Talounelmia..

Tiedättekö mitä?
Meiltä loppuu tila!!

Lapset eivät tästä pienemmiksi muutu, vanhempi kaipaisi jo kovasti "omaa tilaa". Kertolaskujen pänttäämiset ynnä muut eivät luonnistu nuoremman hyöriessä samassa huoneessa banjon ja huuliharpun kera :).

Hiljalleen wc:n jakaminen kodinhoitohuoneeksi, kylppäriksi ja veskiksi yhtä aikaa alkaa turhauttaa. Myös olohuoneen ollessa sekä työhuone että lasten leikkihuone samaan aikaan ja makkarin majoittaessa parhaimmillaan 4 henkeä samassa tilassa, alkaa tulla vähän sellainen tunne, että pitäisköhän tässä alkaa katsella jotain vähän enemmän neliöitä kattavaa asuntoa??

Ollaan katseltu netistä vanhoja taloja ja vertailtu uusia talopaketteja, koitettu tehdä vähän listaa, että mikä olisi meille järkevin ratkaisu.
Onneksi meillä on aika samanlainen näkemys siitä, millainen yhteinen kotimme olisi. Molempia kiehtovat perinteiset ja vanhaakin aikaa henkivät talot.. rintamiestaloista aina pohjalaiskartanoihin, joita tänne Etelä-Pohjanmaalle on taas alkanut nousta perinnekylähankkeiden yms. siivittäminä. Esimerkiksi Vimmerbyssä sijaitsevat Vaahteramäen Eemelin koti on aivan ihastuttava!

                      http://www.travelgatesweden.se

Tällaisissa taloissa on sitä aitoa, oikeaa kodin tunnelmaa. Minun mielikuvissani taloamme ympäröivät mummolan syreenipuskat ja omenpuiden alle mahtuu paistattelemaan päivää ja syömään pannukakkuja :).

Ihastun yhä uudelleen mansardikattoisiin taloihin. En välttämättä tarkoita talopakettien kaikkein piparkakkumaisimpia puuteriunelmia, mutta sellaisia, jotka tuovat taloon nostalgista tunnelmaa.

Sitten toinen juttu, joka meitä vetää puoleensa, ovat kivitalot. Vanhat, jopa jugend-tyyliä henkivät kivitalot! Tai ollapa kivinen villa Italiasta tai Etelä-Ranskasta! Työmatka taitaisi vain venyä silloin turhan pitkäksi, saisikohan sellaisen talon tunnelmaa siirrettyä jotenkin tänne kylmään pohjolaan?

                  http://www.theaustralian.com.au/executive-living
       Tässä kuvassa on aivan ihana tunnelma! Näillä lakeuksilla ja     pakkasasteilla  tulisi kyllä haasteelliseksi tavoittaa tätä     fiilistä.. :D

                                                 http://www.rentvillasin.com

En oikein osaa selittää, mikä näissä taloissa vetää mua puoleensa. Ne ovat aika pelkistettyjä, eivät mitenkään suomalaisessa mielessä perinteisiä (ja olen monessa jutussa raivostuttavan Suomi-nostalginen :D) eivätkä monen mielestä kovin kauniitakaan verrattuna mansardi-pitsitalo-unelmiin. Silti näitä kuvia katsellessa mun sydämen valtaa todella kotoinen tunne. Ja sellaista fiilistähän me kaikki tietty tavoitellaan kun kotia etsimme.

Kun jotenkin saisin yhdistettyä Vaahteramäen mansardikaton ja maalaistunnelman Etelä-Eurooppalaiseen villaan ja saisin sen näyttämään vielä luontevalta Suomen maaperällä... Kaipa tässä täytyy avata silmät ja alkaa katsella ympärilleen, jossain se oma unelmien Pikku Villa meitä odottaa!

Sellaisen kodin terassilla voisin siemaista lasillisen punaviiniä ja rauhoittua niitä syreenipensaita nuuhkien :).

Lämmittävät omenat toffeella (5:lle)

Voi kamaluus näitä pakkasia!
Tulen joka päivä sisälle nenänpää jäässä ja sormet kohmeessa. Nyt tarvitaan jotain lämmittävää herkkua paukkuvien pakkasten keskelle.
Resepti on peräisin Sara La Fountainin "Passion for food" -kirjasta. Mielestäni yksi parhaista herkku-kirjoista, kun tekee mieli jotain vähän "epäterveellisempää", muttei viitsi kaupan irtokarkkilaarillekaan heti marssia :)

Omenat ovat tähän aikaan talvesta edullisimpia hedelmiä, mitä kaupasta saa. Niistä ja muutamasta perusleivontamausteesta saa hyvän jälkkärin, joka lämmittää mausteisuudellaan ja sulattaa kohmeen niin isojen kuin pienempienkin nenänpäistä :).

Toffeekastiketta kannattaa kokeilla muihinkin jälkkäreihin, esim jäädykkeen ja jäätelön kanssa maistuu tosi herkulta.

Uuniomenat suuntaamassa kohti uunia

50 g fariinisokeria
1 dl kaurahiutaleita
50 g rusinoita (meillä niistä ei niin tykätä, joten oman maun mukaan vähempikin riittää..)
50 g pekaanipähkinöitä rouhittuna
5 omenaa, siemenkodat poistettuina
50 g voita pieninä kuutioina

Toffeekastike:
125 g fariinisokeria
2 1/2 dl kermaa
1 tl kanelia
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl neilikkaa

Sekoita kulhossa fariinisokeri, kaurahiutaleet, rusinat ja pekaanipähkinät. Laita omenat leivinpaperoidulle uunipellille ja täytä omenat kaura-pähkinäseoksella. Lisää lopuksi vielä voinokareita jokaiseen omenaan. 
Laita täytetyt omenat 180 -asteiseen uuniin 25-30 minuutiksi, kunnes omenat ovat pehmenneet.

Tee toffeekastike sillä aikaa, kun omenat ovat uunissa. Laita kaikki ainekset kattilaan ja anna keittyä, kunnes seos on paksuuntunut. Tarjoile uuniomenat toffeekastikkeella ja vaikka vaniljajäätelön kera.

Iholla

Antakaa mun valittaa nyt hetki. Ärsyttää, turhauttaa, kiukuttaa.

Monille ihmisille kaunis iho on itsestään selvyys. Tai siis he eivät koe ihoaan sen kummemmin epämiellyttäväksi, kauniiksi tai yhtään miksikään. Se vain on..iho. 
Kesäisin katselen kateellisena jokaista, joka vetäisee huoletta halterneck -mekon yms. ylleen paljastaen käsivarret, selän.. Mulle se ei ole aina ihan itsestäänselvää, tunnen oloni tosi epävarmaksi ja kiusaantuneeksi.

Ihoni on todella kuiva talvisin. Käytän useita eri rasvoja, jynssään niitä ihooni monta kertaa päivässä minimoidakseni hilseilyn.. kauheen kiva kun varisen päivät pitkät pitkin kaupunkia.
Näin talven ja pakkasen maassa se on toki monen suomalaisen ongelma ja te voittekin varmasti samaistua tähän turhautumiseen. Eikä mikään määrä linimenttejä ja rasvoja riitä??

Tämän lisäksi löytyy tietenkin vielä muuta, "eikä siinä vielä kaikki"! 10 vuotta sitten sain iho-ongelmien esikoiseni; kosketusallergian. Kehoni puolustusjärjestelmä on yliaktiivinen ja käy kaikkia ulkoisia ärsykkeitä vastaan erittäin ärhäkästi. Tämä näkyy ihollani nokkosihottumana, järkyttävän kovana kutinana, niin kovana, että sitä vain päätyy tutisemaan "kutinahorkassa". Ei kivaa.
Tämän lisäksi iho turpoaa niiltä kohdin, mihin tulee raapauksia tai muita yllättäviä, äkkinäisiä kosketuksia. Tästä kohdasta turvotus sitten lähtee leviämään, mihin suuntaan nyt milloinkin. Ja lopettaa turpoamisen kun itselleen sopii, yleensä se tykkää levennellä aika pitkään ja laajalti. Kuulostaa järjettömältä, eikö? Tilanne voi pamahtaa päälle kantaessani ulos pölyisiä mattoja, kissan raapaistessa.. ihan mistä vain! Pahimmillaan ollessaan kasvoni turposivat siitä, että pesin ne aamuisin vedellä.. siis pelkällä vedellä.

Sinnittelin jonkin aikaa oireideni kanssa kunnes marssin ihotautilääkärille, joka näki suoraan mistä tapauksessani oli kyse ja määräsi minulle perusallergialääkkeet. Niitä nyt sitten popsin, napin naamaan joka päivä. Ilman niitä ei tule kesää, kokeiltu on olla ilman aina säännöllisesti ja oireet palaavat kyllä. Olen siis kyllä tyytyväinen, että siihen on olemassa lääke! Hyvä näin.. sääli vain, että allergialääke kuivattaa limakalvoja, joten jokapäiväisiin lääkkeisiin kuuluvat nappien lisäksi myös erilaiset tipat ja suihkeet.

No näidenkin kanssa vielä menee ihan mukavasti. Mikäs se on suihkiessa, talvella ja keväällä vähän enemmän vielä. Muutama vuosi kosketusallergian puhkeamisen jälkeen kuitenkin selkääni alkoi ilmestyä ihmeellistä punaista, kuivaa ihottumaan. Itse epäilin sen olevan jotain myöhäisiän aknea, hikinäppylää tms., ja hoidin ongelmaa ihan perinteisin konstein. Ihottuma levisi kuitenkin koko selälle ja oli jo aika karsean näköinen, joten marssin jälleen ihotautilääkärille tk:n terveisten jälkeen, jotka olivat tyyliin "käytä clearasilia".

Spesialisti tuumasi, että ihottuma oli jonkin bakteerin aiheuttama (jota en kyllä enää muista enkä jaksa välittää) ja määräsi siihen lääkerasvan, sekin onneksi jotain aika peruskamaa, eli jälleen sain olla kiitollinen siitä, että ongelmasta selvittiin niin pienellä! Tosin tämäkään vaiva ei ole minulta poistunut. Jos jätän rasvailun väliin ihottuma puhkeaa uudelleen. Eikä iho ole ensimmäisen kerran jälkeen palannut koskaan täysin entiselleen, en tykkää käyttää selästä avonaisia vaatteita ellen vähän pakkeloi ihoa sieltä. Ja täytyy myöntää, että joka suihkukerran jälkeen minulla ei ole paikalla selän rasvaajaa, joten joskus jäävät salvat levittämättä ja lopputuloksenhan tiedän sitten iltaan mennessä.. Meneehän sellainen rasvailu hetken, mutta n. 8 vuotta kestäneenä homma alkaa hiljalleen ärsyttää.

Viikko sitten revin tukkaa päästä. Mitä nyt tällä kertaa?? Nyt koko ylävartaloani, kasvot mukaan lukien, peittää punainen, laikukas ihottuma joka hilseilee sieltä täältä. Onneksi ihottuma on lievimmillään kasvoilla, eli uskallan käydä töissä. Mutta mitä helvettiä tällä kertaa??? Perjantaina saan lähetteen ihotautilääkärille, taas. Olen tässä arponut, että nytkö olen saanut psorin vai onko tämä jotain rokkoa.. Arpominen ei toki auta, mutta turhauttavaa tämä on. Olisin mielelläni edes hetken rauhassa tämän ihoni kanssa.
Perjantaihin asti popsin kortisonia ja suljetaan pois se vaihtoehto, ettei kyseessä ole jokin allerginen reaktio. 

Jäädään odottelemaan, mitä sieltä kuuluu.
Ja pahoittelut tästä nurinasta, maailmassa on suurempiakin ongelmia. Nyt oli vain tämmönen hetki.

Koululaisen kanaviillokki, nams!

Jeps... Kummelisketsissä reksi sanoo Harri "Höylä" Soikkelille, että "meillä on tänään limainen päivä, ruokalassa on kanaviillokkia".. Mieheni arveli, että kyseinen ruoka on monen lapsukaisen ällötysruoka peruskouluajoilta. 
Siis mitä?? Eihän mikään ole kanaviillokkia parempaa! Etenkin seuraavana päivänä, kun se on saanut maustua jääkaapissa vielä yön yli. Mehukasta kanaa, kermainen ja hieman sitruksinen kastike, currynkeltainen riisi.. ah!

Mulle on iskenyt semmonen mummola-paluu lapsuuteen-kokkausbuumi. Retrot ja nostalgiset repeptit kiehtovat paljon moderneja wokkeja enemmän. Jos yhtään jäit nyt arpomaan, että oliko se kanaviillokki oikeasti niin limaista, niin koklaapa tehdä tämä ruoka! Meillä tämän jälkeen nuollaan lautasetkin puhtaaksi :)!

Kanaviillokki 4 hlölle

2 L vettä
2 tl suolaa
3 broilerin koipi-reisipalaa (tai muuta broiskua)
2 porkkanaa
1 sipuli
10 kokonaista valkopippuria
2 laakerinlehteä

50 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
1/2 rkl currya
n. 1 L keitinvettä
2 rkl sitruunan mehua (laita maistellen, aina ei tarvitse kahta)
ripaus suolaa, valkopippuria ja sokeria
1 dl kermaa 

Keitä broilerit vedessä ja suolassa, kuori pinnalle nouseva vaahto.
Lohko porkkanat ja sipulit ja lisää mukaan keittymään. Lisää myös laakerinlehdet ja kokonaiset valkopippurit mukaan.
Anna kiehua hiljalleen n. tunti, lisää vettä jos tuntuu, että haihtuu paljon keittelyn aikana.

Siivilöi keitinliemi, nosta linnut pois ja erottele lihan luista ja paloittele. Jätä liemi talteen!
Sulata kattilassa voi ja lisää jauhot & curry.
Lisää vähitellen keitinvettä kunnes kastike on sopivan paksuista (=limaista :D... nyt on mahdollisuus siis tehdä kastikkeesta vähän laimeampaa, jos tekstuuri ällöttää. Itse rakastan just sitä, että kastike on jähmeää).
Lisää lihat ja mausta. Lisää lopuksi kerma ja kiehauta.

Nautiskele riisin tai speltin kera!
..Ja laittakaa palautetta, mitä tykkäsitte, oliko kauhiaa? :D

ATSHIU!!

Ihminen sokkona adventtisohjossa kyntää. Vai miten se meni? 
Multa katkaistiin jouluhössötys aika tehokkaasti. Vajaa viikko sitten menolle ja meiningille tuli stoppi flunssan muodossa. Viimeiset kaksi joulua ovat todistaneet, että kyllä kroppa tietää kun ollaan lomalla. Eli sairastun kun vapaat alkavat. Tämäkään vuosi ei ollut poikkeus.
Ja ettei siinä vielä olisi tarpeeksi, niin myös mieheni on samassa taudissa. Kummallakaan ei siis ole ollut voimia tehdä joulusiivoja, viime hetken hankintoja pyhiä varten tai mitään muutakaan.

 Tässä pieni esittely siitä, millaisella tehokkuudella tätä tautia on yritetty saada lähtemään. Repertuaarista löytyy perinteiset vitamiinit ja tulehduskipulääkkeet. Niiden lisäksi luontaistuotteista Anti-vir sekä auringonhattu-uute. Carmolis-tippoja unohtamatta. Mieheni halusi ehdottomasti lisätä asetelmaan rommipullon ja pätkikset, jotka saimme joululahjaksi. Noh, kyllähän nekin omalla tavallaan ainakin mielen voivat pitää virkeänä :).
Mutta niin vain kävi, että kuvan keskeltä löytyy kefexin ja antibioottikuurillehan tässä joutui, kun ei tämä tauti alkanut taittua ollenkaan. 

Nyt on siis aatonaatto, sekä minä että mieheni olemme kipeinä emmekä ole menossa jouluna mihinkään. Masentavaa!!
Olemme seuranneet, miten autot kerrostalomme parkkipaikalta katoavat yksi toisensa jälkeen. Ihmiset ovat lähteneet sukulaistensa luo pyhiä viettämään, kaupunki hiljenee. 
Parhainta joulussa on kaikesta tavaran roudaamisesta ja paikasta toiseen seilaamisesta huolimatta ihmiset! Se, että saamme olla perheemme kanssa ja nauttia yhteisestä ajasta. Tänä vuonna se ei toteudu. Olemme vain minä ja hän - vedämme peiton nenälle ja kuuntelemme joululauluja ihan vain kahdestaan.

Sisuunnuimme ja paistoimme kuitenkin kinkun. Ihan vielä emme korkanneet jouluherkkuja, aattona vasta. Mutta teimme muutamasta kinkkusiivusta pulled porkia, tuota amerikkalaista herkkua.

Totesimme vain, ettei kummallakaan ole minkäänlaista käsitystä siitä, miltä ruoka loppujen lopuksi maistui. Kummaltakin on lähtenyt makuaisti flunssan mukana, niinkuin nyt asiaan perinteisesti kuuluu. 
Kai tässä voi vain todeta koostumuksesta, että ihanan mehukastahan pulled porkista tuli, kun siihen käytti maukasta, uunista juuri tullutta kinkkua. Täytyy kokeilla uudestaan. Sitten kun maistan jotain :D.

Minulla oli hieno joulukuusi jemmassa työpaikan pyörävarastossa, mutta tässä kunnossa en ole tehnyt yhtäkään ylimääräistä hommaa, kuusi jää siis varastoon, sääli. Pidin vielä kovaa mekkalaa siitä, että saisin itselleni tämän kuusen. Se nimittäin löytyi toimettomana työpaikkamme oven edestä makailemasta. Kun sitä ei parin päivän aikana kukaan tullut perimään omanaan, aloimme arpoa, kuka siitä saisi itselleen kuusen. Nyt on suuri sääli, että puu jää yksin pyörävarastoon nyhjöttämään, kun sillä olisi ollut mahdollisuus saada komea asu ylleen.

Olemme toki tehneet sisälle joulua, ei tässä nyt ihan ankeissa tunnelmissa juhlaa odotella. Haluaisin esitellä teille jouluna lasikuvussa asuvan alivuokralaisemme - jouluenkelin. Koriste on kovin vanha, se on lähtöisin äitini lapsuudenkodista ja taitaa olla tunnearvoltaan kallisarvoisin koriste, jonka omistan.

Enkeli laulaa joulukuusen luona joululauluja punaisesta vihkosta, kultaiset siivet selässään. Sääli, että hän on kärsinyt jo aika lailla vuosien saatossa, joka vuosi suunnittelen entisöiväni häntä jotenkin, mutten ole vielä saanut aikaiseksi. Siihen asti enkeli saa asustaa joulunsa lasikuvussa turvassa, hauras kun on.

Ihana tästäkin joulusta varmasti tulee, vähän vain eri tavalla kuin normaalisti. Nyt aika otetaan vielä enemmän levon kannalta, tunnelmoinnista ja kynttilöistä. 

Myös talli asukkaineen ja matkalaisineen on muuttanut olohuoneeseen hyasinttien keskelle :). Sitä on ollut hauskaa rakennella vuodesta toiseen, koristella napein, ym. säihkyvin pikkukilluttimin. Sopivan kokoisten eläinten ja ihmisten etsiminen on myös oma operaationsa, vieläkin mittasuhteet ovat vähän niin ja näin.. mutta tykkään tunnelmasta, jota nuo asukit välittävät katsojilleen.

Heidän innoittamanaan toivotan siis kaikille siunattua, tunnelmallista ja rakkaudentäyteistä joulua ja rauhallisia pyhiä!
ps. pysykää terveinä ;)

Tytöttää!!

Tänään olen tyttöillyt. Aggressiivista tyttöilyä. Vaaleanpunaisia siivekkäitä poneja laskemassa sateenkaarta pitkin kristallinkirkkaaseen lähteeseen. No ei nyt ihan :D.

Mutta ei kauaskaan heitä, on nimittäin ollut taas aika yövuorojen ja jotain kivaa on pitänyt itselle keksiä. Vastapainoksi sille, että on pimeää kun herään, on pimeää kun olen töissä, on pimeää kun menen nukkumaan - kaikki valoisa aika menee itseltä ohi. Sitä ahdistusta eivät aina edes joulun tunnelmavalot ja kynttilät helpota. Mikä on siis paras ratkaisu? No tyttöily tietenkin! 
Kävin nimittäin kotikulmille hiljattain avatun kauneussalongin pikkujouluissa. Sain geelikynnet joilla voin nyt kätevästi työpaikan näppistä naputella, ai että! Tällaiselle krooniselle kynsien/kynsinauhojen repijälle todella tervetullut juttu. Minulle tehtiin  myös värianalyysi ja selvisi, että olen kesäihminen. Ei tuo oikeastaan yllätyksenä tullut, mutta oli kiva saada varmistusta omalle "MuTulle". Nyt uskallan satsata joulun alennusmyynneissä smaragdinvihreään ja luumunpunaiseen.

                       Kesäihmisen värisuora.

Nuorena minulla oli oletus, että kovuus ja äijämäinen rempseys ovat käytöksessä synonyymejä itsenäisyydelle ja päättäväisyydelle; oikeastaan elämässä pärjäämiselle. Minulla oli kova tarve esiintyä riippumattomana ja "kovettuna", vaikka sisimmässäni kaipasin kaikkea hemppistä ja herkkää ympärilleni, niin elämänhallinnassa kuin ihmissuhteissakin. Mutta koska esiinnyin jonakin täysin päinvastaisena, ei voi kuin todeta "sitä saa mitä tilaa". 
Näin vanhana ja viisana (huomaa sarkasmi ;)!) sitä huomaa, miten kahtia - noin keskenään ristiriidassa oleva ulkopuolelta tuleva oletus ja sisältä lähtevä tarve - voivatkaan ihmisen repiä. Aikuistuminen tuntui olevan itselleni kovempaa tasapainottelua kuin murkkuikä koskaan! Paljon tuli rikottua omaa itseä ja sisimmästä kumpuavia tarpeita vastaan.

                     Ihana tytöttelybiisi.

Muistan kun vähän reilut 20-vuotiaana teimme opiskeluaikaisen kämppikseni kanssa sopimuksen, että alamme tavoitella sisäistä tyttöyttämme. Silloin oletin, ettei minussa sellaista ole ja että voisi hiljalleen olla "ihan kiva", jos olisi jotain omaa tyttöyttä. Kaikki jotka minut tuntevat toteavat varmaan tässä vaiheessa, miten hukassa itseltäni olinkaan tuolloin, kun näin itsestäni ajattelin. Muistan kun joululoma koitti ja suuntamisimme omille kotipaikkakunnillemme joulun viettoon. Ennen kotikonnuille lähtemistä löysin keittiön pöydältä joululahjan kämppikseltäni: Kauniit roikkuvat korvakorut ja viestin "tässä sulle askel kohti sisäistä tyttöä ja itseäsi, kyllä me ne vielä sisältämme löydetään!"
Hymyilin. Taisi vähän itkettääkin.
Kai se itsensä johonkin epäluontaiseen pakottaminen alkoi jo painaa liikaa.

             Kuva Maailman ihanin tyttö- valokuvaprojektista. Kuva: Miina Savolainen

Ja löytyihän se oma tyttöys sieltä sisältä, iän ja itsevarmuuden kautta. No mitä tällä tyttöydellä nyt sitten tässä ajan takaa? Vaikka puhuin alussa, että menin sitä kauneussalonkiin toteuttamaan, ajan takaa jotain suurempaa kuin geelikynsiä ja värikarttoja. 
Tarkoitan sitä, miten jokainen tyttö ja nainen itsemme identifioimme. 

Millaiset asiat ja ominaisuudet kuuluvat omaan tapaamme olla tyttö. Mitkä asiat eivät siihen kuulu?
Tuntuuko jokin juttu itsessämme suorittamiselta? Kannattaisiko siitä luopua ja miten se tehdään? 
Miten uskalletaan olla omia, muista eroavia itsejämme?
Mikä tekee meistä ainutlaatuisia, omina itsenämme arvokkaita tyttöjä?

Oma tie on johdattanut minut uskaltamaan olla herkkä, uskaltamaan itkeä romanttisia elokuvia katsottaessa. Uskaltamaan todeta, että geelikynnet on sit ihkuja! 
Muille pintaa, itselleni näiden pienten asioiden taakse kätkeytyy tärkeä arvopohja. Eikä näistä pienistä jutuista löytyvän suuren symboliikan tarvitse aueta muille kuin itselleni. Tiedän, miten pitkän matkan olen tähän kulkenut. Tyttöyden löytäminen tarkoittaa sitä, että on rauhassa oman itsensä kanssa, hyväksyntää.

     Kuva valokuvaprojektista Maailman Ihanin Tyttö. Kuva: Miina Savolainen

Tyttöys puhuttaa minua tänään myös siksi, että ensi viikolla tähän aikaan minulla on toivottavasti teille jotain jännää kerrottavaa työrintamalta. Liittyen niin tyttönä kuin poikana olemiseen ja sen framille nostamiseen tärkeänä asiana. Muuta en vielä kerro, koska kaikki on vielä auki. 

Muistakaahan tyttöillä, kukin omalla tavallanne. Itse laitan kookosteen tulelle ja katson pari jaksoa Gleetä ennenkuin lähden yövuoroon. 

Pakollinen jouluvalmisteluteksti!

Hei kaikki tonttuset!

Mitä teille kuuluu? Papusen maailman täyttävät tällä hetkellä puuterilumimaisemat, kulkusten kilinä ja villasukista kuuluva suhina, kun hiippailen ympäri kotoa jouluvaloja ripustellen ja lahjapiiloja vaihdellen.

Kyllä vaan, nyt se on alkanut. Nimittäin joulun odottaminen ja sen valmistelu. Mielestäni tämä on juuri sitä parasta aikaa. Kun kaikki on vielä edessä ja ilma suorastaan kihisee odotuksesta ja jännityksestä. 

Muutama viikko sitten olin vielä vähän huolissani omasta toiminnastani. Mikä on, kun ei oikein lähde? Tämä vuoden ihanin aika siis. Yleensä tämä on se ainoa valopilkku kaamosväsymykseen taipuvaisen ihmisen talven keskellä (kyllä, puhun omasta kokemuksesta silläkin riskillä, että tämä kuulosti nyt hirmu dramaattiselta :D ) ja tänä vuonna se ei tunnu oikein miltään. Missä vika? Arjen täyttävät vain paahtaminen töihin, sieltä kotiin ja kaikki vapaa-aika tuntui menevän sohvalla/sängyssä nuokkumisessa. Yhtenä päivänä yllätin itseni nukkumalla 16 tuntia ihan tuosta noin vaan. 
Eipä sellaisessa mielentilassa tee juuri mieli alkaa joulua valmistelemaan ja "hössöttämään". Mistä lisävirtaa??

Joulu on rakkauden juhla jota tulisi viettää läheisten ja ystävien kanssa. Kävin Tampereella rakasta ystävää tapaamassa, emme olleet nähneet moneen kuukauteen ja tuntui hyvältä päästä jakamaan hänen kanssaan asioita pitkästä aikaa. Pikkuhiljaa asiat alkoivat loksahdella kohdilleen. Kyse ei ollut enää vain pysähtymisen tarpeesta, kaamosväsymyksestä tai muustakaan helposti selitettävästä ongelmasta. Tarvitsin rakkaita ja ystäviä päästäkseni kiinni joulun tunnelmasta. Eli paluu perusasioiden äärelle. Kiitos siitä sinulle, Saija. Kun vielä kiehautimme kattilassa glögiä ja aloimme leipoa pipareita pyjamahousut jalassa tiesin, että tästä se taas lähtee, lämmin olo alkoi hiipiä sydämeen.

Piparityöpajan kokeellinen tuotos à la Papunen & Friends. Istallaatio kertoo elämän karusta kiertokulusta piraijan ja korvattoman hamsterin muodossa.

Saija vei minut sattumalta löytämäänsä putiikkiin hykerrellen jo etukäteen. "Sää sekoot kun pääset sinne, se on oikea joulun ihmemaa, ootas vaan..". Ja voi veljet, miten oikeassa hän oli :D. Käykää siis ihmeessä tutustumassa Sisustus- ja lahjatavarakauppa Liliin, mikäli teidän joulumielenne on hieman maassa.  Takaan, että niiden joulukuusten ja köynnösten keskellä suupielet alkavat edes vähäsen nykiä :D.
Perinteeni on ostaa joulukuuseen joka vuosi yksi uusi koriste, muisto jokaiselta vuodelta. Tänä vuonna koriste löytyi Lilistä. En malttanut sijoittaa käsityönä tehtyihin lasisiin koristepalloihin, mutta kimalteen keskeltä löysin yhden kauniin pallon, jonka tyylisiä muistan isoäitini joulukuusessa vuosittain olevan. En ole löytänyt vastaavia koveroita puoliympyröitä mistään ennen tätä, olkoon tämä nyt siis retroilubling!

Tietenkin jouluvalmisteluihin kuuluu kunnon Papusena kokkailu ja leipominen. Otin itseäni niskasta kiinni ja kiskoin lähes jumiin muurautuneen reseptilaatikon auki, luokittelin kaikki irralliset reseptit ja paperinpalat, järjestin ne ja löin yhteen mappiin. Kesti muuten tovi. Operaatioon liittyi myös aika paljon luopumisen tuskaa. Mutta kuka loppujen lopuksi tekee mitään 5 arabialaisen kakun tai 7 voileipäkakun ohjeella, jos erot ovat vain soodan tai majoneesin määrissä. Näin pikkuinen mapista tuli, olkaa ylpeitä musta :D!

Mapin plarauksen jälkeen pidimme äitini kanssa neuvonpidon ja tämä viikonloppu on mennyt lapsuudenkodissa leipoen ja paistaen jouluherkkuja aina tortusta imellettyyn perunalaatikkoon. Ruuan suhteen voin siis todeta kinkkua lukuunottamatta olevani valmis, bring it on! 

Vaikka perinteitä kunnioitankin, pitää joka vuosi kikkailla jotain uutta ja jännää. Sain työkaveriltani bataattilaatikon ohjeen. Tämä on heidän joulupöydässään kuulemma se herkku, joka ensimmäisenä loppuu ja jota kaikki ylistävät. Pitihän sitä siis kokeilla. Täytyy kyllä myöntää, että piti hillitä itsensä, etten tehnyt laatikosta saman tien selvää, niin herkullista se oli! Harmittaa, miten vähän tuleekin bataattia hyödynnettyä, en osaa tehdä siitä oikein mitään. Jos teillä on jokin super-bataatti-kikka tiedossa, niin jakakaa se mullekin, olen bataattikäännynnäinen :D.

Toinen ylläri oli kuivakakku, josta en oikein vieläkään osaa sanoa, onko se leipä vai kakku, makea vai suolainen, kahvin kanssa herkuteltava vai limpun kanssa ruokapöytään laitettava. Vain siitä olen varma, että tämä aurinkoinen leipä on parasta kuivaa kakkua, mitä olen koskaan syönyt! (huomioikaa, etten siis pidä perinteisistä kahvikakuista, tämä ei siis varmastikaan ole kaikkien mieleen). 

Rasputin- vanhus vahtii ruokapöydän ääressä tarkasti, etteivät pullat ja pasteijat vain pakene paikalta.
 
Silmät ja nenä ovat siis jo saaneet alkusysäyksen pian koittavaan juhlapyhään. Huomenna menemme kuuntelemaan Club for Fiven joulukonserttia, korvatkin pääsevät menoon mukaan :).