Alakerran vessa ottaa kokoa

Alakerrankin vessa joutui vasaran alle putkiremontin tieltä. Sitä itseasiassa katselimme jo ensimmäisessä näytössä. Talon molemmat vessat ovat peruutettavaa mallia ja haaveilimme kovasti, että saisimme alakertaan vähän enemmän tilaa. Meikäläisen purnukoille ja puteleille :D !

Pikkiriikkinen toilettimme.

 Vessan vieressä on vaatekomero, jonka ajattelimme hyödyntää lisätilaksi vähän isommalle vessalle. Säilytystilaa talosta löytyy kyllä yllin kyllin, neliöitä vessoista taas ei.

Tarkoitus olisi tehdä sisäänkäynti vessaan vaatekomeron oven kautta.

Kieltämättä vähän korventaa se, että tällä hetkellä talossa ei ole enää minkäänlaista mahdollisuutta siistiytyä tai toimittaa tarpeitaan. Pitäisiköhän kuljetuttaa paikalle bajamaja, kunnes saadaan vessaremontti tehtyä :D ! Mutta katsokaa, miten iso vessasta nyt tulee, siellä mahtuu oikeasti tekemään muutakin kuin peruuttamaan pöntölle ja kääntymään käsienpesulle. En nyt tiedä mitä ihmeellistä vessassa pitäisi pystyä tekemään, mutta näin päälle 180 cm pitkänä, ei-niin-sirona naisena, arvostan suuresti tilaa.

Vessa on nyt näillä sijoillaan, seuraavaksi palaamme saunan ja kylppärin pariin ja vessa jatkaa etenemistään kun saamme vedettyä putkia eteenpäin... Ja sivumennen sanoen putkiremontista johtuen tämän vessan ulkopuolella oleva eteisen lattia täytyy myös uusia lattian alta keittiöön menevien putkien asentamisen vuoksi. 
Eli näillä mennään. 

  
Olisiko ehdotuksia, millainen lattia eteiseen kannattaisi laittaa? Tämän lisäksi talossa on siis vielä ns. kylmä eteinen, eli porstua. Mutta kyllä tämänkin lattian pitää vähän kovempaa kulutusta kestää, olen aika varma että parin vuoden kuluttua Ketunpoika rymistelee tupaan kuraisilla saappailla eikä aio pysähtyä porstuaan vaan marssii aina koko eteisen poikki keittiön ovelle asti saadakseen elintärkeän asiansa toimitettua. :D
Itse olin haaveillut puulattiasta, mutten ole varma, onko se järkevin ratkaisu. Onko siis ehdotuksia, suosituksia? Kaikista tärkeintä tälle lattialle on, että se kestää kurat, sulavat lumet, polkutraktorit  ja kaiken muun, mitä kolme pientä pojanviikaria voivat mukanaan tuoda :).

Syksyn ensimmäinen sieniretki!

Tämä kesä on ollut todella sateinen. Aurinkorannoille ei ole juuri päässyt, jotenkinhan tästä pitää hyöty ja ilo ottaa irti! Onneksi rakastan sienestämistä, sään ansiosta on varmaankin tulossa antoisa syksy! Ja sen kyllä huomasi, kun vaunuttelimme Ketunpojan kanssa metsään syksyn ensimmäiselle sieniretkelle.

Liioittelua havaittavissa Ketunpojan vaatetuksen määrässä? Villa-asun, unipussin ja peiton lisäksi vaunut oli vielä kääritty isoäidin virkkaamaan peittoon. Eikä ollut yhtään liian kuuma! Ketunpoika viihtyy metsässä mainiosti <3

 Pakkasin pojan isoisän kunnostamiin "maastovaunuihin". Meillä on kyllä Emmaljungan kaupunki-vaunut, mutta myös nämä 80-luvulta peräisin olevat remuvaunut, joilla uskaltaa lähteä maastoon :D. Jousitukset ovat todella messevät ja pinta sen verran rouhea, etteivät pienet kuraroiskeet haittaa. Ketunpoika myös nukkuu maastovaunuissa aina makoisasti, samaa en voi sanoa Emmaljungan yhdistelmävaunuista.. Pitäisi vain niellä se ulkokullattu ylpeytensä ja lähteä päristelemään myrkynvihreillä, kolisevilla metallivaunuilla kaupungillekin!

Sieniseikkailu vasta aluillaan ja löytyi jo kanttarelleja, haperoita, rouskuja ja yksi tattikin!

 Metsässä tuoksui jo vähän syksy.. ehkä kukkivan kanervan tuoksu sen teki, mutta alkoi tuntua siltä, että tämä kesä oli nyt tässä. Oli jotenkin ihanaa lampsia kumisaappaat jalassa, koppa kädessä pitkin metsäpolkua vauvan tuhistessa vaunuissa ja vain katsella ympärilleen. Pitäisi lähteä luontoon useammin, ihan liian usein sitä päätyy vain kaupungille paahtamaan kaupasta ja kahvilasta toiseen

Sienisaalis löytyi metsäpolun varrelta, polulta ei juuri tarvinnut poiketa ja
koppa tuli silti täyteen.. mitähän aarteita metsään vielä jäi?

Yksi ehdoton kohokohta sienestäessä ovat herkkutatit! Kantarellit ovat aina hyviä, suppilovahveroiden vuoksi voin koluta metsissä monta tuntiakin, mutta harvakseltaan piilossa kasvavat herkkutatit ovat aina löytö. Tiesitkö, että ne ovat niin puhtaita ja vaivattomia kokattavia, että voit syödä ne vaikka suoraan maasta? Todellinen aarre siis! Ne ovat myös koostumukseltaan jotain ihan muuta kuin mihin sienissä on yleensä tottunut. Herkkutatit ovat kuivia, jämäköitä ja napakoita poimittavia, madotkin jättävät ne yleensä rauhaan. En päässyt vaunujen vuoksi kovin syvälle metsään koluamaan, mutta löysin silti polun varrelta yhden, minimaallisen pienen raasun herkkutatin. Voi sitä pienokaista, toivottavasti saa kasvaa rauhassa isoksi, sitten mä käyn sen sieltä noutamassa kuin viikatemies ikään!

Voi katsokaa nyt, millainen pieni pallukka-tatti sieltä maasta yrittää pinnistää esiin. Ihana :D !!

Harmittaa, etten osaa sienestää kuin niitä yleisimpiä sienilajikkeita. Suvun vanhimpia kun kuuntelee niin tuntuu, että ennen vanhaan tunnettiin sienet niin ruuanlaitto- kuin värjäysominaisuuksiltaan ja niitä hyödynnettiin todella monipuolisesti. Olen koittanut opetella erilaisia sienireseptejä, että saisin hiljalleen haltuun sienien ruuaksi valmistamisen. Säilykkeitä en osaa tehdä niistä ensinkään, juuri ja juuri pakastaa. Jos sulla on hyviä säilömiskikkoja, niin jaa ne ihmeessä kanssani!

Kohta aletaan kärtsätä!

Päätin kuitenkin tehdä osasta sienistä täytettyjä voikkareita, otin inspiraatiota sienileipiin Miss Silvan kanttarellipastasta, tosin oma täytteeni koostui kanttarelleista, tateista, haperoista ja ryöpätyistä rouskuista.

Oi onnea, kantarelleja jäi vielä pakkaseenkin! Pitää käydä parin viikon kuluttua uudelleen kurkkaamassa, onko niitä siunaantunut lisää :)

Puoli vuotta äitinä - tämän olisin halunnut kuulla ennen synnytystä!

Voi katsokaa nyt, pikkumies on jo iso mies. Tai isompi. Saa luvan olla äidin vauveli vielä pitkään. Meillä oli kuitenkin puolivuotisneuvola ja saimme kehuja Ketunpojan jäntevyydestä ja lihasvoimasta, poika nimittäin laitettiin seisomaan omilla jaloillaan terveydenhoitajan pitäessä käsiään kainaloiden alla vain tasapainoa antamassa. Joko tuollaisiakin aletaan tarkkailla? Missä vaiheessa mun pienestä vauvasta tuli noin vahva? Polte ryömimiselle on kova ja sitä harjoitellaan jatkuvasti..yölläkin. Tämä johtaa välillä pimeässä huoneessa pään kopautteluun pinnasängyn reunaan ja sitten harmittaa kovasti. Terkkarin mukaan suussa olisi myös 3 hammasta puhkeamassa, kaikki yhtä aikaa! Ei siis ihme, että viime päivät on valvottu, jäyhätty leluja, syöty vähän miten sattuu ja koko ajan jokin tuntuu harmittavan. Niin se aika karkaa ja lapset kasvavat, koko ajan tulee uusia juttuja eteen.

  Joitakin päiviä sitten kävin terassilla toisen äiti-ihmisen kanssa ja saimme vaihtaa kuulumisia ilman jatkuvia keskeytyksiä ja itkutteluja, harvinaista! Aloin oikein miettiä - näin perjantai-illan ratoksi, miten paljon oma arki onkaan muuttunut. Näin sitä arkea eläessään sitä ei huomaa ja minkäänlaista kriisiä asioiden muuttumisesta ei ole (enää :D ). Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että tämä puoli vuotta kestänyt siirtymävaihe äitiyden opettelun alkulähteille (joo, nyt koen, että äidin rooli ja identiteetti on alkanut solahtamaan osaksi minuutta. Kauan siinä kestikin, ihan oma prosessinsa ja on toki edelleen kesken) olisi mennyt paljon kivuttomammin, jos mulle olisi kerrottu muutamat lohdutuksen sanat etukäteen. En halua jakaa samaa kriisin paikkaa eteenpäin, joten tässä muutama juttu, jotka kannattaa sisäistää ennen synnytystä - sen jälkeen sulla ei ole enää aikaa tätä lukea! :D. Useimmat näistä liittyvät tavalla tai toisella syömiseen ja imettämiseen. Ennen synnytystä ihmettelin, että miten äidit jännittävät niin paljon sitä imettämistä ja sen sujumista, mutta nyt ymmärrän sen täysin. Monta naksahdusta pitää tapahtua kohdilleen, että se sujuisi koko täysimetyksen ajan ongelmitta.

Lukkiudut yksin vessaan itkemään, elämäsi tuntuu harmaalta ja lapsi vierelläsi vieraalta? Kyllä se siitä.
Synnytyksen jälkeinen masis-kausi. Itselläni se ei iskenyt synnärillä, mutta pari päivää kotona oltuani ihmeellinen alakulo ja lamaantuminen ottivat valtaansa. Se on oikeasti aika kauheaa aikaa, koska ankean fiiliksen lisäksi syyllistät itseäsi siitä, että olet saanut ihanan vauvan, miksei siitä vain voisi nyt nauttia? Olenko kiittämätön? Miksei äidin syvä rakkaus ja sisäinen palo roihahtanutkaan ilmiliekkeihin? Tätäkä tämä elämä nyt on - syöttämistä ja vaipan vaihtoa vaan? Ja taas iskee syyllisyys, että edes ajattelee moista. Ja taas itketään. Syyllisyyden vuoksi nainen ei tule edes avautuneeksi näistä tunteista puolisonsa tai muiden äitien kanssa, vaan istuu siellä vessassa yksin tihuuttamassa.
Tämä kaikki on ihan normaalia ja valtaosa naisista kokee tämän baby blues-kauden jollain tavalla. Et voi sille mitään, et ole huono äiti vaikka ajattelet moisia ja ennen kaikkea - se menee ohi viikossa tai parissa kun hormonit ovat tasaantuneet. Jos kuitenkin alakulo jatkuu eikä arjesta saa minkäänlaista otetta, voi olla hyvä ottaa asia puheeksi neuvolassa, ettei baby blues ole kehittymässä synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi. Mutta kuten sanottua - jos pari viikkoa synnytyksen jälkeen olet siipi maassa, ei ole vielä syytä huoleen.

Imetys on sottaista hommaa
Ihan oikeasti. Ehkä sinä olet perillä siitä, miten rinnat toimivat imettäessä, mulle se ei ollut mitenkään selvä homma. Kun imetät yhdestä, toinenkin vuotaa. Tai jopa suihkuaa. Kun itse syöt aamupalaa ja vauva parahtaa hereille makkarissa, ne suihkuavat. Kun vaihdat vaatteita ja muistat yhtäkkiä, ettei vauva ole vielä saanut d-vitamiiniaan, ne suihkuavat joka ilmansuuntaan. Osta siis liivinsuojuksia, koska yhtäkkiä rinnoilla on ihan oma elämänsä. Onneksi imettämiseen tottuu suht. äkkiä, mikäli imuote on hallussa ja sotkukin vähenee.. Itselläni hormonit pistivät pinnan todella kireälle ja suurimman raivon saivat tuta tissini, joille raivosin yön pimeinä tunteina, kun liivinsuojukset olivat yön aikana vaeltaneet pois ja olin kastellut itseni, vaatteeni ja oman puoleni sängystä ihan tahmeaksi. Kallisarvoiset ja harvalukuiset nukkumiseen tarkoitetut minuutit kuluivat suihkussa. Jos joku olisi psyykannut minua etukäteen, että se on sitten yhtä sotkua aluksi, olisin ottanut kaiken tämän tyynemmin vastaan. Luulisin.

Tissiraivo menee ohi
Lapsi hakkaa rintaan, karjuu pää punaisena hirveän kiukkuisena ja kieltäytyy syömästä. On ilta ja tätä on jatkunut koko päivän. Vauva ei siis ole syönyt mitään koko päivänä, mitäs nyt? Kyseessä on tissiraivo, josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Vauvalla on mennyt välit poikki tissin kanssa jostain syystä (joko maitoa tulee liian hitaasti tai suihkuaa liian kovalla paineella tai jotain muuta, jonka vuoksi on sukset menneet ristiin..mene ja tiedä..). Mikä neuvoksi? Imetä kun vauva nukkuu, eli kaikki ruokailu painottuu öihin kun vauva ei tajua raivota. Ihme ja kumma, silloin ei kiukkuilla vaan syödään ihan hanakasti. Tämä on oikeasti hermoja koetteleva ja uskoa imetykseen koetteleva kausi. Se voi kestää viikon, jopa kaksi mutta aina se menee ohi. Ei vain saa luovuttaa ja pitää uskoa siihen, että sinussa ja maidossa ei oikeasti ole mitään vikaa. Meitä neuvottiin ekan tissiraivon yhteydessä järkkäämään "laatuaikaa" vauvalle ja tissille. Rakensin sitten "pesän" jossa ketunpoika hengasi rinnan kanssa, koittivat setviä välejään kuntoon..eka tissilakko kesti vajaan viikon, tähän mennessä niitä on tullut nyt 4 kpl.. Ja jokainen on päättynyt jossain vaiheessa, ei vain saa luovuttaa imetyksen suhteen, se on vauvalle parasta ravintoa. Tiedän, että siinä hetkessä tilanne tuntuu ihan toivottomalta mutta usko kun sanon tämän sydämeni pohjasta - se menee ohi!!

Joskus on oikeasti päiviä, ettet tee muuta kuin imetät
Ääripäästä toiseen. Kun ei ole tissiraivoa, on tiheän imun kausi. Vauva itkee ja itkee, imetät häntä 45 minuuttia ja kaikki on hyvin piiiitkän ruokailun päätteeksi. Sitten itku alkaa uudelleen ja mietit, mistä nyt kiikastaa.. vaippa on kuiva, nälkäkään ei voi olla koska juuri syötiin..olisiko ilmakuplia suolistossa?? Todennäköisimmin vauva vain haluaa taas syödä, niin hurjalta kuin se kuulostaakin! Vauva on kasvamassa pian ison kasvupyrähdyksen ja tietää, että pian tarvitsee enemmän maitoa. Rinnat taas tuottavat maitoa kysynnän mukaan, joten vauva keskittyy pelkästään imemään päivän tai pari, että maitoa ehtisi kehittyä enemmän sitten kun sitä tarvitaan. Miten älykäs voi niin pieni ihminen jo olla?? 
Eli jos teillä itketään eikä mihinkään olla tyytyväisiä, tarjoa rintaa. Tarjoa aina ensin rintaa, ennenkuin yrität heijata, sylitellä, silitellä tai mitään muutakaan itkun rauhoittamiseksi. Pyydä miestä tuomaan sinulle tyynyjä tueksi sohvan nurkkaan, juomapullon lähettyville, purtavaa käden ulottuville ja laittamaan Netflixistä "How I Met Your Motherin" pyörimään. (Niin meillä mentiin tiheän imun kaudet, niiden ja kolmen ensimmäisen kuukauden aikana imetettäessä katsottiin koko sarja läpi :D ). Saatat olla niitattuna sohvan nurkkaan seuraavat 6 tuntia vauvan syödessä. Uskomatonta, mutta totta. Luota vauvan imutahtiin, luota siihen että olet juuri niin korvaamattoman tärkeä ja että juuri siinä sohvan nurkassa olet hyödyllisimmilläsi tässä elämäntilanteessa. Tämä vaihe on äärettömän äkkiä ohi, pian vauva ei jaksa viettää ruokaillessa sylissäsi kahta minuuttia pitempään. Koita siis nauttia näistä hetkistä, ne ovat pelottavan äkkiä ohi, meiltä ne jo menivät :(. 

Kun vauvasi itkee, varaudu siihen, että kaikki muu unohtuu
Ilmeisesti luonto on rakentanut meidät niin, että jonkinlainen autopilotti menee päälle kun vauvamme alkaa itkeä. Istut keittiössä juttelemassa ystäväsi kanssa, kun kuulet makuuhuoneesta itkua. Lauseesi jää kesken ja ennenkuin huomaatkaan, jalat ovat kuljettaneet sinut pinnasängyn luo. Samaan aikaan keittiöön jäänyt ystäväsi ihmettelee, mihin oikein lähdit (koska usko tai älä, hän ei ole kuullut mitään. Tämäkin on aika hurjaa, kenenkään kuulo ei ole virittynyt niin tarkasti oman lapsensa itkun erottamiseen, kuin äidin) ja kun palaat keittiöön vauva sylissäsi, sinulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, mitä olit sanomassa. Nyt kun yrität jatkaa keskustelua vauva sylissäsi huomaat myös, että lauseesi jäävät kesken, kuuntelet muttet kuule mitään mitä sinulle sanotaan ja ystävän puheisiin on vaikeaa keksiä mitään järkevää sanottavaa, vaikka kuinka pinnistelisit ja yrittäisit olla hänelle läsnä. Luonto on rakentanut meidät äiti-ihmiset tässä mielessä aika lahoaivoisiksi, hormonit varmistavat että poikanen saa kaiken primaarin huomion, muille lajitovereille ei jää mitään jäljelle.
Ja säästääkseni sinut tässä asiassa kriisin paikalta niin voin kertoa suorilta, että dementia jonka sait samalla kun tulit äidiksi, ei ole helpottanut vielä tässäkään vaiheessa. Kuulin juuri, että nainen alkaa muistaa asioita uudelleen vasta lapsen täyttäessä n. vuoden verran, ehkä jo vähän aikaisemmin mikäli imetys lopetetaan varhaisessa vaiheessa (osin yhteydessä hormoneihin tämä lahoaivoisuus). Keskittymisvaikeudet helpottavat jonkin verran, kun saat taas nukuttua vähän täydempiä öitä..toivon mukaan siinä muksun täyttäessä 4-5 vuotta :D !

Jos olet käynyt suihkussa, tehnyt ruokaa ja pedannut sängyn, olet saanut ihan mielettömän paljon aikaan yhden päivän aikana!
Terveydenhoitaja sanoi minulle ne taikasanat kriiseillessäni saamattomuuttani neuvolassa. "Hyväksy, että tällä hetkellä olet korvaamaton äitinä ja kaikki muut hommat tulevat vasta toisella sijalla. Hyväksy, että sinua tarvitaan juuri nyt äärettömän paljon." Jos olisin oppinut tämän vähän aikaisemmin, olisin varmasti nauttinut pikkuvauva-ajasta enemmän. Seuraavan vauvan (jos Luoja suo) kanssa en saa enää viettää kiireettömiä haaveilun hetkiä, koska hänellä tulee olemaan isoveli, joka myös tarvitsee huomiota. Jos olisin jättänyt asettamasta itselleni näin jälkeenpäin ajateltuna täysin typeriä vaatimuksia, olisin säästynyt turhalta itseni syyllistämiseltä ja sekin energia olisi suunnattu vauvaan. Tärkeintä on olla saatavilla vauvalle, joka ei osaa vielä yhtään mitään itse. Hän ei tiedä mitään muuta kuin sen, että vielä hetki sitten sai elää turvallisesti kohdussa ja nyt yhtäkkiä on kylmässä maailmassa jossa mikään ei ole tuttua. Paitsi äidin syli, tuoksu ja sydämensyke. Isänkin aika tulee kyllä, mutta elämän alkumetreillä - niin kamalaa kuin se onkin sanoa - äiti on se tuttu ja turvallinen kaikin tavoin, isässä on tuttua vain ääni. Kun laitat vaakakuppiin, onko tärkeämpää pitää vauvaasi sylissä ja tarjota hänelle turvasatama jossa vihdoinkin uskaltaa nukahtaa vai pestä keittiön lattiat ja valmistaa pinaattikeitto, valinta on simppeli. Miksi tällaisen asian oivaltaminen vei niin kauan aikaa? Jos tästä tekstistä ei jää mitään muuta mieleesi, niin muista edes tämä. Itsesi ja vauvasi vuoksi. Sinä olet korvaamaton. Sinua tarvitaan juuri nyt johonkin täysin uuteen. Järjestä aikasi ja tärkeysjärjestyksesi niin, ettei mikään vie sitä huomiota joka kuuluu vauvallesi.   

On ne vaan ihania, kriiseillä tai ilman.

Reseptit veks ja ketunpojan päiväpeitto

Mä aloitin toisen blogin.
Aloin lukea taaksepäin tätä Papusen Libertéä ja tuli vähän semmonen sillisalaatti-fiilis. Eikä siinä tietysti mitään pahaa ole, kirjoitan mistä haluan ja mitä milloinkin mieleen tulee, mutta jos itselle tulee sekava olo oman blogin sisällöstä, niin voin kuvitella että vielä sekavampaa se on lukijoille. Tein nyt tiukan rajauksen noiden kokkailujeni suhteen.
Tykkään ihan mahdottomasti ruuanlaitosta ja vaikken väitä kaikkien ruokieni olevankaan makunautintoja, haluan silti viritelmiäni jakaa täällä blogissa. Vain reseptejä sisältävät tekstit ovat kovin erillisiä tämän tajunnan virtaa sisältävän pajatukseni keskellä.
Niinpä avasin niille ihan oman bloginsa, jonne saan nyt alkaa kasata omaa reseptikirjaani. Ajattelin pitää pääpainon retroilussa ja perinteikkäissä resepteissä, mutten halua rajoittaa itseäni liikaa, koska välillä kaipaan vaihtelua ja tekee mieli testata vaikka kiinalaista kanaa (jota muuten juuri tein, pitäisiköhän laittaa uuteen blogiin, kun juuri siellä paasasin perinteisen kotiruuan puolesta :D ).
Käykää kurkkaamassa tuota kokkailublogia jos tykkäätte laittaa ruokaa! Muussa tapauksessa jääkää ihmeessä tänne lueskelemaan, jatkan edelleen elämän ihmettelyä, rintsikkaremppaa ja ketunpojan seikkailujen kirjoittelua. 

Sitten toinen juttu, vähän outokin. Mä olen ihan satavarma, että olen jo kirjoittanut tästä aiheesta, mutten löydä itse tekstiä mistään täältä blogista! No tässä tulee nyt uusiksi esittelyyn ketunpojan päiväpeitto, jonka väkersin silloin kun valmisteltiin kotia vauvelille. Olen siihen kovin tyytyväinen, siinä kun yhdistyy uusi ja vanha, meidän perhe ja isovanhemmat :) ! 

 
Tyhjäsimme kaapeista vanhoja petivaatteita ja vastaan tuli valko-siniraidallinen pussilakana, joka oli reunoistaan jo kovin nuhjainen, keskeltä silti hyvässä kunnossa. Leikkailin keskeltä pinnasängyn kokoisen palan ja ompelin siitä päiväpeiton. Eikö tuollainen baby bluen sävy sovi ihan mukavasti poikavauvan petiin? :)

 
Peiton päälle neuloin vielä koristeiksi mummani, eli ketunpojan isomumman virkkauksia, jotka ovat odottaneet pääsyä johonkin kaapin perillä. Pellavaiset lumihiutaleet satelevat alas peiton reunalla ja pitsinauha vaeltaa peiton poikki.

Tämän lisäksi sängystä löytyvät ystäväni tekemä nukkumatti ja äitini kutoma villapeitto, joka oli omiaan lämmittämään ketunpojan vaunuja talvella vaunutellessamme pakkasessa. Pian senkin saa taas kaivaa esille, voi kauhea miten äkkiä kesä meni! Onneksi talvessakin on oma tunnelmansa :) ..
 

Työhuoneen, eli peräkammarin, remonttia

Rintsikassamme on elintasosiipi, se on pykätty yhtä aikaa pystyyn muun talon kanssa ja aika jännä ratkaisu vuonna -58! Ettei kylpytiloja ole sijoitettu kellariin tai erilliseen  pihasaunaan, niinkuin silloin oli yleensä tapana. Tässä talossa kylppäri saunoineen - ja vanhoissa piirrustuksissa "työhuoneen" nimellä menevä lisäkammari - sijaitsevat elintasosiivessä, jonne kuljetaan viileän porstuan kautta (vai pitäisikö sanoa veranta? En ole oikein termeistä perillä.. Mummolassa puhuttiin porstuasta :D ).

Elintasosiipi, tarkalleen ottaen työhuone, taas on kiinni vanhassa puuliiterissä, josta on vuosien saatossa tehty pannuhuone. Nyt kun uusimme lämmitysjärjestelmän maalämpöön, pannuhuone muuttuukin..öö..maalämpöhuoneeksi :)! Revimme vanhat masiinat pois ja suurensuuri pora ilmestyi pihaamme jyrsimään maahan lähemmäs 200 m syvän maalämpökaivon. Huhhui! 

Hei hei vanha pannu!

Tervetuloa uudet ihmeet!

Tässä maalämpöhommien tuoksinassa vain totesimme, että pannuhuone tosiaan sijaitsee tämän työhuoneen - jota syrjäisen sijainnin vuoksi olemme alkaneet kutsua peräkammariksi - vieressä. Kun vetoja siis tehdään muualle taloon, se tehdään peräkammarin lattian ali.. Ja ei kun lattiat auki! Lankkulattia oli kyllä sen verran huonossa kunnossa, että ajattelimme vaihtaa sen uuteen siinä "sivussa" (nyt se kuulostaa siltä, kuin tämä peräkammari valmistuisi ihan noin vain siinä sivussa :D ). Jos nyt teemme lattiat uusiksi, niin miksemme sitten samalla myös seiniä ja kattoa? Katto sinällään voisi olla ihan kivan näköinen, mutta sähköt ovat pintavetoina, emmekä saa vanhaa paneelikattoa ehjänä alas kun laitamme piuhat piiloon. Tästä syystä siis peräkammari saa uudet pinnat.

Jälleen kerran täytyi ihastella vanhaa rakentamista. Pehut lattialautojen alla olivat täysin kuivat ja pölisivät samaa pölyä kuin vuonna -58 kun se on lankkujen alle laitettu. Hurjaa.

 Vain yksi nurkka oli nähdäksemme kostea ja tätä osasimme hieman odottaakin, talossa kun ei (vielä) sadevesijärjestelmiä ole ja maa viettää juuri tältä nurkalta taloa vasten. Nurkka on kosteusmitattu ja mitään hälyttäviä lukemia ei ole, jälleen kerran olemme ajoissa asialla. Toivottavasti sama homma jatkuu koko talossa!
Näissä kuvissa näkyvät alkuperäiset seinät. Näiden päälle on jossain vaiheessa laitettu lisäeristeeksi lasivillaa ja suoraan villan päälle on naulaa nakutettu kammottavan näköistä, tummasävyistä pystylautaa muistuttavaa muovilevyä. Tämän lisäksi yksi seinä on muurausta, sillä huoneen nurkassa on ollut pystymuuritakka (sääli, ettei ole enää). Tämä muurattu seinä oli maalattu oikein tummanruskealla maalilla ja sen päälle maalattu valkoisella lehmän (??) pääkallo villin lännen henkeen. En tykkää. Olen tässä miettinyt, miten saan sen hirvityksen piiloon! Todennäköisesti ruskea maali pintaan ja sen päälle jotain muuta tummaa.. Vai tapettia? Entäs jos joskus laitetaan pystymuuritakka takaisin, sitten tapettia ei voi.... Ja näin ne ajatukset laukkaa ees sun taas :D!

Tässä komeilee vanha, synkkä seinä (jonka alta siis paljastui villat ja niiden alta vaalea, raidallinen tapetti. Pääkallokin näkyy hieman seinää vasten lepäävän kylppärin puuoven takaa..

Tästä huoneesta tulee sitten - ainakin aluksi - meidän perheen makuuhuone. Saa nähdä, miten tähän ehtii perehtyä kun kylppärissäkin pitäisi tapahtua niin paljon :)..  

Kirpparilöytö ja tämän hetken lemppariherkut (eli tomaattikeitto ja kesäkurpitsasalaatti)

Eli yksi aarre ja kaksi reseptiä, jotka haluan kanssanne jakaa.
Löysin kirpparilta lelun Ketunpojalle! 
Oliko teillä taaperoina sellaisia toistensa sisään mahtuvia laatikoita, joita sitten koottiin ees taas? Meiltä sellainen löytyi ja ilmeisesti sillä paljon aikanaan leikittiin, koska viimeisen muistikuvan mukaan muoviset laatikot oli pureskeltu reunoilta ja olivat tosi nuhjaisia. Nyt löysin Ketunpojalle vastaavanlaisen lelun kirpparilta, mutta nämä ovat puulaatikoita ja vielä Marimekon!

On se.

Ja vaikkei poikanen ihan vielä niillä osaakaan leikkiä, niin nyt ne odottavat sopivaa aikaa varastossa! Parasta laatikoissa oli se, että Marimekkoa kun ovat - olivat kuvioinniltaan tosi suloisia!
Ja mikä parasta - kun näillä ei enää leikitä, äiti hyödyntää ne sisustuksessa! :D Ovat mukavan värikkäitä ja retron näköisiä. Pari laatikkoa menee Ketunpojan huoneeseen kynätelineeksi, ehkä äitikin saa pari makuuhuoneeseen ja keittiöönkin näitä voisi soveltaa, vaikka sitten servettitelineeksi! Mutta asia kerrallaan, kasvaisi nyt muksu ensin niin isoksi, että osaisi näillä leikkiä :D.

Jokaisessa laatikossa oli oma teemansa, ratsastavan tytön kuutiossa teemana olivat erilaiset kulkupelit, kissa-kuutiosta löytyi myös koira ja muita lemmikksejä, mansikan kaverina oli muitakin marjoja ja kana-kuutiosta löytyy kukko, tipu ja...rikkoutunut kananmuna?? :D

Sitten sananen ruuasta. Elokuu ja sadonkorjuun aika. Kaikki vihannekset ovat tuoreita ja maistuvat parhailta juuri nyt. Talvella kasvihuone- ja tuontikasvikset ovat vain kalpea varjo niistä mauista, joita auringon kasvattamat vihannekset tällä hetkellä sisältävät! Olen aivan ihastunut paahdettuun tomaattikeittoon ja kesäkurpitsasalaattiin, bongasin ne jostain lehdestä hiljattain ja kyllä ovat hyviä! Etenkin salaattiin on ehtinyt kehittyä jo aika paha himo, niin yksinkertaista kun sitä onkin valmistaa. Olen tässä kuussa syönyt sitä jo neljästi, pian on pakko rajoittaa! Mutta kokeile ja arvioi itse, onko hyvää :).

Kesäkurpitsasalaatti

1-2 kesäkurpitsaa (syöjien määrän mukaan)
oliiviöljyä
ripaus suolaa, mustapippuria
salaattia, esim. rucolaa ja jäävuorisalaattia
fetaa murustettuna
pinjansiemeniä paahdettuna
balsamico-kastiketta (esim. Filosin)

Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla ja nosta väriä saatuaan sivuun odottamaan. Viipaloi kesäkurpitsa pituussuunnassa ohuiksi siivuiksi, esim. juustohöylällä. Kypsennä siivut pehmeiksi pannulla oliiviöljyssä, lisää pieni ripaus suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan. Yhdistä kesäkurpitsa ja salaatti kulhossa. Murustele päälle fetajuusto, ripottele pinjansiemenet ja kruunaa salaatti balsamico-kastikkeella. Nautiskele esim. kanan kera tai isompana annoksena menee myös pääruoasta.

Tomaattikeitto

Kilo tuoreita tomaatteja
valkosipulia oman maun mukaan
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
loraus vettä (kermaa)
sokeria
mozzarellaa

Puolita tomaatit ja asettele leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. Ripottele tomaattien päälle valkosipulia oman maun mukaan. Lisää päälle myös oliiviöljyä, hieman suolaa ja mustapippuria. 

Nosta tomaatit uuniin paahtumaan n. 45-60 minuutiksi 200 asteeseen. Tarkkaile tomaatteja, ne ovat valmiita kun ovat saaneet hieman väriä. Älä kuitenkaan anna niiden tummua liikaa! Nosta tomaatit uunista ja siirrä kattilaan. Soseuta tomaatit ja lisää vettä tarvittaessa, että saat keitosta mieleistäsi sosekeittoa. Voit myös lisätä lorauksen kermaa, mikäli haluat taittaa makua pehmeämmäksi. Testaa keiton maku ja taita karvautta pois sokerilla makusi mukaan. Kiehauta. Annostele keitto lautaselle ja murustele päälle mozzarella-juustoa. 

Näissä herkuissa maistuvat kesä ja sadonkorjuu!

90-vuotiaan mumman kahvimylly

Mulla on muun muassa nämä kaksi aarretta;
90-vuotias Eila-Mumma ja hänen kahvimyllynsä :) !

Eilen olin Ketunpojan kanssa Eila-Mumman luona juhlistamassa hänen 90-vuotispäiväänsä. Miettikää, mikä saavutus. Hän on nähnyt koko Suomen maatalouden kehityskaaren viikatteista puimuriin. Hän on nähnyt, miten uudelleenrakentaminen ja kaupungistuminen on edennyt maassamme. Hän on nähnyt sen sata erilaista hapatusta, tyylisuuntaa, kasvatusbuumia ja aatesuuntaa joita sukupolvet ovat läpikäyneet. Punapäinen mummani lapioi nuorena "kinttupolkua" 1,5 metrin syvyydeltä auki umpihankeen. Matkaa oli aika paljon enemmän kuin vain kotiovelta oman tien varteen, silloin ei auroja kulkenut pitämässä teitä auki. Vasta ollessani teini-ikäinen mummani muutti pois 1800-luvulla rakennetusta mummolasta, koko tänä aikana taloon ei tullut juoksevaa vettä joten tiskien kanssa käytiin navetan karjakeittiössä tiskillä ja kylpemässä käytiin pihasaunassa (siellä samassa verstaassa, josta kävin hakemassa Hirviskälle tulevan tuvanpöydän). Ja hyvin tultiin eläneeksi koko tämä aika ilman nykyajan hapatuksia. Kysyin nyt jo valkohapsiselta mummaltani, että mikä on pitkän iän salaisuus, hän tuumi ettei hänellä sellaiseen ole vastausta.

Syntymäpäiväkukat ja niiden takana Eila-Mumma piilosilla

Juuri tätä asennetta olen ihaillut aina Eila-Mummassa. Sitä nöyryyttä, joka hänessä on. En ole IKINÄ kuullut mumman tuomitsevan ketään ulkonäön tai minkään muunkaan ominaisuuden perusteella. Mumma ei myöskään ole koskaan ollut jakamassa neuvoja ja ohjeita, ellei niitä ole häneltä kysytty. Ja olen varma, että tällä elämänkokemuksella ja edelleen terävällä mielellä varteenotettavia elämänohjeita löytyisi kyllä. Jos luoja suo ja elän yhtä vanhaksi kuin hän, toivon että osaan olla yhtä nöyrä, vaatimaton ja aito. Eila-Mumma on mun esikuva!

Kesä tuli sittenkin - vaikka vasta elokuussa!

Ensin veimme mumman ulos syömään ja kävimme vähän ajelulla maakunnassa - katsomassa tienoota niin sanotusti. Tämän jälkeen palasimme nauttimaan kesästä mumman kanssa. Oli ihanaa levittää viltti pihalle ja kölliä helteessä Ketunpojan kanssa. Olen koko kesän haaveillut, että pääsisin tekemään juuri tätä - nauttimaan kesästä vauvan kanssa! Eila-Mumma fiilisteli kesää terassin varjossa, mutta mukavaa oli sielläkin. 

Kesämies!

On elokuu ja minä olen viljaa. Taustalla näkyy siivu vanhasta mummolasta, verstas sekä navetta heinälatoineen.

 

Elokuun sato alkaa olla valmista. Hirviskän mansikat ja viinimarjat ovat tosin jo mehuina ja pakastettuna.

 
Ketunpojan kanssa on aloitettu kiinteiden ruokien, eli soseiden ja puurojen maistelu. Raukka on vielä vähän sihtikurkku, joten runnon kasvissoseet maustesiivilän läpi saadakseni mahdollisimman samettista sosetta. Tähän mennessä lähes kaikki on laskenut useamman lusikallisen verran ja ehdoton hitti ovat olleet puurot. Niitä Ketunpoika voisi maistella vaikka desin verran, hurjaa! Kaurapuuro on jo otettu haltuun ja nyt aloimme lisätä kauran sekaan myös ruista. Hiutaleet ovat silti aika isoja ja aamuisin ei aina ole aikaa pitkälliseen puuron hauduttamiseen, kun vaativa ja nälkäinen käsky käy syöttötuolissa. Eila-Mumman luota löytyi aarre, joka ratkaisi ongelman - aito, vanha kahvimylly!! 

 
Mylly puhdistettiin ja jauhoin sillä puurohiutaleet hienoisemmaksi ja ovat maittaneet tämän päivän kokeilun pohjalta Ketunpojalle hyvin! Juuri juhannuksena fiilistelimme ystävien kanssa, että tuoreena jauhettu kahvi on paljon täyteläisempää kuin suodatinkahvi. Toivonkin, että toimitettuaan tehtävänsä hiutaleiden jauhajana, puhdistaisin myllyn uudelleen ja saisin sen Hirviskälle pannukahveja varten. Kunnon kahvipannu minulta tosin puuttuu, mutta ehkä jokin aarre tulee vielä vastaan sitäkin käyttötarkoitusta varten! Ainakin kirpputoreja kiertäessäni olen metsästänyt Pehtoori-pannua. Vielä ei ole tullut hinta-laatu-suhteeltaan sopivaa vastaan.. Mikäli oikein ymmärsin, uudelleen tuotantoon tullut pannumalli maksaa uutena yli 150 € .. siinä saisi keittää aika monet pannukahvit, ennenkuin lakkaisi riipaisemasta jokaisen kahvikupposen hinta :D !

Kahvimylly vähän toisenlaisessa tehtävässä.

Mutta pannu kuin pannu - mielestäni Hirviskälle kuuluisi kahvipannu, -mylly ja vanhat kunnon pannukaffeet! Ehkä saisin leivottua sen seitsemän sortin kahvileipääkin kylkeen.. pullaa ja hanna-tädin pikkuleipiä nyt ainakin!
Kahvin voisimme sitten nauttia pienistä, kukkakuvioisista kupposista ja kilistellä lusikoita. Kello raksuttaisi.. kukat kukkisivat ikkunalaudalla.. Saatteko yhtään kiinni siitä, mitä ajan takaa? Eila-Mumman kutsun tietenkin ensimmäisten joukossa pannukaffeelle.