuaika on jo ohi, kyseessä olivat nimittäin juuri auenneet, pehmeät ja nuoret koivunlehdet.
Koivunlehtiä mummolani pihasta metsästäessä löysin maasta myös yhden jokakeväisen aarteen, jonka olin ihan unohtanut: 

Joko kuvasta tunnistaa? Kävyt antavat pientä vinkkiä ;) ! Taustalla muuten se ihana hirsirunkoinen mummolani 1800-luvulta <3

 Nimittäin männynkäpynahikas! Pienenpieni sieni, joka kavaa joka kevät takapihoillamme. Sieni kasvaa nurmikoilla, männyn kaverina. Sienihän tarvitsee aina "isännän" jonka kanssa elää symbioosissa ja tämä sieni on kyllä helppo löytää. Siellä missä on männynkäpyjä, on myös tämä pikkunahikas. 
Keräsin sieniä pienen saaliin ja sotkin innoissani mummiskalla vanhempieni luo. Äkkiä levy päälle, sieniä voissa käristämään ja herkuttelemaan valkosipulilla hierotun ruisleivän päältä. Näitä kun ei tarvitse mitenkään esikäsitellä.
Kun ripistelin vielä koivusuolaa leivälle, jonka päälliset löysin ihan sattumalta vähän fillarilenkkiä tehdessäni oli semmonen "voimme elää luonnon antimista kuin paratiisin lapset!!"-olo :D. 

Pikkusaaliini!

Eli pienimuotoinen hypetys päällä, kun täti Vihreänä touhotin sienien ja lehtien kera. Ehkä parasta tässä kaikessa on se, että luonto on vihreänä, kaikkialla kuhisee elämä, kaikkialla luonnossa tuoksuu jokin hyvä, kevät on parhaimmillaan ja keskikesä vasta edessä. Nautitaan rakkaat ystävät, nämä hetket karkaavat niin nopeasti ja tässä kaikessa on jotain todella taianomaista.

Suomen luonto on ihmeellinen.